Profile
Blog
Photos
Videos
Peru ½
Olen matkalla Perun pääkaupungista Limasta Nazcaan. Edessä on seitsemän tunnin bussimatka, josta osan ajattelin käyttää kirjoittamiseen.
Saavuimme Peruun keskiviikkoiltana 3. helmikuuta. Lento oli miellyttävin lentoni tähän mennessä. Palvelu toimi sekä kentällä, että koneessa ja tilaa oli kerrankin tarpeeksi. Hyviä leffoja ja kohtuullisia pelejä oli viihdykkeenä ja mikä parasta, heti lennon aluksi kapteeni ilmoitti lentoajan olevan tuntia odotettua lyhyempi. Voiko matka paremmin alkaa?
Minä en liiemmälti nauti lentämisestä ja vielä vähemmän pidän lentokentällä jonottamisesta. Koneen laskeuduttua ensimmäinen ajatus on napata matkatavarat, rynnätä mahdollisimman pian läpi tullimuodollisuuksista ja pyrkiä ulos. Tällä kertaa tulliselvitykset sujuivat harvinaisen nopeasti ja kivuttomasti. Pakko kuitenkin myöntää, että viimeinen manööveri ennen maahan pääsyä aiheutti pientä hermoilua. Kaikkien Peruun tulevien pitää nimittäin kulkea lopuksi yksi kerrallaan portista, jossa on kaksi nuolen muotoista valoa; vihreä ja punainen. Vihreä tarkoittaa, että kaikki on ok, tervetuloa Peruun. Punainen puolestaan.. Noh, en usko että kumihanskoja otetaan käyttöön, mutta jonkinlaisiin lisätutkimuksiin siitä joutuu. Kaikista oudointa on, että portti näytti toimivan täysin sattumanvaraisesti. Niinpä siinä vuoroani odottaessa tuli muutamaan otteeseen mietittyä, että "Voi v**tu, ei minua, pliis ei, älä ole punainen, ole vihreä, voi...". Valo oli onneksi vihreä ja saatoin huokaista helpotuksesta. Muutama parinkymmenen hengen seurueestamme, mukaanlukien Tero "PikkuTummaMies", sai punaista valoa. (Satunnaisotanta, varmasti!). Ilmeisesti kyseessä oli kuitenkin melko kevyt setti.
Niin kuten kerroin, lentämisen jälkeen odottaa aina innolla ulos pääsemistä. Tällä kertaa innostus oli odotettua viileämmän jenkkilän jälkeen tavallistakin suurempi. Kohta päästäisiin kunnon lämpöön! Ulos mentyäni uskomattoman lämmin ja kostea ilma suorastaan pöllähti vasten kasvojani. Kello oli jo yli yhdentoista illalla, joten lämpöä oli vain 23 astetta, mutta se kosteus, pöly ja kaikki liikenteen äänet.. Aikamoinen shokki, mutta positiivisessa mielessä. Paita liimaantui selkään kiinni lähes välittömästi ja ilmastoon totuttelu alkoi.
Los Angelesin lentokentällä tapaamamme ystävällinen ja sangen rahakkaan oloinen inkkari oli järjestänyt koko porukalle kyydit hotellille. Odottelimme hetken ja tilataksi, tosin ilman juuri minkäänlaisia taksitunnuksia, saapui paikalle. Koko tiimi kyytiin ja silmät pyöreinä kohti Mirafloresia!
Miraflores on kaupunginosa, jossa turistit yleisimminmajoittuvat. Yölläkin on turvallista, kauppoja ja ravintoloita on joka puolella ja kaikki on suunniteltu turismia silmälläpitäen. Ensimmäisenä yöpaikkana toimi Casa Andina, sangen miellyttävä ja paikallisittain aikamoista luksusta edustava kolmen tähden hotelli. Yön listahinta kahden hengen huoneelta oli muistaakseni reilut 100 dollaria.
