Tiistaina mun oli siis tarkoitus mennä tapaamaan harkkaohjaajaa, mutta zip lining houkutteli enemmän ja onneksi lähdin, koska se oli niiin siistiä. Lähdimme isolla porukalla reissuun, joten kombin saaminen olisi ollut täysi mahdottomuus. Matkaa määränpäähämme oli noin 50 kilometriä. Saimme vuokrattua bussin ja kuljettajan viemään meidät perille ja tuomaan iltapäivällä takaisin. Hintaa yksityiskuljetukselle kertyi vain 60 randia per henkilö eli noin 5 euroa. Lähdimme matkaan yhdeksän jälkeen aamulla.

Saavuimme perille Malalotjaan noin yhdentoista aikaan. Saimme tingittyä hintaa alaspäin ja zip lining ruokailuineen tuli maksamaan 510 randia eli noin 40 euroa. Saimme köysivaijerilaskuun pikaiset turvaohjeet ja valjaat sekä kypärät päälle. Oppaat vaikuttivat asiantuntevilta ja mukavilta. Tässä vaiheessa ei edes tajunnut jännittää, kun ei tiennyt, mitä on edessä. Lähdimme avojeepeillä ajelemaan noin 20 minuutin matkan määränpäähän. Edessä olivat siis mielettömät köysiradat, yhteensä 11 eri laskua ja riippusillan ylitys. Kaksi ensimmäistä liukua oli lyhyet ja niissä oli helppo harjoitella jarruttamista. Kolmas liuku oli jo pidempi ja maisemat olivat huikeat. Jos kuviin saisi ikuistettua edes osan niistä. Pisin köysiliuku oli 140 metriä.

Viimeisen laskun jälkeen saimme pullot vettä ja edessä oli vielä kiipeäminen vuoren päälle, jossa jeepit odottivat meitä. Matkasimme kuoppaisen matkan takaisin infokeskukseen, jossa meitä odotti myöhäinen lounas. Ei ole varmaan ikinä maistuneet ranskalaiset niin hyvälle, aamupalasta oli ehtinyt jo vierähtää tunteja. Bussia takaisin Mbabaneen odottelimme reilun tunnin, mutta se ei haitannut ketään. Väsyneet ja onnelliset matkalaiset nukkuivat melkein koko paluumatkan. Mbabanessa piti vielä pysähtyä kauppaan, koska päätimme pitää illalla grillibileet. Sisäfilettä, kanaa, avokado-fetasalaattia ja etelä-afrikkalaista viiniä hyvässä seurassa, voiko ihminen enää onnellisemmaksi tulla. Ilta oli täydellinen, mutta pitkän päivän jälkeen uni tuli jo ennen puolta yötä.

Valmiina lähtöön!

Kulkupeli Mbabanesta Malalotjaan

Oli niiin siistii!!

We made it!

Keskiviikkona meidän piti herätä jo ennen seitsemää, koska olimme menossa neuvottelemaan uuden asuinpaikkamme omistajan kanssa hinnasta. Koputtelimme Patrician ovella tovin, viimein hän tuli avaamaan, mutta hänellä oli kiire lähteä töihin, joten siirsimme neuvottelut iltapäivään. Olimme edellisenä iltana sopineet, että lähdemme kiipeämään Patricia vierailun jälkeen edessä näkyville vuorille. Aamulla aikaisin se vielä onnistuu, päivällä on liian kuuma ja iltapäivällä ei oikein uskalla lähteä, jos ei ehdikkään kotiin ennen pimeää. Vuorelle kiipeäminen oli yllättävän rankkaa. Jouduimme ylittämään portaat, jotta pääsimme kiipeämään lehmäaitaukseen ja siitä eteenpäin vuorelle.

Bombasoksella oli yöllä ollut sähkökatko ja söin jugurttia, joka oli ollut lämpimässä jääkaapissa noin 6 tuntia. Hieman ennen vuorenhuippua vatsaani alkoi koskea sen verran, että jouduin odottamaan muita hieman alempana. Mutta siitä huolimatta maisemat olivat jälleen kerran huikeat. Ja se hiljaisuus. Vain eläinten vaimeat äänet kuuluivat alhaalta laaksosta ja ihana tuulenvire tuntui vasten kasvoja. Täällä sitä jotenkin tuntee elävänsä oikeasti tässä hetkessä, ei piippaavia whatsaappeja tai facebookkia. Vain ihmiset ja luonto sulassa sovussa.

Vuorikiipeilyä

Päivällä menimme takaisin Patrician luokse neuvottelemaan Cathmarin majoituksen hinnasta. Neuvottelimme pitkään ja hartaasti, lähes kaksti tuntia ja lopulta saimme tingittyä hinnan 200 euroon kuukaudessa. Se on ihan hyvä hinta omakotitalosta ja poolista rauhallisella sijainnilla. Bombasoksella on menoa ja meininkiä enemmän, mutta onneksi se on lähellä ja sinne voi mennä milloin vain, jos haluaa vähän juhlia.

