Profile
Blog
Photos
Videos
No nyt on sitten Singaporekin nähty. Tai no, osa siitä, vaikkei kyseessä kovin iso maa olekaan. Aikaa Pariisista tulon ja Balille lähdön välissä oli parikymmentä tuntia, joka piti viettää jotenkin jossain. Vaihtoehtoina olivat lojua kentän tuoleilla, yöpyä jossain kaupungissa sijaitsevista hotelleista, tai jäädä vähän kalliimpaan lentokenttähotelliin. Päädyimme näistä viimeksimainittuun.
Hotelli oli aasialaiseen tapaan loistava, ja kaikki toimi kuin se kuuluisa junan vessa. Kiikuttivat jopa kysyttäessä turistibussiesitteen respasta suoraan huoneeseen. Yhdeltä yöllä.
Vaikka totuttautuminen kuuden tunnin aikaeroon ei Pariisi-Singapore-lennolla mennytkään aivan alkuperäissuunnitelmien mukaan, oli sisäinen kelloni ilmeisesti pelkällä onnenkantamoisella nyrjähtänyt juuri hyvällä tavalla sekaisin, sillä heräsin aamulla omia aikojani noin varttia ennen kuin vellikello olisi soittanut aamupalalle. Ja aamupalalla sitä valikoimaa sitten riitti. Ensimmäinen valinta piti tehdä aasialaisen ja mannermaisen tyylisuuntauksen välillä, tai olisihan niitä saanut mielihalujensa mukaan luonnillisesti vapaasti sekoittaakin, mutta päädyin kuitenkin ihan perinteiseen brekkariformaattiin, sillä nuudelit, kevätkääryleet, ynnä muut dimsumit eivät - ainakaan tässä vaiheessa reissua - huutaneet nimeäni kyllin kuuluvasti vielä seitsemältä aamulla.
Aamupalan jälkeen nappasimme taksin keskustaan paikkaan, josta hop on/hop off -tyyliset kiertoajelubussit aloittavat rundinsa. Taksikuskimme oli varsin puhelias, ja noin vartin kestäneen matkan aikana ehdimmekin oppia muun muassa, että Singaporessa puhutaan pääosin englantia ja mandariinikiinaa, mutta joista pieneksi yllätyksekseni vain ensin mainittu on maan virallinen kieli, ja että tässä lilliputtivaltiossa onkin sitten tuon edellisen vastapainoksi yhdeksän - kyllä, yhdeksän - VIRALLISTA valtionuskontoa!
Terminaaliin päästyämme haimme ensin liput ja kaupasta vesipullot, ja kapusimme sitten double-deckerin piippuhyllylle maisemia tiirailemaan. Merkillepantavaa oli se, että joka paikassa oli äärimmäisen siistiä, jopa työmailla. Ei ympäriinsä lojuvia työkaluja, ämpäreitä, kottikärryjä, eikä lautakasoja, vaan kaikki oli tip-top, ja jokainen työmaa oli aidattu, peitetty pressuilla tai muulla tavoin selkeästi rajattu. Myös liikenne oli hämmästyttävän rauhallista "kuhisevaksi miljoonakaupungiksi", mutta tätä ihmetellessämme tajusimmekin olevan lauantai ja vieläpä suht' aikainen aamu.
Se, mikä kuitenkin hämmästytti kaikkein eniten - kunhan asian yht'äkkiä ensin vain ylipäätään tajusin - oli se, etten ollut koko aikana nähnyt ainuttakaan eläintä, lintua, perhosta, itikkaa, matoa, tai muutakaan köppiäistä. Tuon tajuamisen jälkeiset ensimmäiset minuutit tuntuivat varsin aavemaisilta ja epätodellisilta. Olisiko tämän maan - jossa villeimpien lapsuusajan hiekkalaatikkohuhujen mukaan julkisesta purukuminsyömisestä, syljeskelystä ja tupakoinnista rangaistaisiin raipalla, kuritushuoneella, tai jopa kuolemalla - hallituksella jokin salainen agenda kaiken ihmisistä poikkeavan elollisen säätelemiseksi, tai *gasp* jopa systemaattiseksi tuhoamiseksi??!?