Majoittumisen jälkeen suuntasimme porukalla syömään respan herrasmiesten neuvomaan ravintola Haitiin. Ravintolasta huomasi, että se oli hieman kalliimman hintaluokan paikka. Ruokalistaa selattuani totesin, että tässä maassa tullaankin syömään hyvin! Pihvi ja Heineken por favor ja kylläpä maistui. Pihvi oli tosin yllättäen medium ja näin ensimmäisenä iltana Perussa ruokamyrkytyksen vaara kävi mielessä. Söin kuitenkin ja oli hyvää, ei myöskään ilmennyt mitään ongelmia jälkeenpäin. Pari kaljaa ja hyvä ateria miellyttävässä ravintolassa kustansi tippeineen muistaakseni 70 solia. Kova hinta täkäläisittäin, mutta euroissa alle parikymppiä.
Ennen nukahtamista muistan miettineeni pidänkö tästä maasta vai en. Uskon ensivaikutelman tärkeyteen ja täällä se oli ollut hyvin kaksijakoinen. Toisaalta äärimmäisen ystävällisiä ihmisiä ja loistavaa palvelua, mutta toisaalta kaaosta, turvattomuuden tunnetta ja jotain epämiellyttävää, jota en silloin kyennyt määrittelemään.
Aamulla oli vuorossa osa yksi opettavaisessa sarjassamme "Valkoinen mies ja subtrooppinen Ilmasto". Voin rehellisesti kertoa, että 30 asteen lämpö ja pilvettömältä taivaalta paistava aurinko tekevät muutakin kuin lämmittävät kivasti. Ilman aurinkorasvaa palaminen tapahtuu nopeasti ja varmasti, vaikka kuinka olisi sitä mieltä ettei pala ikinä. Onneksi ihana avokkini oli varustanut minut suojakertoimen 50 aurinkorasvalla, joten tämä puoli oli kunnossa. (Tai niin ainakin luulin silloin, sillä päänahan kuumotus pakotti hatun ostamiseen päivää myöhemmin).
Toinen asia, jonka täkäläinen ilmasto tekee tottumattomalle on hikoilu. Nyt ei puhuta mistään pikku "Dallaseista" kainaloissa, vaan todellisesta hikoilusta. Olin varma, että paikalliset katsoivat minua ja ajattelivat : "Heh! Sula läski gringo sula!". Sulamiselta se tosiaan tuntui, varsinkin kun kello alkoi lähestyä kahtatoista ja päivän kuumimmat tunnit kuluivat kaupungilla kävellessä. Selvisin useamman juodun vesilitran avittamana ja parissa päivässä kroppa tottui lämpöön edes jossain määrin.
Pysähdyimme äsken Paracasissa. Se on pienen oloinen kylä meren ja aavikon välissä. Tiedättekö mitä hyvää on Cruz del Surin linja-autoasemalla Paracasissa? Vessa. Tiedättekö mitä huonoa on Cruz del Surin linja-autoasemalla Paracasissa? Vessassa ei ole yhtään wc-paperia, ei edes telinettä. Perkele, vielä kolme tuntia!
Pari päivää kului Mirafloresiin tutustumiseen ja hotelli vaihtui edullisempaan ja mukavampaan Miraeliin. Miniläppäri osoitti taas arvonsa, kun saimme hotellin hinnasta pois liki 80 dollaria/huone/3 yötä varaamalla netistä. Paikan päällä tinkimällä hinta ei enää tippunut 240 dollarista/huone/3 yötä, mutta hetken vaivannäöllä ja vertailulla saimme hinnaksi 165 dollaria. Se tekee 27,5 dollaria nuppia kohden yöltä. Siis alle 20 euroa yöltä 3-tähden hotellihuoneesta, jossa on ilmastointi, telkkari, jääkaappi ja muut vastaavat mukavuudet. Ei pahemmin hostellit houkuttaneet, vaikka mukavilta vaikuttivat nekin.
Saavumme Icaan.
Jaaha, pikapysähdys ja ei aikaa tauolle. Vain pari matkustajaa lisää ja matka jatkuu. Paljon mukavamman näköinen kaupunki kuin Paracas. Enää kaksi ja puoli tuntia.
