Profile
Blog
Photos
Videos
Pohjoissaari uudelleen
32. - 38. lomapäivä
Hiukan oli levoton yö nukkua kaupungissa kun nuoriso kuitenkin jaksoi remuta uuden vuoden yönä aivan auringon nousuun asti. Itselläkin oli sen verran alkoholia veressä ettei se kuitenkaan kauhean paljon yöunia haitannut. Aamulla herättiin hyvissä ajoin hiukan pilviseen säähän ja päätettiin jatkaa matkaa länsirannikka pitkin ylös pohjoiseen kohti New Plymouthia. Koska oli koko päivän niin pilvistä niin käytimme lähes koko päivän pelkästään matkustamisen. Eteläsaaren jälkeen ei tällä matkalla maisemat näyttäneet enään oikein miltään. Taitaa olla tullut jo maisemien suhteen aika vaativaksi. Edes Mount Taranaki ei näyttänyt miltään joten tyyneen viileesti ajettiin siitä itäpuolelta Stratfordin kaupungin läpi sujuvasti ohi. Seuraava yö vietettiin aivan merenrannassa New Plymouthissa Beat Road Motor Parkissa.
Hyvin ja rauhallisesti nukutun yön jälkeen herätsin aamulla jo seitsemän pintaan ja silloin päätin aloittaa uuden elämäm ja lähdin aamulenkille meren rannassa kulkevalle kävelytielle. Kaupunkiin on tehty merenrannassa kulkeva kävelykatu, jonka pituus on n. 7 km:ä. Juoksin rauhallisesti noin tunnin aallonmurtajan päälle rakennetulla ulkoilupolulla...arviolta hiukan yli kymmenen kilometriä. Kylläpäs oli pitkästä aikaa upeeta juosta merenrannassa.
Uudessa Seelannissa pitää luovuttaa huoneet ja poistua leirintäalueelta klo 10 mennessä, joten poistuimme ajoissa leirintä alueelta. Tänään aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta aamusta alkaen, joten päätimme käyttää keskipäivän auringon palvontaan. Ajelimme vajaan parikymmentä kilometriä Hamiltoniin päin ja poistuimme kolmostieltä Waitaraan, jossa ajoimme paikalliselle uima- / kalastusrannalle. Kolmentunnin auringon oton jälkeen jatkoimme matkaa kohti illan tavoitetta eli Hamiltonia.
Maisemat olivat vaihteeksi lähes koko matkan tosi upet ja erilaiset mitä olimme aiemmin nähneet. Ihmeellistä miten jonkun mäen nyppylän jälkeen voi olla aivan erilainen kasvusto ja maisemat. Upean automatkan jälkeen saavuimme Hamiltoniin ja yövyimme Hamilton City Holiday Parkissa.
Hamiltonista päätimme jatkaa matkaa Aucklandin ohi pohjoiseen, jossa on oletettavasti Uuden Seelannin parhaat uimarannat ja hyvät surfailu rannat. Tänään vietimme koko päivän upeassalla aimurannaal Owerassa. Päivä oli varmaan koko matkan lämpimin ja uimaranta oli kaikin uolin todella hyvä. Uimarannan vieressä oleva leirinta-alue on erittäin suosittu ja siellä näytti monella olevat varattuna vakiopaikat jo varmaan vuosien ajan. Tänään huomasimme, että Uusi Seelantilaisilla on lomakausi menoillaan kun useimpien autojen perässä oli venetrailerin päällä vene. Näyttäisi, että tulevat lomalla kalastamaan ja virkistymään pohjoisaarelle veneilyn merkeissä.
Uimarannalta jatkettiin vielä matkaa ylös pohjoiseen ja jouduimme hiukan vaikeuksiin löytää enään myöhemmin leirinta-aluetta jossa olisi ollut toimisto auki, että olisimme päässeeet portista sisään. Onneksi kuitenkin leirinta-alueen vartija soitti "isännän" paikalle joka päästi meidät leirintä-alueelle. Emme kuitenkaan saaneet poletteja käyttöömme joten jouduin käymään kylmässä suihkussa, emmekä myöskään saaneet käyttöömme leirinta-alueen keittiötä. No onhan meillä kuitenkin autossa keittiö ja varusteet ruuan valmistukseen. Etenkin kun saimme kuitenkin sähköpaikan ja sähköt autoon.