Tiirailtuani taivaalle ja puihin vimmatusti noin viitisen minuuttia lintuja tai jotain muuta elollista etsien, oli helpotukseni suuri, kun vihdoin näin ensin perhosen, sitten toisen ja pian kuulin vielä linnunlauluakin. Huh, salaliittoteoriani osoittautui uutisankaksi! Tai sitten hallituksen täytäntöönpano ainakin ontui, ja pahasti…
Linjuri kierteli ensin hetken ns. Marina-alueella, joka lienee tuttu ainakin kaikille formuloita tv:stä seuraaville. Sen jälkeen ohitimme ilmeisesti paikallisen Wall Streetin, sillä kortteli korttelin perään tien molemmin puolin kohosi vain toinen toistaan prameampia taivaalle kurkottavia erilaisten rahoituslaitosten logojen kirjavoittamia toimistorakennuksia. Pian tuon jälkeen saavuimme "Kaivopuistoon", ainakin niistä kaikista mittavilla turvatoimilla varustelluista suurlähetystöistä päätellen. Seuraavaksi reitin varrelle osuivat kasvitieteellinen puutarha (joka sai oman pääkaupunkimme vastaavan näyttämään lähinnä pahaiselta perunamaalta), sekä Westend ja Jollas, sillä siinä määrin hulppeita pyntinkejä hulppeine autoineen matkan varrella osui.
Pian tämän jälkeen bussi kaartoi Singaporen isoimmalle ostoskadulle, Orchard Roadille, jolta löytyi kaikki kuviteltavissa olevat huippumerkit Vuittonista Gucciin ja Breitlingistä Versaceen. Olimme matkakumppaneideni kanssa jo etukäteen tulleet yhteiseen johtopäätökseen, että Singapore olisi meille vain "läpikulkukaupunki", ja varsinainen shoppailu saisi siten jäädä myöhemmäksi. Ei niin, että meillä olisi noihin edellä mainittuihin "jos sinun täytyy kysyä hintaa, sinulla ei todennäköisesti ole siihen varaa"-kauppoihin ollut mitään asiaa muutenkaan…
Jo heti Orchard Roadin alkumetreillä bongasin bussin katolta käsin sattumalta Hard Rock Cafen, jonne vaadin saada päästä, joten rynnimme kiireessä kimpsujamme keräillen dösän jyrkät portaat alas pysäkille. HRC osoittautui kuitenkin aukeavan vasta yhdeltätoista, joten päätimme siirtyä Orchardin toiselle puolelle Starbucksiin kolmeksi vartiksi odottelemaan. Ihmisenä, joka on elämässään juonut yhteensä ehkä kolmisen kuppia kahvia, lähti minulta samalla myös Tähtitaala-neitsyys. Kahvia en tosin juo edelleenkään, joten tyydyin johonkin vatkattuun jääteehen. Tuon lisäksi valinta piti tehdä vielä vihreän teen ja jonkun sköödiföödin välillä, ja koska vihreä tee oli näistä kahdesta vaihtoehdosta minulle se vähemmän outo, päädyin siihen. Hyväähän tuo oli, ei siinä mitään.
Sitten oli HRC:n aika. Jotkut keräilevät kirjan- tai postimerkkejä, kiiltokuvia, tai jotain muuta omituista (turisti)krääsää, mutta minä lupasin itselleni useampi vuosi sitten, että jos vain reissaan jossain mistä HRC löytyy, ostan itselleni kyseisestä paikasta Hard Rock Cafe -rumpukapulat. Tähän asti tämä onkin Pariisia lukuun ottamatta pitänyt, ja kapuloita on kertynyt jo toista kymmentä.
Tämän jälkeen päätimme kävellä Orchard Roadia muutaman pysäkinvälin, ja hypätä takaisin bussiin vasta hieman edempänä. Koko katu oli pitkä kuin nälkävuosi, ja siis täynnä toinen toistaan prameampia ostareita. Teimmekin "läpijuoksun" muutamaan, mutta mitään ei kukaan ostanut, vaikka erään kamerakaupan ohittaminen käymättä ensin lompakon kautta hetken aikaa ylivoimaiselta tuntuikin…
Aika rupesi jo käymään vähiin, ja kun olimme vihdoin päässeet takaisin kiertoajelubussiterminaaliin ja sieltä taksilla taasen hotellille, totesimme, ettei aamulla haaveilemamme uintisession toteuttaminen yksinkertaisesti enää ollut mahdollista. Oman kivan pikku lisämausteensa lähtökiireeseen toi se, että ilmeisesti meille luvattu kello kahden late check-out oli jäänyt lyömättä koneelle, joten palatessamme hotellille yhden kantturoissa, eivät huoneavaimemme enää toimineetkaan. Ehdimme jo vitsailla sillä, että huoneessamme on varmaan jo täysi siivoustohina päällä, ja kamamme löytynevät käytävältä. Resetoituamme avaimemme respassa kävi ilmi, ettei asia näin kuitenkaan ollut, vaan kaikki kamppeemme odottelivat juuri niillä sijoillaan joille olimme ne lähtiessämme jättäneetkin. Vielä siis loput kamat kasseihin, huoneen luovutus ja sitten terminaaliin koneen lähtöä odottelemaan.