Alun perin Perun vierailumme tarkoituksena oli käydä Machu Picchulla. Aikaa reissulle oli varattu 1,5 viikkoa niistä kahdesta viikosta, jotka vietämme Perussa. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat täysin, kun rankkasateet ja mutavyöryt sulkivat Machu Picchun. Seuraavan kerran sinne pääsee kuulemma joskus huhtikuun tienoilla. Perusta piti siis löytää korvaavaa tekemistä. Onneksi Peru on iso maa ja täynnä mahtavaa historiaa, joten muutakin mielekästä koettavaa löytyi hyvin helposti.
Huaca Pucllana
Saavalainen seikkaili netissä ja etsi kiinnostavia kohteita Limasta. Monista vaihtoehdoista valitsimme parhailta kuulostavat ja ensimmäiseksi päätimme lähteä meitä lähinnä oleviin. Mirafloresin lähistöltä löytyi pari kiinnostavaa paikkaa, muinainen uhritemppeli Huaca Pucclana ja suihkulähdepuisto Parque de la Reserva. Päätimme lähteä aamulla kymmenen aikaan tutkimaan temppeliä ja varasimme iltapäivän ja illan puistolle.
Huaca Pucclanan löytäminen oli haastavaa, vaikka meillä oli kartta ja ohjeet. Piti vain kävellä yhden Mirafloresista pois johtavan tien mukaisesti tiettyyn risteykseen ja kääntyä siitä. Kävelimme noin tunnin ja risteystä ei näkynyt missään. Lähdimme kymmenen jälkeen, joten keskipäivän armoton helle alkoi lähestyä. Päätimme luovuttaa ja ottaa taksin. Kysyimme ensin poliisilta ajo-ohjeita, mutta tämäkään ystävällinen kaveri ei tuntunut tietävän temppelin sijaintia ja kysyi neuvoa radiolla. Poliisi myös kertoi, että olimme kävelleet San Isidron kaupunginosaan asti. Oikea suunta löytyi ja poliisi antoi taksikuskille ohjeet ja myös kertoi miehelle paljonko kyyti saa maksaa. Todellista palvelua! Kuski harhaili ympäriinsä ja kysyi pari kertaa neuvoa ohikulkijoilta, kunnes lopulta pääsimme perille. Melkoinen "nähtävyys" siis oli selvästi kyseessä.
Huaca Pucclana osoittautui isoksi kentäksi, jolta kohosi korkea pyramidin tapainen tiilistä tehty pyhäkkö. Itse pyramidi oli täysin umpinainen ja sen tarkoitus oli aikoinaan olla eräänlainen alttari, josta näkyivät hyvin meri ja kuu. Varsinainen temppeli sijaitsi aikoinaan pyramidin ympärillä ja jäljellä oli enää vain muutama seinä ja raunioita. Sitä 1500 vuotta teettää. Oli mielenkiintoista kuulla ihmisuhreista ja vastaavista, mutta muuten paikka ei kuitenkaan suuremmin sykähdyttänyt.
Ikkunasta ei näy muuta kuin hiekkaa. Tasaista, vaalean ruskeaa hiekkaa, jonka seassa on kiviä, oksia ja roskaa. Tien reunustoille on istutettu puita, mietin lähinnä mistä ne saavat vettä ja kuinka paljon on maksanut istuttaa puu viiden metrin välein kymmenien kilometrien matkalle tien molemmin puolin. 80 kilometriä Nazcaan. Jos vielä pari kohtaa kirjoittaisi..
Parque de la Reserva
Parque de la Reserva oli jotain täysin erilaista. Kun ensin kuulin tästä Perussa hyvin kuuluisasta puistosta en sen kummemmin innostunut. Mitä ihmeellistä on puistossa, jossa on pari suihkulähdettä ja jonkinlainen valoshow? Lähdin mukaan, koska hinta oli edullinen ja halusin käydä Mirafloresin ulkopuolella. Puistossa kävi ilmi, että ihmeellistä löytyi vaikka muille jakaa.
