Hello!

No, nyt on sitten Joulut juhlittu ja voin sanoa, että yllättävänkin rauhallisissa merkeissä. Aaton aattona oltiin katselemassa ladyboykaksikon stand-upkomiikkaa, mikä oli oikein mukavaa. Tietenkin ainoana valkoihoisena jouduin heidän silmätikuksi, mutta ihan kivalla tavalla. Kyseltiin kysymyksiä ja heitettiin homoläppää. Piti sitten vielä halit antaa päälle ja kaikkilla oli hauskaa. Nicole kävi sitten lavalla laulaa lurauttamassa ja voinkin sanoa, että mielestäni show olikin enemmän karaokea, kun komikkaa. Voi tietenkin olla, että minun osaltani komiikka jäi vähemmälle, koska englantia ei kovinkaan paljoa kuulunut. Mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että vitsit ei sitten hirveästi minuun uponnut.

Jouluaatto alkokin sitten todella mukavissa merkeissä, koska sain ensinmäisen Joululahjani jo noin kuuden aikaan aamulla, kun paskoin housuihini. Ei vain voinut keretä kyykistyä siihen pöntölle ja homma meni sitten ihan kirjaimellisesti reisille. Hauska yhteensattuma tässä asiassa on se, että Filippiinien kielellä Joulu on Pasko. Eli Jari pasko vitsiä ei voinut välttää. Aamu kahdeksan aikaan lähdin ostamaan Nicolelle aamuyllätykseksi kukkia. Reissu meinasinkin sitten päätyä pahasti, kun kukkia odotellessani alkoi otsalle kirvota kylmää hikeä ja silmissä summeta. Mietin, että taasko tämä tapahtuu, että menetän tajuntani tähän paikkaan. Teille jotka ette tiedä, niin jotain vuosia sitten menetin tajuntani joitain kertoja mitä arvaamattomissa paikoissa (luultavasti syynä oli alhainen verensokeri). No, tällä kertaa kaikki päätyi ihan hyvin ja sain raahattua itseni takaisin kotiin. Sain sitten paikallisilta jonkinlaisen ihmepillerin ja muutaman tunnin unien jälkeen kaikki oli taas hyvin.

Koska meillä ei ollut lahjoja toisillemme, niin päätimme lähteä niitä ostamaan. Toinen meni toiseen suuntaan kylää ja toinen toiseen. Tonnikalapihvien ja lahjojen jakamisen jälkeen se olikin sitten sellaista skypemaratoonia loppuilta. Suomen ja Filippiinien välisen aikaeron takia tuli sitten valvottua koko yö.

Joulupäivänä sitten samoilla silmillä lähdin snorklailemaan. Snorklaus oli tarkoitus toteuttaa jo edellispäivänä, mutta ilmeisestä syystä se päätettiin jättää väliin. Käytiin kraaterijärvellä, missä ei oikeastaan ollut mitään, hienoja kalliomuodostelmia, apinoita ja sadan peson maksua lukuunottamatta. Jossain vaiheessa snorklaillessani yritin saada kiinni yhtä näistä harvoista kaloista mitä järvellä asui ja sain krampin kumpaankin jalkaani yhtäaikaa. Ei kuitenkaan mitään paniikkia, hengitystä pitämällä onnistuin kellua niin kauan, että sain taas jalkani liikkumaan normaalisti.

Sen jälkeen vuorossa oli piknikki biitsillä. Biitsi oli oikein hieno ja näimmekin todella ison sting rayn (suomeksi luultavasti jonkinlainen rausku) käyvän pinnassa, mikä ilmeisesti ei ole mikään yleinen näky. Myöskin joku urpo Italialainen tuli spiidoissaan vatkaamaan lanneettaan pöytämme ääreen, mikä oli jokseenkin surkuhupaisa näky. Myöskin tästä biitsin käytöstä joduimme maksamaan sen sata pesoa.

Sitten mentiinkin pienelle saarirykelmälle (saaria taisi olla 7, koska paikan nimi oli seven islands). Tämä paikka oli oikein hieno. Pinnan alla nähtävissä oli tuhansia erin kokoisia ja näköisiä kaloja ja äyriäisiä. Niitä ihaillessani ja aikaimmin ostamallamme kameralla kuvia napsien menetin suunta vaistoni ja huomasin pintaan noustuani, ettei minulla ollut minkäänlaista hajua missä veneemme oli. Virtaus oli ehkä suurin mitä olen kokenut ja lopulta perille päästyäni huomasin, että olin ajautunut noin sadan metrin päähän paatistamme. No, loppu hyvin, kaikki hyvin ja taas sen sata pesoa maksettuamme, suuntasimme nokkamme kohti kotisatamaa.

Loppuilta meni chillisti. Ostin kyllä raketteja, mutta en niitä päässyt räjäyttelemään, koska en sopivaa paikkaa löytänyt. No, seuraavana päivänä sitten paukuttelimme raketit ja viettimme tämänkin päivän chillaillen.

Tällä hetkellä istun Coronin lentokentällä, odottelemassa paluu lentoamme siihen niin ihanaan Manilan kaupunkiin. Ollaan sitten manilassa kaksi päivää ja pestään pyykkejä, minkä jälkeen matka jatkuu taas eteen päin. Tällä kertaa lähdemme Nicolen kotikonnuille General Santosiin, Mindanaolle uuttavuotta juhlimaan. Tulevaisuus näyttää sitten mitä elämä eteen tuo tuossa terroristien luvatussa maassa.

Vielä kerran, hyvät joulut ja uudet vuodet kaikille teille!

PS: Kävipä niin, että noin neljän tunnin odottelun jälkeen, kuului kuulutus, joka sanoi, että lentonne on peruuttu. Ja tapahtui niin, että meidät sijoitettiin tämmöisiseen persemestaan, jossa ei ole menua, vaan yhteinen ruokailu. Internettiä ei myöskään ole ja huoneet tuovat mieleleen neuvostoajan keskitysleirit. Vitun Cebu pacific, voisin sanoa, mutta en sano. Anyway, vedettiin kännit ja saatiin taistelut aikaan, minkä seurauksena rakastan emäntääni vieläkin enemmän ja tunnen itseni vieläkin enemmän mieheksi. Lähtö on sitten taas aamu viideltä. Joten vähän semmonen meininki, että syö, käännä kylkeä pedissä ja lähde.

Taas Manilassa, kuvia myöhemmin...