Profile
Blog
Photos
Videos
Loman ensimmäinen päivä, fiilis oli mitä mahtavin. Lieviä tai vähän suurempiakin ongelmia oli mahduttaa kolmen kuukauden aikana kerätty tavaramäärä rinkkaan. Ja eihän se kaiken yrittämisen jälkeen mahtunutkaan, vaan osa oli pakko jättää hostellille. Ja varmasti tavaraa täytyy vielä jättää pois matkan varrella, jotta saa vielä muutamia tuliaisia mahdutettua mukaan. Swazimaasta lähteminen oli haikeaa ja yllättävän tunteikasta. Tästä pienestä maasta ja Mbabanen pikkukaupungista oli näiden kuukausien aikana ehtinyt muodostumaan jo koti ja nyt edessä olivat täysin uudet seikkailut. Muutaman viimeisen päivän aikana piti hyvästellä iso joukko Swazeihin jääviä ihmisiä, suurimpaa osaa heistä tulen tuskin koskaan tapaamaan. Hyvästien jättö ei ole koskaan mukavaa, mutta aika aikaa kutakin, näin se vain menee.
Ai miten niin pitäisi pakata?
Ennen Swazimaasta lähtöä olimme tehneet matkasuunnitelman Victoria Fallseille pääsemiseksi. Suunnitelmana oli ottaa kombi Mbabanesta Johannesburgiin ja sieltä olimme varanneet Greyhoundin yöbussin Bulawayoon. Yöbussissa oli tarkoitus olla mukavuudet, ehkä sänky tai ainakin jenkkituolit, televisio ja pistokkeet. Perillä Zimbabwen Bulawayossa olisimme aamulla puoli kymmeneltä hyvin levänneinä ja Bulawayosta ottaisimme vielä viimeisen bussin Fallseille ja tarkoituksena oli olla perillä hyvissä ajoin sunnuntai-iltana. Ja miten matkan kanssa sitten kävi? Koska ollaan afrikassa, nämä suunnitelmat eivät todellakaan menneet etukäteen suunniteltujen mukaan, vaan matka perille oli aivan jotain muuta, kuin luulimme. Onneksi emme tienneet tätä etukäteen.
Viimeinen vilkaisu Swazeihin ja Mbabaneen
Alman ja Tiian työkaveri Chris haki meidät Cathmarista kahdeksan jälkeen lauantai-aamuna kombiasemalle, jotta meidän ei tarvinnut ahtautua pieneen taksiin kaikkien näiden rinkkojen ja laukkujen kanssa. Heti kombiasemalle päästyämme totesimme, että ensimmäinen Johannesburgiin lähtevä kombi oli melkein täynnä, vain kaksi paikkaa oli vapaana ja meitä oli neljä. Jouduimme siis odottamaan ensimmäisen kombin täyttymistä, ennen kuin pääsimme varaamaan paikat seuravana lähtevään kombiin. Perinteiseen afrikkatyyliin mitkään bussit eivät lähde, ennen kuin kaikki istumapaikat oli varattu. Kombi täyttyi tuskallisen hitaasti. Ehdin lukea kirjan loppuun, syödä, shoppailla, syödä vähän lisää ja odottaa. Lopulta puolenpäivän aikaan kombi viimein täyttyi ja pääsimme lähtemään kohti Johannesburgia. Tosin emme päässeet kuin kilometrin, kun auto pitikin tankata. Siinäkin oli jotain ihme säätöä ja aika kului ainakin viisitoista minuuttia. Bensa-asemalta lähdön jälkeen ajoimme noin 20 minuuttia, kunnes saavuimme Etelä-Afrikan rajalle. Viimeiset vilkaisut Swazimaahan, sinne se ihana maa nyt sitten jäi.
Mahtuu, kun laitetaan mahtumaan
Etelä-Afrikan rajalla kaikki passinleimaukset sujuivat ongelmitta ja suhteellisen nopeasti pääsimme jatkamaan matkaa kohti Johannesburgia. Kombimatka Mbabanesta Johannesburgiin kestää reilu viisi tuntia, musiikit korvilla sain jopa suhteellisen hyvin nukuttua. Matkan aikana tuli välillä rankkojakin ukkoskuuroja ja yhtäkkiä havahduimme siihen, että tiellä näkyi jotain valkoista. Siis lunta toisin sanottuna. Olemme Etelä-Afrikassa, täällä on kesä ja tiellä on ihka oikeaa lunta, aika epätodellinen fiilis, eikai me nyt jo olla takaisin Suomessa? Ei onneksi, kyseessä oli vain tavallista rajumpi ukkoskuuro ja olimme edelleen afrikassa ja ulkona oli +30 astetta.