Puisto sijaitsee Mirafloresin ulkopuolella noin 15 minuutin taksimatkan päässä (15 solia) ja sisäänpääsy maksaa 4 solia. Vierailun hinnaksi tulee siis 34 solia (alle 10 euroa ja vähemmän, jos jakaa taksin tai käyttää julkisia) ja sillä pääsee näkemään suurenmoisen puiston, joka on täynnä toinen toistaan upeampia suihkulähteitä. Vesi suorastaan tanssii suihkulähteistä kuuluvien kappaleiden tahdissa ja hämärän laskeuduttua valot täydentävät tunnelmaa ja muuttavat paikan täysin erillaiseksi. Puistoon kannattaakin mennä valoisan aikaan ja on suositeltavaa viettää siellä koko päivä, jotta ehtii näkemään kaiken sekä päivällä, että illalla.
Sokerina pohjalle on kerrottava vielä suurimmalla lähteellä pari kertaa illassa olevasta showsta. Valoa, ääntä, kuvia, videoita ja vettä yhdistetään parikymmenminuuttisessa showssa tavalla, joka saa Bellagion mahtavat suihkulähteetVegasissa näyttämään naapurin puutarhaletkun roiskaisuilta.
Uskomaton paikka. Kuvia ja videoita varmasti tulossa.
Saavumme Nazcaan. Ympärille ei oikein näe, koska hiekkaa lentää joka puolella. Jännittää.
No niin, kaupunkiin tutustuminen suoritettu ja ruokaa ja vettä hankittu. Hiekkamyrskyn poikanen on ohi ja Nazca vaikuttaa miellyttävältä pikkukaupungilta.
Lima Centro
Miraflores alkoi tulla jo tutuksi, joten oli aika laajentaa ympyröitä. Googlasimme Liman keskustan nähtävyyksiä ja kohta istuimmekin jo taksissa kohti Lima Centroa. Erityisenä kiinnostuksen kohteena olivat muutamat suurimmista museoista, San Franciscuksen katedraali, keskusaukio ja inkvisitiomuseo.
Taksimatka oli jälleen hieman kaoottinen, mutta perille päästiin vajaassa vartissa ja 15 solilla. Täkäläinen liikennekulttuuri on sitä sorttia, että itse en täällä ihan helpolla rattiin suostuisi. Jatkuvaa tööttäilyä ja toisten eteen kiilaamista. Välillä seitsemän kaistaisessa liikenneympyrässä oli 10 autoa rinnakkain. Melko kuumottavaa menoa siis.
Taksi jätti meidät keskusaukiolle ja heti tuli hyvä fiilis koko paikasta. Upeita espanjalaistyylisiä rakennuksia 1500-luvulta ja hyvin hoidettu puisto täynnä ihmisiä. Turvallisuudesta pitivät huolen joka kulmalla partioivat poliisit.
Aikaa hupeni keskustaan tutustumiseen ja lopulta pääsimme vain kahteen aiotuista kohteista. Inkvisitiomuseo oli toinen näistä paikoista, mutta englanninkielisen opastuksen puute, turha odottelu ja näyttelyn yleinen laimeus veivät innon kertoa siitä sen enempää. No eipä maksanut kuin yhden solin.
San Franciscon katedraali edusti kokemuksena aivan toista ääripäätä. Katedraali on rakennettuherran vuonna1774 ja jo pelkästään arkkitehtuuri on mahtavaa. Sisältä puolestaan löytyy huikea määrä maalauksia, veistoksia ja mm. erittäin vanhoja kirjoja. Harmitti, että kuvaaminen oli kiellettyä! Katedraalilla on myös pikku luuranko kaapissaan.. tai itseasiassa useampia ja ne ovat kellarissa.
Maan alla Pyhän Fransiskuksen katedraalin ympärillä on kolmessa kerroksessa katakombeja. Katakombit ovat hämäriä, ahtaita ja täynnä luurankoja. Arviolta 25 000 ihmistä haudattiin aikoinaan näihin tunneleihin ja on pakko myöntää, että aika hiljaisissa mietteissä siellä tuli kierreltyä. Arvioin, että pelkästään erään ruumiilla täytetyn kaivon pinnalla näin satoja kalloja ja luita. Itse kaivo oli kuulemma kymmenen metriä syvä, joten aika moni siellä lepäsi. Aavemainen, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen paikka. Ehkäpä se kaikkein mieleenpainuvin kokemus Limassa.