Vuorikiipeilyn jälkeen olin niin väsynyt, etten jaksanut juurikaan tehdä mitään koko päivänä. Jouduin jopa nukkumaan päikkärit tapojeni vastaisesti. Iltapäivästä lähdimme taas kohti keskustaa ja kauppaa. Väsymys painoi vielä jaloissa ja päätimme liftata kyydin. Pääsimmekin lava-auton kyydissä melkein keskustaan saakka. Ja taas äiti koittaa olla saamatta sydäriä ;). Illaksi taas vähän pihviä ja salaattia, tällä kertaa ilman viiniä. Ei nyt sentään joka ilta viitsi ottaa. Illalla kokkailun ja syömisen jälkeen tulikin uni aika nopeasti.

Torstaina oli taas luvassa aikainen herätys, koska edessä oli muutto Cathmariin ja chek out oli ennen kymmentä. Lisäksi halusimme poolille ajoissa, koska keskipäivän aurinko on niin kuuma, että aamulla auringon ottaminen on viisaampaa. Bombasoksen ja Cathamarin välimatka on alle puoli kilometriä, mutta itse jouduin tavaravuoreni kanssa tekemään kaksi reissua, koska kerralla kaiken kantaminen osoittautui mahdottomaksi. Ennen kymmentä muutto oli suoritettu ja äkkiä kohti poolia.

Olin sopinut iltapäiväksi meneväni tapaamaan Thandia tulevaan harkkapaikkaani ja sopimaan käytännön asioista. Aamupäivä meni auringon otossa ja pian pitikin tulla talolle syömään ja valmistautua Thandin tapaamiseen. Muut tytöt jäivät vielä ottamaan aurinkoa ja heti terkkarin poissa ollessa kaksi tyttöä keksi hypätä pommilla matalaan altaaseen ja he onnistuivat saamaan nyrjähdykset ja verenpurkaumat varpaisiin. Tässä viikon aikana olen todennut, että onneksi on yksi terkkari sosionomien seassa, mun lääkevarastolle on ollut käyttöä.

Thandie ja Rural Health Motivator Program vaikuttaa ihan huikealla harjoittelupaikalle. Aloitan harkan vasta 6. lokakuuta, koska kaksi seuraavaa viikkoa on intensiivikurssia. Thandie oli varustautunut tapaamiseen hämmästyttävän hyvin, hän oli jopa tulostanut CV:ni valmiiksi. Sain mukaan kasan materiaalia luettavaksi ja tutustuttavaksi ennen harjoittelun alkua.

RHM projektin ideana on kouluttaa kylissä 12 viikon ohjelmalla "kyläterkkareita". Ohjelmaan kuuluu muun muassa ensiapua, ympäristöterveyttä, HIV-työtä, sairauksien ennalta ehkäisyä, yhteisön kehittämistä, mielenterveyttä, synnytysten ja lasten sairauksien hoitoa ja sairauksien ennaltaehkäisyä. Käytännössä 12 viikkoon on tiivistetty kaikki asiat, mitä itse opiskelen neljässä vuodessa. Harjoittelun aikana tulen matkustelemaan paljon pitkin poikin maaseutua ja uskon, että käsitykseni terveydestä ja hyvinvoinnista tulevat todella muuttumaan. En malta odottaa harkan alkamista.

RHM-projektissa on ollut vain kerran opiskelija Diakista, mutta uskon, että kaikki menee hyvin ja saan projektista varmasti valtavasti irti. Minun täytyy lähteä hamekauppaan, koska kylissä naisten täytyy käyttää pitkää hametta ja enhän mä nyt sellaista omista. Mutta onneksi täältä löytyy. Thandie varoitti, että harkkapäivät tulevat olemaan pitkiä, kuumia ja raskaita. Täytyy siis varustautua veden ja aurinkorasvan kera. Käyn vielä huomenna Thandien luona toimistolla, koska unohdin talolle immigration paperin, johon tarvitaan hänen allekirjoitus. Päivällä olisi tarkoitus suunnata candle factoryyn ja illalla voisi siemailla vähän viiniä sivistyneesti tai vähemmän sivistyneesti. Lauantaiksi on luvassa myrsky, joten sille päivälle ei kannata mitään suurempia suunnitelmia tehdä. Chillailua ja pitsa kotiinkuljetuksena voisi toimia. '

Eräs swazimies kertoi mielenkiintoisia faktoja maasta. Täällä noin 80 % miehistä on useampi vaimo ja myös pettäminen on todella yleistä, jonka vuoksi HIV:kin leviää helposti. Miehellä oli kolme lasta erään naisen kanssa ja hän olisi halunnut naimisiin tämän kanssa, koska täällä lain mukaan ei voi asua yhdessä, jos ei ole naimisissa. Naisen perhe vaatii kuitenkin mieheltä naimisiin pääsystä maksuksi 15 lehmää ja hänellä on niitä vain 1, joten on käytännössä mahdotonta, että he ikinä pääsevät asumaan yhdessä. Melko surullista.

Nää maisemat <3

Kalenteriton elämä on ihanaa ja päätinkin, että tulen kotiin aikaisintaan tammikuun puolessa välissä. Nähtävää, opittavaa ja koettavaa on niin paljon. Vielä ei ole koti-ikävä juurikaan vaivannut, mutta rakkaat on kyllä mielessä usein.