Kombimatkaa Johannesburgiin
Joburgiin saavuimme viiden jälkeen iltapäivällä. Olimme matkalla tutkailleet bussilippuamme ja huomasimme nyt vasta, että kaikki viisumiasiat olisi pitänyt hoitaa etukäteen. Vähän meinasi paniikki iskeä, ei huvittaisi viettää yötä Johannesburgissa. Säntäsimme heti saapumisen jälkeen Greyhoundin toimistolle, jossa virkailija onneksi kertoi, että ei haittaa, vaikkei meillä nyt viisumeita olekaan. Täytyisi vain kertoa kuljettajalle, että tarvitsemme ne rajalta. Bussiasema oli tosi siisti, ihan kuin olisimme lentokentällä olleet. Muutaman tunnin odotusaika menikin syödessä ja ihmetellessä tosi nopeasti. Bussin lähtiessä huomasimme olevamme ainoat valkoiset, yleensä länsimaalaiset lentävät, eivätkä käytä bussiyhteyksiä. Me ajattelimme kuitenkin säästävämme vähän rahaa, ei ehkä olisi kannattanut.
Greyhound bussiterminaali
Bussi lähti Johannesburgista kohti Bulawayoa 20:30, mutta mistään luksusbussista ei todellakaan ollut kyse. Ei se nyt sentään mikään kombi ollut, mutta verrattavissa ihan tavalliseen suomalaiseen reittibussiin, ei siis pistorasioita tai jenkkituoleja. Ilmastointi oli, mutta se ei ollut päällä, joten 60 ihmistä hengitti sitä samaa kosteaa sadevesi-ilmaa. Sain kyllä ihmeen hyvin nukuttua, niskat ja selkä meinasivat vaan välillä muistuttaa olemassa olostaan. Pysähdyimme yön aikana muutaman kerran ja neljän jälkeen matkan teko alkoi hidastua, aloimme saapua Zimbabwen rajalle. Sinne oli kuitenkin aikamoinen jono ja varsinaiselle rajalle pääsimme vasta kuuden jälkeen. Etelä-Afrikan puolella rajamuodollisuudet sujuivat nopeasti, vain leima passiin ja se oli siinä. Tähän asti olemme kävelleet molempien rajojen yli, mutta nyt rajat olivat niin kaukana toisistaan, että menimme toiselle rajalle bussilla. Zimbabwen raja ei todellakaan muistuttanut rajaa, vaan enemmänkin pakolaisleiriä. Huomasi kyllä, että olimme jossain muualla, kuin Etelä-Afrikassa.
Tässä vaiheessa matkaa takana ehkä 24h ja vielä hymyilyttää ;)
Viisumit passeihin saimme helposti, eikä niiden hintakaan ollut kuin 450 randia ja saamme poistua viisumilla Sambian puolelle ja tulla vielä takaisin Zimbabween. Joku sanoi tässä vaiheessa ääneen, että kylläpä tämä meni helposti ja se oli todellakin virhe. Viisumin saannin jälkeen meidän piti täyttää joku lomake tavaroista ja rahasta, mitä meillä oli mukana. Tosin loppujen lopuksi kukaan ei koskaan edes kysynyt koko lomaketta. Sen jälkeen joku virkailijoista keksi, että koko bussillisen peräkärryllinen laukkuja pitää tyhjentää ja laukut avata, koska viranomaiset haluavat nähdä, onko meillä jotain laitonta mukana. Kaikki laukut avattiin ja nainen kävi vilkaisemassa niistä muutamaa, täysin älytöntä simputusta koko homma. No, laukut takaisin kiinni ja autoon. Tässä vaiheessa kuvittelimme, että pääsemme vihdoin jatkamaan matkaa ja menimme takaisin bussiin. Luulimme väärin, kaikki ulos bussista, koska virkailija halusi vielä tarkistaa kaikkien passit. Sen jälkeen pääsimme vihdoin ja viimein rajan yli ja kello oli jo puoli kymmenen eli aikataulun mukaan meidän olisi pitänyt olla jo perillä.
