Profile
Blog
Photos
Videos
Nyt kun on taas tullut aika pakata elämä rinkkaan ja lähteä seikkailemaan, on myös tullut aika alkaa kirjoittamaan matkablogia. En siis ole masentunut sen jonkun täysin tuntemattoman ihmisen kommenteista, joiden mukaan aiempi matkablogini oli tylsää luettavaa. Haluaisin kuitenkin huomauttaa teille kaikille, jotka tätä nyt tässä lukevat, ettei kyseessä ole mikään kaunokirjallisuuden mestariteos. Tämä blogi on yksinkertaisesti luotu ystäville ja tuttaville, jotta voisin jakaa kokemani ja näkemäni kanssanne. Toki tämä on myös kätevä kanava pitää tiedät tietoisina liikkeistäni (ainakin joistain niistä), niin kenenkään ei turhaan tarvitse olla huolissaan. Tämä siis tiedoksi etenkin niille tuntemattomille p*skiaisille, joilla ei ole muuta tekemistä kun kommentoida ilkeästi muiden juttuja. (Hieman ehkä kaivelee vieläkin tuo tapaus. Myönnän.)Huomenna aikaisin aamulla loikkaan oravanpyörästä, jota myös elämäkseni kutsun, lentokoneeseen. Jännittää vietävästi! Päämääränäni häämöttää Guatemala, jonne tulen toivottavasti saapumaan noin 26 tuntia myöhemmin väsyneenä mutta matkalaukullisena. (Todellisuudessa jos vanhat merkit yhtään pitävät paikkansa, niin rinkka tulee viikon perässä.)Suunnitelmana on ensin matkustaa kahdessa kuukaudessa Guatemalasta Hondurasin, Nigaracuan, Costa Rican ja Panaman kautta aina Pohjois-Kolumbiaan saakka. Kolumbiasta lennän maaliskuun puolessa välissä Peruun, jossa vietän seuraavat neljä (tai viisi) kuukautta. Perussa opiskelen Limassa San Marcosin yliopistossa, käyn Iquitosin suunnalta keräilemässä graduaineistoa ja reissailen ympäriinsä. Boliviaankin olisi tarkoitus piipahtaa muutamaksi viikoksi. Tarkemmat suunnitelmat selviävät sitten reissun päällä. Suomeen palailen loppukesästä, vielä tuntemattomana päivämääränä.Ensimmäiset ajatukset, jotka matkaan lähteminen nostaa pintaan, ovat jännitys ja innostus. Superinnostus. Mutta lähdön lähetessä ajatukseni ovat heilahdelleet laidasta laitaan. Yhtenä hetkenä mietin miten pärjään, kuolenko koti-ikävään. Miten selviän ilman ystäviä, perhettä, Petteriä, Hello-Miisaa, omaa sänkyä ja vaatekaappia, harrastuksia, hyvää suomalaista leipää, laktoositonta maitoa, oi maitoa. Sitten mietin kaikkia niitä juttuja joista jään paitsi. Vappu, Ilonan ylppärijuhlat, juhannus. Kevät, ensimmäiset lämpimät päivät, ihana Suomen kesä, mökkireissut, valoisat ja lämpimät illat järven rannalla. No joo nyt menee ehkä vähän romantisoinniksi. Mutta voisittekohan kuitenkin kaikki rakkaani keskittyä minun poissa ollessani tylsiin velvollisuuksiin. Sitten ne olisivat kätevästi tieltä, kun tulen takaisin. Samalla helpottaisitte minun koti-ikävääni, kun ei tarvitsisi miettiä (ja naamakirjasta katsella), kuinka kivaa teillä on ollut. Ilman minua. Tämän sanottuani häpeän hiukan itsekkyyttäni.Toisena hetkenä minuun iskee paniikki. Miten voin lähteä! Miten muistan ottaa kaiken mukaan. Mitä jos tarvitsen jotain täältä kotoa tai mitä jos minua tarvitaan täällä. Mitä jos minut ja kaikki tärkeät tavarat ryöstetään. Toisaalta, kun maltan hengittää syvään, muistan taas miksi haluan lähteä. Pakkaaminen on kamalaa. Yleensä olen kevyt pakkaaja ja osaan hyvin luopua monista turhamaisuuksistani pitkienkin reissujen ajaksi, mutta seitsemän kuukautta ilman hiuslakkaa kauhistuttaa. Totta puhuen seitsemän päivääkin ilman hiuslakkaa kauhistuttaa. Miten olenkaan aiemmin pärjännyt? Ja entäs kengät. Tarvitsen vaelluskengät, tennarit, juoksulenkkarit, sandaalit, balleriinat, saapikkaat….(Vaelluskenkien ja sandaalien suhteen en koe tarvetta selittää. Tennaritkin menee vielä. Juoksukenkieni mukaan ottamisen perustelen matemaattisella yhtälöllä: 1 kk 0 juoksukm. = 1 lisäkg. => 7kk ilman juoksua ja tulen kotiin aikamoisena punkerona. Tosin superpainavan rinkan kantaminen voi tuoda yhtälööni yllättävän muuttujan. Balleriinojen ja saapikkaiden pakollisuudelle en keksi ainuttakaan selitystä, joten ne jäävät kotiin.) Onneksi lähes kaikkea voi ostaa matkalta tai pyytää pikkusiskoa tuomaan mukanaan. (Ilona tuoppas sitten yhdet kengät miulle mukanasi.) Tässä välissä nostan hattua niille sadan tavaran tyypeille, jotka eivät siis omista kuin sata tavaraa. Olen kuitenkin suhteellisen ylpeä itsestäni kun(han) saan kaiken mahtumaan 55 litran rinkkaani.Kuten aiemmin mainitsin, ensimmäinen määränpääni tulee olemaan Guatemala. Lukiessani Lonely Planetin kirjoituksia Guatemalasta innostun aluksi suuresti. Seuraavaksi hieman harmistun. Guatemalaa kuvaillaan myös aikamoiseksi rosvojen pesäksi, jossa aseelliset ryöstöt ovat arkipäivää, paikallisbusseja ei suositella käytettävän, ulkona liikkuminen ilta kymmenen jälkeen todetaan riskialttiiksi. Kun Petteri huolestuneena näytti minulle vielä ulkoministeriön tiedotetta, alkaa minuakin hiukan pelottaa. "Guatemala, matkustustiedote 13.12.2010: Turisteihin kohdistuva rikollisuus kasvussa. Maanteitse liikkuminen voi olla vaarallista. Yksin matkustamista ei suositella." Hiukan myös mietityttää, että miten sitä sitten pääsee paikasta toiseen, jos ei maanteillä uskalla liikkua. Ilmeisesti sitä vanhemmiten tosiaan tulee nössömmäksi (vai oliko se fiksummaksi), mutta luotan kuitenkin osaavani välttää vaaratilanteita. Menoksi siis.Lähtöterveisin,Elina (joka tunnetaan nykyään myös nimellä Electronin Visa)
- comments
Noora Mahtavaa! =) Meille tulee sua Electronin Visa kans ikävä. Yritetään tehdä kaikkee tylsää tää kevät, mut pidä sä hauskaa!!
Laura J Hyvää matkaa Electronin Visalle! :) Pidähän huoli itsestäs (hauskaa tietty myös) ja päivittele väliaikatietoja meille yhä oravanpyörässä oleville.
Pikku-I Vai että kengät pitäs tuoda, katellaan sitten lähemmin. Ja toi hiuslakan puute, minähän otan kunnon putelin mukaan! (onko suoristusrautaa :DD )