Tästä eteenpäin kaikki sujuikin enemmän tai vähemmän kitkattomasti, vaikka kone lähtikin puolisen tuntia myöhässä. Koneessa jaettuja immigration- ja tullauskaavakkeita täytellessä mieleen hiipi kuitenkin muutama arveluttava kysymys. Olin lukenut jostain, että Indonesiaan maahan tullessa pitäisi olla näyttää jonkin sorttinen etukäteen hankittu matkalippu vekottimeen, jolla meinaa poistua maasta. Koska emme vielä tässä(kään) vaiheessa tienneet vierailumme pituutta, ei meillä siten moisia lippujakaan ollut. Käännytettäisiinkö meidät maahantulotarkastuksessa, pitäisikö meidän ostaa kentältä jotkin random-liput, jotta meillä olisi sellaiset kysyttäessä esittää, vai eikö asia voisi ketään vähempää kiinnostaa? Onneksi asian tola osoittautui olevan tuota viimemainittua sorttia…
Toinen asia, joka pisti mietityttämään oli se, että pahatapaisena nuuskahuulena minulla oli mukanani kyseistä myrkkyä kuukauden reissaamisen tarpeiksi, eli noin kaksi ns. "sinkoa", ts. 20 purkkia, ja tullauspapereissa ilmoitettiin tupakkatuotteiden maahantuontirajan olevan joko 200 savuketta, tai 100 grammaa. Yksi purkki painaa 25 grammaa, joten kuten te nopeimmat jo ehditte laskeakin, ylittäisin sallitun rajan vain viisinkertaisesti. Päädyimme kuitenkin yksissä tuumin siihen, että nuuska ei ole tupakkatuote, vaan "nikotiinivalmiste", joten päätin pokkana jättää maahantuonti-ilmoituksen tekemättä, ja nyt tuo puoli kiloa huulitupakkaa nököttää turvallisesti hotellihuoneemme minibaarissa. Shame on me. :D
Maahantulotarkastuksen jälkeen oli taksinmetsästyksen vuoro. Siitä huolimatta, että täällä(kin) vallitsevan käytännön mukaan taksikyyti maksetaan kentältä etukäteen ostetulla kiinteähintaisella voucherilla (jolloin kuljettaja ei pääse sooloilemaan), tunsimme tulleemme kusetetuiksi, koska virkailija ja kuljettaja tulkitsivat voucher-kojun seinällä olevaa tariffitaulukkoa meitä hieman liberaalimmin. Mutta koska travellaamista oli tässä vaiheessa takana jo noin viitisenkymmentä tuntia ja kyse oli noin 1,5 eurosta, päätimme antaa asian olla hiljaa itseksemme marmattaen, ja astuimme autoon.
Viimeistään päästyämme lentokenttäalueelta pois "normaalin" liikenteen sekaan, haihtuivat viimeisetkin etukäteiskaavailut mahdollisista aikeista vuokrata jossain vaiheessa skootterit tai auto saaren tutkimista silmällä pitäen. Olin aikaisemmalla reissullani mieltänyt, että Kuala Lumpurin liikenne oli kaoottinen, mutta ei se sitä ole. Ainakaan tähän verrattuna. Ja matkavakuutuksesta huolimatta tykkään itsestäni aivan liikaa tällaisena neliraajaisena ja hengittävänä olentona viitsiäkseni ryhtyä venäläiseen rulettiin tässä liikenteessä. Tänään opin myös, että puolitoista kaistaa leveälle tielle mahtuu AIVAN hyvin rinnakkain kaksi auto ja kolme skootteria. Molempiin suuntiin…
Kuin ihmeen kaupalla pääsimme kuitenkin hotellille asti hengissä. Hotellin (kirjaimellisella) portilla vartija tarkasti auton takakontin ja matkatavaramme, sekä taksiautomme alustan (pommien varalta?) minulle aikaisemmin vain amerikkalaisista toimintaelokuvista tutulla pitkävartisella peilillä. Hyvä, sillä nyt on kyllä turvallinen olo.
Check-in sujui kommelluksitta, saimme kamat kämpille, ja sitten hotellin baarin Bintagille (paikallinen olut), ja pian kolme vuorokautta ummella ollut vatsakin alkoi taas toimia. ;) Tämän jälkeen kävimme vielä hotellin lähistöllä syömässä, sekä minimarketissa hakemassa vettä ja muuta minibaarin täytettä, tarkoituksena vetäytyä vihdoin yöpuulle melkoisen reissurupeaman jäljiltä. Tätä kirjoittaessani matkakumppanini ovat vedelleet sikeitä jo pari tuntia, joten minunkin lienisi jo aika painaa pää tyynyyn. Hyvää yötä, ja palailen asiaan taas kun jotain mieleen juolahtaa!
- comments
Jouni Monto Mukavaa luettavaa, muutama viikko sitten samoilla alueilla vieraillessa aivan samanlaisia tunteita liikenteestä yms... ole Teppo huoleti kyllä se ummetus vielä lähtee ;) Käykääpäs kiipeämässä Agung tulivuorelle, on mieleenpainuva retki...