Aamulla vasta maksoimme leirintä-alueen ja saimme hiukan tingittyä hintaa normaalista alemmaksi koska emme saaneet kaikkia palveluja käyttöömme. Jatkoimme matkaa kohti pohjoista josta ajoimme upean upean ja erittäin mutkaisen tien jonka kulki läpi upeiden meren lahtien. Tie oli niin mutkainen, että keskinopeudeksi tuli varmaa tämän päivän aikana maksimissaan 30 - 40 km/h. Matkaa ei mittariin todellakaan paljoa tullut. Päivän päätteeksi, enne leiriytymistä Kerikerissä olevalle leirinta-alueelle ajoimme 10 min matkan paikallisella "lossilla" meren salmen yli Opus nimiseen pikkukylään.
Kerikeristä jatkoimme matkaa tutustumaan pohjoissaaren länsipuolella olevaan kauro metsään jossa kasvaa Uuden Seelannin suurimmat puut. Suurimman kauri-puun pituus oli noin 50m ja ympärysmitta 51m, jos vaan oikein muistan. Puun iäksi arvioidaan 1500 vuotta. Leikillään suunniteltiin puun kaatoa mutta kaatui siihen, ettei löydetty mistään moottorisahaa jonka terälaippa olisi ollut pituudeltaan 8,5 metriä. Hyvä jäynä jäi siis sahan puutteen vuoksi toteuttamatta :-).Tarkku olis kyllä muuten puun kaatanut.
Kävimme myös tunnin mittaisella kävely matkalla ihmettelemässä myös muita erittain kookkaita kauri puita. Oikeesti puut on aivan käsittämättömän paksuja.
Seuraavan yön vietimme erittäin hiljaisella mutta todella hyvä kuntoisella leirinta-alueella. Oli mielestämme ehkä yksi parhaista leirintä alueista koko reissulla ja kuitenkin hinnaltaan kohtuullinen.
Seuraavana aamuna ajoimme takaisin itärannikon aurinkorannalle ja päätimme seuraavan yön viettää Oweran leirintä-alieella. Tänään uimme ensimmäistä kertaa koko Uuden Seelannin reissun aikana. Vesi oli aivan mukavan lämmintä ja aikaa kului rattoisasti mukavassa aallokossa.
Seuraavana päivänä suunnistimme Aucklandiin ja luovutimme matkailuautomme pois. Auton mittariin oli kertynyt 5950 km kuukauden mittaiselta vuokraus ajalta eli noin 200 km/päivä.
Veimme matkatavarat jo valmiiksi lentiokentälle säilytykseen päivällä, ettei tarvitse kantaa niitä mukana kun kone lähti vasta 02:55 yöllä kohti Bruneeta! Taas kerran oli tosi huono tuuri kun ei ollut kameraa mukana, näimme lentokentällä "Ritari Ässän" eli David Hasselhofin ihan ilmielävänä parin turvamiehen kanssa. Jutteli ja kätteli leppoisasti kentällä olijoita. Kerrankin olis ollut mahdollisuus päästä julkkiksen kanssa samaan valokuvaan niin ei ole kameraa mukana. Mitä tästä opimme, aina pitää olla kamera mukana, ehdottomasti.
Lentokentällä oli hiukan ongelmia päästä koneeseen kun kyselivät, että mihin jatkamme matkaa Bangkokista. Kerroin rehellisesti, että emme ole vielä tehneet matkasta jatkosuunnitemia, eikä olla varattyu mitään lentoja Bangkokista eteenpäin. Meille kerrottiin, että jollei ole jatkolentoja varattu niin sillojn pitää olla hankittuna viisumi. Asiaa vatkottiin tiskillä ainakin puolituntia ennekuin meidät suostuttiin päästämään koneeseen.
Kyselivät matkan jatkosuunnitelmista ja kerroimme, että jatkamme matykaa thaimaasta muutaman päivän tai ainakiin maksimissaan viikon sisällä. Täytyy varmaan ostaa lentolippu kotiin pikapuolin kun siitä näyttää tulevan ongelma ellei sitä ole hankkinut.
Olimme luulleet, että Thaimaassa saa olla kome kuukautta ilman viisumia mutta meille kerrottiin , että se olisi yksi kuukausi. Täytyy ottaa asiasta heti selvää kun päästään Bangkokkiin. Pitää hankkia sitten Bangkokista viisimi jos sitten auttaisi jatko matkustelua.
Nyt hyvästi Uusi Seelanti ja seuraavat tarinat tulee sitten Aasiasta.
- comments