Keskustaan tutustumisen jälkeen päätimme omistaa pari päivää pelkkään rentoutumiseen ja ottaa ehkä muutaman olusen siinä sivussa. Maanantai aamuna pyrkisimme jollain keinolla Nazcaan.
Baila Baila
Lauantaipäivä kului myöhään nukkuessa ja kaupungilla käyskennellessä. Illan tullen lähdimme syömään uuteen kantapaikkaamme, Mama´siin. Hyvää ruokaa, olutta, kannu sangriaa ja jälkiruoaksi Perun ylpeyttä Bisco souria. Kylläpä maistui!
Ravintolaan mennessä kohtasimme kadulla hauskan veikkosen. Perulaiseksi vähän liian pitkän ja harteikkaan oloinen hämärä viiksivallu nappasi ensin ohimennessään Saria kädestä ja kysyi jotain. Sari ravisti miehen irti, jonka jälkeen tyyppi käveli minun luokseni ja kysyi: " Cocaine, Marihuana?". No gracias ja ihmetellen pois päin. Hetkeä myöhemmin ohi käveli poliisi, joten jäin miettimään oliko noin tökerö diileri vain poliisin houkutuslintu. Eipä tuo onneksi iltaamme pilannut, mutta jäi varmasti kaikkien mieleen.
Aloittelimme juhlintaa krokojen tyttöjen kanssa Flying Dog hostellin baarissa, mutta parin tunnin jälkeen tuli tietoa viidakkobileistä, jotka alkoivat kummasti kiinnostaa krokojen lisäksi myös Saria ja minua. Pian Kaisa ja Saavis lähtivät kohti hotellia ja me muut suuntasimme hostellin työntekijöiden ja yhden vieraan kanssa jossain lentokentän lähellä sijaitsevalle klubille.
Oletin, että viidakkobileissä näyttäisi viidakolta, mutta paikan päällä selvisi, että nimitys tulikin bileiden yleisestä tyylistä. Samanlaisia kuulemma järjestetään joka viikonloppu viidakkokaupungeissa, jollaisesta eräs hostellin työntekijä oli kotoisin.
Itse klubi oli suomalaisen tanssilavan tapainen. Iso tanssilattia, pöydät sivuilla, lattian toisessa päässä lava ja toisessa päässä pari baaritiskiä. Ei mitään erikoista, mutta ajoi asiansa. Musiikista vastasi Perun kiertueella oleva pumppu, joka koostui noin kymmenestä puhallinsoittajasta, kolmesta vanhemmasta mieslaulajasta, yhdestä naislaulajasta ja kahdesta bikiniasuisesta tanssijasta. Sisäänpääsyn yhteydessä sain myös bändin levyn, mutta se on nyt jossain.
Musiikki oli pääosin erittäin kovatempoista reggaetonia ja mm. I know you want me - biisi esitettiin livenä. Parhautta! Enhän minä tanssia osaa, mutta jotenkin siinä vähän notkuin mukana ja nautin menosta.
Baarista sai vain kaljaa, jota jossain vaiheessa alettiin kantaa koreittain tanssirinkimme keskelle. Erittäin vaalea Crystal-olut oli illan ykkösjuoma ja sitä kului melko paljon. Kolmen jälkeen lähdimme takaisin Mirafloresiin ja päätimme Sarin kanssa metsästää vielä yhdet paukut jostain huuhtoaksamme laimean kaljan maun pois.
