Ensimmäisen kuukauden asuimme ystävämme Elhadjin ja hänen perheensä kanssa Niameyssa. Kaikenkaikkiaan meitä oli talossa 9 lasta ja vähintään saman verran aikuisia. Pezo lakkasi jossain vaiheessa melkein kokonaan syömästä, hän ilmoitti ettei voinut syödä lihaa (jota oli melkein joka aterialla) koska oli kasvisyöjä. Kaipasimme omaa rauhaa ja omaa "päätösvaltaa" ja vihdoin, n. parisen viikkoa sitten, lukuisten hikisten ja turhien talonetsimistaksimatkojen ja -kävelyretkien jälkeen löysimme "oman" talon, joka oli koko ajan ollut melkein nenämme edessä.

Löysin koneeltani pienen pätkän jonka olin kirjoittanut jossain vaiheessa kun asuimme vielä Elhadjin luona:

*******

"Olen sortunut! Häpeällisesti vein tytöt etupäässä "ulkomaalaisten" ravintolaan jossa oli tunnetusti kaupungin parhaat kakut. Oh mikä nautinto oli juoda kuppi kunnon cappuchinoa ja syödä shwarmaa. Lupasin itselleni että tästä lähtien vierailisimme kyseisessä paikassa joka sunnuntai! Oikeutin sen sillä että olen niin kovin laihtunut ja tarvitsen ehdottomasti ainakin yhden kunnon kakkupalan viikossa. Nyt on tiistai ja suunnittelen jo visiittiä huomiseksi. Noloa!

Tänä aamuna tein aamupalaksi munasalaattia majoneesiin valkoisen leivän kera syötäväksi ja litran kaakaota. Nyt alkoi lihoituskuuri! Odottelemme vielä oman talon löytymistä ja siihen asti emme itse paljoa päätä siitä mitä syömme, paitsi ehkä aamuisin.

Tytöt ovat pikkuhiljaa oppineet ranskaa ja E:n perheen lapset vähän suomea. Perheen yhdeksänvuotias tyttö huusi juuri "saa tulla!" kun tytöt leikkivät piilosta. Meidän tyttöjen suusta tulee sekaisin ranskaa, hausaa ja tamasheqia.

Asumme 9 lapsen ja 10 aikuisen kanssa kolmen makuuhuoneen talossa. Tytöt ja minä nukumme ulkona moskiittoverkon alla kuin sardiinit purkissa, mutta makoisasti tähtitaivaan alla. Nuoret miehet nukkuvat myös ulkona, mutta portin ulkopuolella. Ulkona on öisin viileä, usein niinkin kylmä että herään aamuyön rukouskutsun aikaan vetämään peiton tiukasti pään päälle. Ainoa miinuspuoli on herätä aamulla tukka pystyssä ja silmät pussilla teetä keittävien ihmisten keskellä. Toivonkin, että oma talo löytyy pikaisesti ja saamme hieman omaa oloa.

Aamupalan laitossa kestää aina oma aikansa. Emme nimittäin voi edellisenä päivänä ostaa mitään valmiiksi koska aamun mennessä joku on sosialisoinut ja syönyt kaiken. Aamu alkaa siis visiitillä Adam-nimisen miehen kauppaan. Tämän jälkeen pesen tarvitsemamme astiat, käyn hakemassa esim. veitsen ja hups, kaikki pesemäni astiat ovat kadonnet. Eli homma alkaa taas alusta. Tänään aamupalan laittoon kului kaiken kaikkiaan n. 2 tuntia."

*******

Tammikuun lopulla kävin myös työhaastattelussa Nigerin suurimmassa mainostoimistossa ja tuloksena oli tarjous kuukauden koeaikasopimuksesta. Nyt muodostui ongelmaksi lastenhoito: miten ja kuka? En voisi aloittaa työtä ennen kun löytäisin hoitajan / hoitopaikan. Täällä onnellista on kuitenkin se, että kaikki tuntevat paljon ihmisiä ja ihmiset ovat valmiita auttamaan niin paljon kun vain voivat ja lopuksi ystäväni serkku löysi tämän tuntemastaan perheestä nuoren naisen jonka pitäsi aloittaa huomenna.