Profile
Blog
Photos
Videos
Päivä alkoi huoneeseen tilatulla aamiaisella ja sitten lähdettiin käymään rannalla. Vaikka täällä on paljon viileämpi ilma kuin Delhissa (noin 25-30), niin silti kävellessä alkaa hiki puskemaan ja naama hohtamaan. Rannalle ei onneksi ole pitkä matka. Ensimmäisenä huomattiin valtavat aallot jotka löi rantaa ja intialaisia oli ranta täynnä ihmettelemässä niitä aaltoja. Jotkut istui rantaviivan läheisyydessä ja oli kauhean hauskaa, kun tuli iso aalto ja kasteli vaatteet. Kai se on täällä jotenkin ihmeellistä, jos on niin kova merenkäynti. Punainen lippu liehui rannassa, mutta ei olisi muutenkaan tullut mieleen mennä mereen pulikoimaan. Seisoin sandaalit jalassa rantaviivalla ja aallot kasteli lopulta shortsit. Se aallon voima on valtava, tuossakin jo pelotti että viekö mukanaan. Rannalla kuultiin myös ensimmäiset suomalaiset sanat intialaisen kauppiaan suusta ja tuli mieleen turistirysä. Ja sehän tämäkin paikka on sesongin aikana. Nyt me valkoiset ollaan harvinaisia, lähinnä intialaisia turisteja näkyy olevan ja joitakin kiinalaisen näköisiä heppuja.
Olen kiitollinen, että ei tultu suoraan tänne missä on siistiä, kaunista ja halpaa ruokaa. Kun tämä on varmaankin niitä Intian kauniimpia puolia. Jos näkisi vain tätä, niin käsitys koko maasta olisi varmasti ihan erilainen. Täällä ei ole varsinaisia kerjäläisiä näkynyt, nekin kaksi lasta jotka tekivät temppuja rahan toivosta matkalla rannalle, näyttivät voivan hyvin. Toisin kuin Delhissä poliosta kärsivät ihmiset, jotka elävät kaduilla.Toisaalta olisi kiva matkata junalla, jotta näkisi maaseutuja ja millaista väkeä niissä asuu. Kuukausi tuntuu olevan siihen liian lyhyt aika ja koska lentäminen on edullista, niin mukavuudenhalu voittaa.
Tänään ehdin lukemaan mukaani ottaman pokkarin loppuun. Huono se oli, vaikka takakansi antoi odottaa paljon. On mulla vielä toinen kirja, toivottavasti se on parempi. Toivottavasti mulle ei jää liikaa lukuaikaa, kun Leevi on tänään juossut moikkaamassa vessanpönttöä. Ei mitään vakavaa, mutta ollaan otettu iisisti tämä päivä. Kohtapuoliin lähdetään kuitenkin ulos ja syömään, joten eiköhän se tästä taas. Eilen otettiin malarialääkkeet ja nekin vaikuttaa oloon jonkin verran. Hyttysiä ei ole nimeksikään, joten vähän turhalta noiden syöminen tuntuu. Suurinosa kun ei syö niitä lainkaan täällä ollessaan. Jos sivuvaikutukset menee ihan mahdottomiksi, niin saa jäädä syömättä. Mulla on ollut hyvä olo, ei edes päätä ole särkenyt kuten aikaisemmin. Nonniin, nyt lopetan terveysraportin, ketään ei varmasti kiinnosta tietää tarkemmin ;)
Työkavereille tiedoksi, mä näin trilogyn! Agrassa meidät vietiin korukauppaan ja pakkohan sitä oli vähän vilkaista. Ei ollut kummoinen ja hintaakin oli heti alkuun yli 2000e. En olisi siitä vaivautunut edes tinkaamaan, mutta olihan se kiva nähdä. Muuten en ole mitään koruja katsellut, kun ei aio vielä mitään ostaa. Tässä kylässä näyttää korukaupat olevan suljettuina näin off-sesonkina, kun ei tähän aikaa matkustavilla ole kiinnostusta/rahaa niihin. Kaikenlaisia puu- ja muovihelmikoruja näyttää olevan, mutta tarkoitan tietenkin vähän laadukkaampia helyjä ;)
Täällä alkaa aurinko laskemaan ja ravintoloihin kertymään ihmisiä. Toivottavasti siellä edelleen soi kasarihitit kuten päivälläkin, niin mun viihtyminen on taattua. Ja se olut saisi olla edelleen tarjouksessa :)
- comments