Kyselimme paikallisilta, mutta ainoa vaihtoehto oli kuulemma joku "Gentlemans Club", joten jätimme väliin. Olimme jo menettäneet toivomme yömyssyistä, kun matkalla hotellille huomasin erään oven tärisevän musiikin tahdissa. Pysähdyimme katselemaan tarkemmin, mutta ovi oli lukittu. Samalla kulman takaa ilmestyi joku Pedro ja pyysi meidät klubille. Seurasimme kaveria pikku kujaa pitkin portsarin luo. Paikka vaikutti siistiltä, joten menimme sisään. Vodka-Redbull por favor ja nurkkaan istumaan.
Huomasimme jännän asian baarin asiakkaista. Noin sadasta asiakkaasta kolme oli naisia ja loput olivat keskenään tanssivia miehiä. Olimme siis onnistuneet löytämään homobaarin Limasta! No ei siinä, juomat loppuun ja naureskellen hotellille.
Sunnuntai
Pyhitimme lepopäivän ja lähinnä vain olla löhöilimme koko sunnuntain. Paitsi Saavis, joka shoppaili jossain. Outo kaveri! Puolen päivän jälkeen selvisimme Burgerkingiin, jossa pääsin ensimmäistä kertaa näkemään ryöstön yrityksen.
Istuimme neljän hengen pöydässä, minä ja Kaisa selkä ravintolaan päin ja Sari ja Jaakko kasvot ravintolan suuntaan. Yhtäkkiä Saavis huikkasi, että Kaisan laukku on kauempana lattialla. Käännyin ja näin siististi pukeutuneen paikallisen miehen tonkivan laukkua ja naisen seisovan hänen ja meidän pöytämme välissä aivan kuin näkösuojana. Heti kun kaksikko näki meidän huomanneen heidän touhunsa nainen antoi laukun takaisin ja selitti, että oli törmännyt siihen ja että laukku oli keskellä lattiaa. Emme jaksaneet tehdä asiasta sen isompaa hälyä ja kohta kaksikko poistui ravintolasta mitään ostamatta. Saavis oli myös nähnyt miehen nykäisevän laukun tuolin alta.Selviä varkaita siis. Täällä kannattaa olla tarkkana!
Nazcaan
Sunnuntai-iltana kävimme noutamassa bussiliput Nazcaan. Matka Cruz del Surin luksusbussilla Nazcaan oli todella helppo ja jopa mukava. Hintaa vajaan 450 kilometrin ja seitsemän tunnin reissulle tuli 67 solea, eli alle 20 euroa. Kova hinta normaaleihin julkisiin verrattuna, mutta mielestäni turvallisuus, ilmastointi, telkkari, wc ja mukavat penkit ovat ihan hyviä asioita.
Matkalla näkyi lähinnä aavikkoa ja vähän merta. Vain muutama kaupunki ja hyvin vähän ihmisiä tai muuta liikennettä. Tien varrella oli huomattavan paljon ristejä ja pieniä alttareita muistuttamassa liikenteen vaaroista Perussa.
Olimme jo etukäteen varanneet Go2peru.comin kautta hotellin Nazcasta. Hotelli Alegria on miellyttävä espanjalaistyylinen kolmen tähden hotelli. Hyvin vehreän sisäpihan keskellä lepää uima-allas ja huoneet ovat siistejä ja tilavia. Ilmastointi, telkkari ja erittäin huonosti toimiva wlan löytyvät ja koko komeudelle tulee hintaa 20 dollaria/hlö/yö kahden hengen huoneissa. Mainittakoon vielä, että tähän mennessä olemme löytäneet sisäpihalta ison ja aktiivisen kilpikonnan ja kissanpentuja. Niin ja tänään naapuritalon katolta huuteli papukaija!
Päätarkoituksena Nazcaan tulolle oli tietenkin tutustua Nazcan linjoihin. Linjat ovat suuria kuvioita autiomaassa ja ne on mahdollista nähdä vain lentäen. Kuvioissa kiinnostavinta ovat niiden herättämät kysymykset.
Kuviot ovat suuria ja ne on tehty satoja vuosia sitten. Kuinka siis on mahdollista, että kuviot ovat hyvin tarkkoja ja symmetrisiä? Miksi ne on tehty? Kenelle ne on tehty? Kannattivatko tekijät Pelicansia? Miksi yhdessä kuvassa on soikeapäinen ihminen? Onko se ihminen?