Ehkä meillä ei ollut luksusbussi, mutta ainakin siinä oli ikkunat paikallaan....
Näin odotellaan laukkujen tarkistusta
Rajalta lähdettyämme kuski ilmoitti, että matkaa olisi edessä vielä 4,5 tuntia eli saapuisimme perille 14:15 ja jatkokuljetus lähtisi kello 14, huonolta näytti siihen ehtiminen. Bussin eteneminen Zimbabwen puolella oli tuskallisen hidasta, välillä poliisi pysäytti ja välillä oli kolari tai lehmiä ja apinoita tiellä. Jossain vaiheessa tajusimme, että emme todellakaan ole kahdelta perillä ja tuska meinasi iskeä, matkaa oli takana jo yli vuorokausi ja nälkä ja väsymys painoivat. Emme tajunneet varata ruokaa näin pitkälle matkalle ja ahdas, kostea bussi tuntui lievästi sanottuna ahdistavalta. Lopulta kolmelta olimme perillä Bulawayossa, mutta suunnittelemamme bussi oli jo lähtenyt. Vaihtoehtoina oli ottaa kombi Fallseille tai jäädä yöksi Bulawayoon. Valitsimme kombin, vaikka kombiasemakin näytti erittäin epäilyttävältä. Jokainen yritti houkutella meitä omaan kombiinsa, mutta valitsimme vain ensimmäisen vapaana olevan. Tämänkin kombin täyttymistä jouduimme odottamaan useamman tunnin ja pimeäkin alkoi tulla. Vähän heräsi epäilykset, kuinka turvallista pimeässä matkustaminen täällä olisi. Kombi tungettiin ihan täyteen, seisomapaikkoja myöden ja edessä oli vielä yli 400 km. Kombimatka alkoi lopulta puoli kuuden aikaan ja sekin tuntui vain kestävän ja kestävän ja kestävän. Tässä vaiheessa oli jo niin väsynyt, ettei tiennyt, pitäisikö itkeä vai nauraa. Tilanne tuntui vain niin älyttömältä, olimme tehneet matkaa jo yli 35 tuntia ja määränpää tuntui tavoittamattomalta. Jossain vaiheessa teimme pienen jaloittelupysähdyksen ja kuski kertoi, että matkaa on jäljellä enää 100 kilometriä, ehkä siis pääsisimmekin perillä. Kombissa soi jeesusmusiikki koko matkan ihan tajuttoman kovalla, tähän meni ehkä eniten järki.
Jossain vaiheessa bussin ovikin hajosi, no sitten ajetaan avonaisella ovella
Lopulta yhden aikaan saavuimme Victoria Falsseille, 41 tunnin matkan teon jälkeen. Väsyneinä, mutta onnellisina siitä, että olimme oikeasti perillä. Matkan aikana kävi kyllä monta kertaa mielessä "lentäen olisit jo perillä", mutta säästimme ainakin rahaa ja kokemus se oli tuokin. Jossain matkan aikana olin hukannut hostellivarauslapun ja sen kanssa piti vielä yöllä vähän säätää, mutta lopulta saimme huoneen. Peittoja meille tosin ei ollut, mutta onneksi menomatkalla varastettu Ethiopian airlines viltti pelasti taas tilanteen. Ennen nukkumaan menoa Alma huomasi jättäneensä yhden pussin kombiin ja tässä vaiheessa meinasi oikeasti tulla itku. Mutta afrikka on siitä hauska, että juuri kun on täysin menettänyt hermonsa säätöön ja kaaokseen, niin asiat järjestyvätkin parhaalla mahdollisella tavalla. Kombikuski saatiin kiinni ja hän toi unohtuneen pussin hostellille. Mutta sänky, suihku ja vessapaperi, mitä luksusta tällaisen matkan jälkeen.
Oliko tämä kaikki reissaaminen tänne asti kaiken vaivan arvoista? Siitä lisää seuraavassa tekstissä
Palataan rakkaat <3
- comments