Moottoripyöräreissun jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon kaikenlaista: tutustumista nepalilaiseen sairaalaan, harjoittelun alkaminen, opettaminen paikallisessa koulussa ja asettuminen Lalitpuriin. Sinille tuli bakteeri-infektio, joka vaati noin kuusi pullollista antibiootteja suoraan suoneen ja kolme yötä sairaalassa. Lääkäri totesikin, että ensin Sini nautti Trishuli-joen reissusta ja sen jälkeen bakteerit nautti Sinissä olemisesta. Eipä siinä toisaalta, olot oli paremmat kuin hostellissa, oli lämmintä, oma kylpyhuone, jossa suihkusta tuli lämmintä vettä ja Annekin sai oman sängyn. Pienen jälkitaudin jälkeen olo alkaa olla taas normaali ja ehkä vastustuskykykin on kasvanut.

Harkkaan lähdettiin heti sairaalasta päästyä ja elämä Lalitpurissa päästiin aloittamaan. Ensimmäinen viikko sujuikin vauhdikkaasti, sillä parin päivän kuluttua saapumisesta saatiin lastenkodilla olon lisäksi englanninopettajan pesti. Opettaja oli poissa viikon, mutta onneksi meitä oli kolme taitavaa englannin puhujaa näyttämässä miten homma toimii. Heh heh... Tunnit suunniteltiin hetki ennen koulun alkua, samalla kun tehtiin lastenkodilla aamupuuhia. Opettaminen koululla oli kivaa, mutta ihan kutsumukseksi ei sitä tunnettu. Oli kuitenkin hyvä päästä tutustumaan hyvin erilaiseenkin kouluympäristöön kuin mihin Suomessa ollaan totuttu. Odotetaan kyllä sitä, että seuraavina viikkoina voidaan keskittyä olemaan vain lastenkodilla.

Reilun viikon aikana ollaan ehditty puuhata jo kaikenlaista lasten kanssa. Ollaan pelailtu eri pelejä, katsottu Muumeja (Anne on tosi onnellinen), kiivetty temppelille (lapset on pikkasen ketterämpiä, kuin me, mutta katotaanpa muutaman kuukauden päästä!), käyty piknikillä ja tehty retki läheiselle lammelle. On ollut tosi ihanaa tutustua lapsiin, he ovat tosi reippaita ja hauskoja. Tämän parempaa kokemusta ensimmäiseksi lasten parissa työskentelyksi ei oltaisi voitu toivoa. Tietysti ollaan oltu vasta hetki lastenkodilla, mutta alku ainakin on ollut lupaava.

Mitä asumisen suhteen tulee, meillä on nyt perhe myös Nepalissa. Meillä on huone erään perheen kodin yläkerrassa. Perhe on ihana ja ihme on, jos ei opita yhtään nepalia, kun he sitä meille niin kovasti puhuvat. Jos perheen lapset eivät ole tulkkaamassa, niin kommunikointi tapahtuu hymyilemällä ja nauramalla. Perheen äiti on ottanut meidät tyttärikseen ja pitää huolta säänmukaisesta pukeutumisestamme, siitä missä ja mihin aikaan liikutaan, kenen kanssa ja ollaanko syöty. Suomalaisista äideistämme poiketen nepalin äiti pitäisi yhteisenä ajanviettotapana tupakanpolttoa. Onneksi suunnitteilla on myös yhteistä ruoanlaittoa, niin ei ole vielä tarvinnut alkaa tupakoida.

Reiluun viikkoon ei ole ehtinyt olla hirveästi omaa aikaa, mutta kahtena iltana ollaan käyty katsomassa pari dokumenttia. Ne näytettiin tähtitaivaan alla, erään talon katolla. Ihanan tunnelmallista! Nyt ollaan viettämässä paria vapaapäiväämme ja suunnitelmana on ottaa rennosti (ja sehän meiltä sujuu).