Profile
Blog
Photos
Videos
Matkapäiväkirjan kirjoittaminen on jäänyt viime aikoina yhtä vähälle kuin tämän blogin päivittäminen. Nyt siihen luulisi kuitenkin olevan aikaa, sillä ainakaan muiden matkalaisten kanssa seurustelu ei tule tielle. Menetin ääneni noin viisi päivää sitten, seuraavana päivänä kun tulimme Torres del Painen kansallispuistosta seitsemän päivän vaellukselta.
Vietimme pari yötä Puerto Natalesissa ja ajoimme sieltä autiomaan halki bussilla Ruta 40 pitkin Los Antiquosiin.
Olimme siellä vain yhden yön, sillä paikka ei vaikuttanut kovinkaan mielenkiintoiselta. Eilen ostimme bussiliput Chilen puolelle Chile Chico nimiseen pikkukaupunkiin.
Bussi, johon liput ostimme oli kuitenkin täynnä ja jouduimme odottelemaan kyytiä noin kaksi ja puoli tuntia. Vihdoin kuitenkin pääsimme minibussiin ja köröttelimme kohti Chilen rajaa. Siellä rajatarkastus oli tiukin, mitä tähän mennessä on ollut. Rinkat ja "käsimatkatavarat", pikkureput siis, pengottiin läpikotaisin. Ja ei, huumeita ei etsitty. Rajoilla tarkastetaan, ettei vie naapurimaahan hedelmiä tai lihatuotteita.
Siis mitään, mikä on "vegetal" ei saisi viedä. Ranskalaistytöltä takavarikoitiin puukantisen muistikirjan koristetikku.
Amerikkalaispoika jäi kiinni kahden omenan salakuljettamisesta. Hän oli unohtanut ne autoon muovipussiin. Normaalisti tästä hurjasta rikkomuksesta saisi kolmen sadan dollarin sakon, mutta nyt rajavartijat päästivät pojan pälkähästä. Rajalla omenat punnittiin ja tuomio siitä, kuinka monen gramman rikkomusta jenkki oli tekemässä, kirjattiin huolellisesti lappuseen ja varustettiin miljoonalla leimalla. Seuraavalla kerralla voi kuulemma tulla isompia ikävyyksiä, jos yrittää salakuljettaa hedelmiä.
Huvittaa, mutta vain niin kauan, kunnes sattuu omalle kohdalle. Mistä sitä nyt voi muistaa, että onko sujauttanut jonkin omenan jonnekkin repun sivutaskuun. Minullakin oli vaellukselta jääneitä myslipatukoita mukana. Niissä on kuivattua omenaa, joten varmaan olisi sakko rapsahtanut, jos olisin jäänyt niiden salakuljettamisesta kiinni. (Leipä on siis ok, mutta hedelmät missään muodossa ei).
Yhden miehen rajalla menettänyt turistijoukkiomme saapui Chile Chikoon noin nelisen tuntia myöhemmin kuin oli tarkoitus. Salakuljettaja saapui taksilla hieman myöhemmin. Osa jatkoi matkaa eteenpäin, minä ja Antti, urugualainen poika ja omenien salakuljettaja Matt jäimme kylään vielä pariksi yöksi.
Antti pakotti minut eilen lääkärin vastaanotolle. Kyllästyi pihinääni ilmeisesti. Hyvä, että kävin kuitenkin. Lääkäri totesi, että minulla on keuhkoputkentulehdus (näin sanakirjan avulla tulkkasimme) ja sain tautiini antibiootit. Niiden pitäisi parantaa siis myös tulehtuneet äänihuulet, minkä jälkeen voin taas puhua pälpättää. (Vasta mykistettynä huomaa, kuinka puhelias sitä oikeasti onkaan. Ärsyttää hitosti, kun ei saa mitään sanottua.)
Lääkärissä käynti oli myös mukavaa kulttuurimatkailua. Tutkimushuone oli puhtaan oloinen, mutta odotustilasta sekä vessoista puuttui suomalaisille tuttu steriiliys ja kliinisyys. Se, mikä oli yhteistä, olivat nuoret lääkärit. Ilmeisesti täälläkin paiskataan nuoret lääketieteen opiskelijat jonnekin jumalan selän taakse harjoittelujaksoille.
Se oli myös yllättävää, että kun siinä vakuutuskorttini kanssa pyörin ja yritin Antin avulla selvittää, että mitenköhän tämä maksupolitiikka hoidetaan, ei kukaan ottanut minulta rahaa vastaan. Hymyilivät vain ja puistelivat päätään. Mukavaahan se on, mutta silti, suomalaisilla vakuutusyhtiöillä olisi kyllä varaa maksaa antibioottini. Minullakin olisi. Nyt lääkkeetkin tulivat ilmaiseksi mukaan valkoisissa paperipusseissa.
Vielä pari sanaa taudin aiheuttajasta, vaelluksista. Vaikuttavinta, jos näitä voi arvottaa, olivat maalaukselliset värit. Varsinkin vesistöt ovat aivan uskomattoman värisiä; pastellin sinisiä lähellä jäätiköitä, turkoosia, vaalean sinistä.
Niin Fiz Royn kuin Torres del Painenkin maisemat ansaitsevat niihin liitetyt ylistyssanat. "Henkeäsalpaava" ei tunnukaan enää niin kornilta ilmaukselta, kun näkee oikeasti jotain niin kaunista, ettei sen kuvailemiseen riitä sanat.
Satu
- comments