Sunnuntai 9.11.2008 Brasília

Ei kahta ilman kolmatta - poliisien pillit vingahtavat jälleen

Viime päivät ovat olleet niin hektisiä, ettei blogiin ole juuri kertynyt tekstiä, mutta nyt yritämme heittää ilmoille kelpo tiivistelmän näiden päivien tapahtumista, jotka olette joutuneet viettämään melkoisessa uutispimennossa.

Perjantai-illan koittaessa rumpuperäkärry kiinnitettiin auton vetokoukkuun, ja lähdimme kohti show-paikkaa. Tässä vaiheessa Päivikille selvisi, että hän on show'ssa mukana, ja sehän hänelle passasi. Show alkoi, jengi soitti upeasti, Tiina filmasi ammattimaisesti, Päivikki peitteli hienosti, ettei ollut treenannut kertaakaan, ja tunnelma oli mitä mahtavin. Kuvaan ilmaantui kuitenkin muuan salkkumies. Hänen roolinsa rummuttajien välissä oli sangen epäselvä kaikille osapuolille - sekä yleisölle että esiintyjille. Tämä suhteellisen rennosti pukeutunut, ruskealla nahkasalkulla itseään koristanut mieshenkilö ryhtyi käsityksemme mukaan hankalaksi, mikä johti siihen, että poliisien pillit vingahtivat jälleen: "viiy viiy viy viy". Tästä seurasi kymmenien minuuttien mittainen, portugalinkielinen, meille hieman epäselvä konversaatio: osapuolina Celinho ystävineen ja ainakin kolme virkavallan edustajaa. Asian selvittyä matka jatkui porukalla läheiseen ulkoilmakuppilaan, jossa ilta venähtikin reilusti keskiyön paremmalle puolelle. Uusi ystävämme Milena 10 vuotta, joka myös soittaa rumpubändissä, oli hyvin kiinnostunut kotimaastamme ja esitti monia hienoja kysymyksiä, joista kaikkiin emme osanneet edes vastata. Nuorimmat rummuttajat osoittivat jo voimakkaita väsymiset merkkejä kotiinlähdön aikaan, ja meillekin uni tuli silmään heti kotiin päästyämme.

Lauantaiaamu lähti verkkaisesti käyntiin Marianan uintikilpailuja katsellessa. Eikä ollut mikään pikkujuttu, että tyttö voitti kaikki lähdöt joihin osallistui. Tästä matka jatkui kohti capoeirarodaa, jonne meidät oli kutsuttu. Edellisistä treeneistä kipeytyneet lihaksemme vetristyivät rauhallisessa mutta tehokkaassa alkuverryttelyssä, jonka jälkeen olimme valmiit rodaan. Tiinaa aluksi hieman jännitti meidän ensimmäinen rodamme capoeiran omalla maaperällä, mutta jo siinä vaiheessa, kun berimbau alkoi soida, kädet alkoivat toistaa rytmiä ja laulu lähti käyntiin, kaikki jännitys oli tiessään, sillä mestre Veinhon ryhmän erinomainen ja lämminhenkinen energia alkoi välittyä ja tunsimme olomme tervetulleiksi. Mahtavan rodan jälkeen kävi kutsu maanantain treeneihin, ja sehän meille passasi.

Illalla oli luvassa naamiaiset, joita varten lähdimme vuokraamaan asuja. Matkalla sinne yllättävän voimakas sade kaatoi puita ja sai tiet muistuttamaan jokia. Autot liikkuivat kyntäen vesimassoja ja kaivot teillä sylkivät vettä imemisen sijaan. Löysimme mielekkäät naamiaisasut ja pääsimme juhliin, jossa vietettiin Marilyn Monroeksi pukeutuneen naisen 43-vuotissyntymäpäiviä. Söimme hyvää makkaraa, paistia ja natisevaa kanansydäntä; joimme laimeita drinkkejä ja kaljaa (caipirinhaa ei ollut tarjolla); tanssimme forróa, funkkia ja lattareita, hikoilimme ja vastailimme kaikenlaisiin kysymyksiin matkastamme, Suomesta ja meistä: muun muassa "Are you females?". Todellisuudessa kysyjä yritti hakea sanaa "family" ja tätä kautta selvittää olemmeko sisaruksia. Lähtiessämme hieman alkoholia nauttinut lyhyehkö merirosvoksi pukeutunut mies yritti miltei väkisin suudella Tiinaa. Ja sehän ei passannut. Tämän jälkeen Aninha pyysi anteeksi, ettei hän tehnyt mitään, vaikka näki tilanteen. Aamulla Celinho tuli pyytämään anteeksi, ettei tehnyt mitään, vaikkei nähnyt tilannetta. Aamupäivän rumputreeneissä perheen ystäväpariskunta tuli pyytämään anteeksi, etteivät olleet tehneet mitään, vaikkeivät olleet nähneet tilannetta. Jokaisen anteeksipyynnön jälkeen Päivikki koitti kääntää Tiinan "ei se haittaa" -selityksiä portugaliksi.

Lauantain kekkerit venyivät aamuneljään, mutta siitä huolimatta olimme sunnuntaina skarppeina rumputreeneissä klo 11. Tällä kertaa Tiinakin pääsi mukaan sekoittamaan rytmejä. Parin tunnin paukuttelun jälkeen piipahdimme kotosalla ja lähdimme kuuntelemaan salvadorilaisen miehen luennointia ja rumpuperformanssia. Tämä tummahipiäinen herra soitteli hienosti rumpuja, jotka oli tehty erilaisiin autojen renkaisiin. Kuvia tästä on nähtävillä photoalbumissa. Tässä päivän rumpukiintiö olikin sitten hoidettu ja lähdimme Aninhan ja Marianan kanssa shoppailemaan kauppakeskukseen, jossa kaupat olivat kiinni, mutta käytävät olivat täynnä kojuja. Niistä löysimme kultaiset korvarenkaat (lue manneäänellä), urheilutissiliivit ja Tiina löysi elämänfilosofiarannerenkaan - rakkautta ensisilmäyksellä. Nyt hän vaan pelkää, että se katoaa tai menee rikki. No onneksi hän juuri ottaa kuvaa siitä, eli jos Salvadorin ryövärit nyysivät sen, on hänellä muisto tallella.

Illalla olimmekin jo melko väsyneitä. Kotiin tultuamme ja syötyämme Maria Molet emme muuhun pystyneet kuin nauramiseen: katselimme viikonlopun kuvia ja videopätkiä patjoillamme ja nauroimme niin vääränä, että Celinho ja Mariana tulivat katsomaan, mistä tämä hepuli johtui, ja liittyivät joukkoon iloiseen nauramaan kanssamme. Ja sehän meille passasi.

Iltasyöminkien lomassa Celinho kysyi meiltä, olisiko mahdollista, että jäisimme lauantaihin asti alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen (tarkoitus oli lähteä jo keskiviikkona), sillä perjantaina on show, johon hän haluaa meidät mukaan. Sehän jos mikä meille passasi!