Monia kysymyksiä ja niin vähän vastauksia. Oli siis pakko käydä itse katsomassa.
Nazca lines
Nazcassa on paljon huijareita, jotka kauppaavat olemattomia lippuja aktiviteetteihin ja yrittävät muutenkin nyhtää matkaajilta rahaa. Kysyimme siis neuvoa luotettavalta paikalliselta. Hotellin respa osoitti meidät Aeroparacas nimisen matkatoimiston edustajan puheille ja liput lennolle järjestyivät helposti. Hintaa 60 dollaria per nenä, sisältäen kyydit lentokentälle ja takaisin sekä 40 minuutin lennon ja opastuksen.
Kenttä oli synkän vuoren vierellä autiomaassa. Pieni, pölyinen ja kolkko paikka. Itse lentoasema oli kuitenkin sisältä oikein viihtyisä ja hakkasi ainakin Pirkkalan ja Tikkakosken kentät mennen tullen.
Odottelimme vuoroamme reilun tunnin ja yritin olla pelottelematta pienestä lentopelosta kärsivää ryhmäämme.
Kone oli pieni kuuden matkustajan koppero, jota myös Cessnaksi kutsutaan. Kone nitisi ja natisi, mutta lopulta lentoon päästiin. Sarin kädet vispasivat siihen tahtiin, että hän olisi varmaan lähtenyt lentoon ilman konettakin.
En ole lentämisen ylin ystävä, mutta pienkoneissa näköjään on sitä jotakin! Lentäminen oli nimitäin todella hauskaa ja maisemat näyttivät mahtavilta. Kuviot erottuivat selvästi ja niitä oli hauska katsella. Suosikeikseni muodostuivat Hämähäkki, Astronautti, Kolibri ja Kotka. Myös Pelikaani löytyi. Hyvin jännä kokemus!
Blogin Peru-osion ensimmäinen puolikas alkaa olla valmis. Netti pätkii pahasti, joten en tiedä milloin pääsen julkaisemaan. Kohta vuorossa iltakaljat ja autiomaan yön ihastelua. Huomenna sään mukaan joko altaalla loikoilua tai vanhan hautausmaan muumioihin tutustumista. Molemmat kiinnostavat.
Mietteitä
Jo ensimmäisenä iltana pohdin suhdettani Peruun. Ensivaikutelma on toki tärkeä, mutta en halunnut antaa sen liikaa vaikuttaa mielipiteisiini. Silti parin päivän jälkeen olin edelleen yhtä varautunut kuin alussa. Jokin vain vaivasi minua ja kaikki tuntui olevan vain ihan ok.
Kaikki muuttui Liman keskustassa käymisen jälkeen. Palaset loksahtivat kohdilleen ja tyhmäkin viimein tajusi mikä tässä reissussa mätti. Vastaus on yksinkertaisesti Miraflores.
Miraflores on mukava ja turvallinen turistikaupunginosa. Eli sillä ei ole mitään tekemistä oikean Perun kanssa. Ei keskiverto Perulainen asu Mirafloresissa ja kaikki siellä on mielestäni kuin muovia. Miraflores on Perun Beverly Hills.
Ei sillä, kyllä minä nautin hyvästä ruuasta, mukavista hotellihuoneista ja turvallisuudesta. Mutta ei koko asuinympäristö voi olla sellaista.. Se olisi vähän sama kuin Suomeen saapuva turisti iskettäisiin West Endiin ja sanottaisiin, että "Tässä tämä Suomi nyt on!".
Limaa vähän laajemmin nähneenä ja nyt myös viehättävään Nazcaan tutustuneena annan myöhemmin Peruun matkustaville vinkin: Pari päivää Mirafloresissa ja sitten lujaa muualle! Näin aioin tehdä myös itse, kun vielä joskus tulen käymään Machu Picchulla.
- comments
Negro plz Ajattelin et olisit jo hukkunut johonkin mutavyöryyn, mutta mikäs pahan tappaisi. ;)
Pacu Ruokamyrkytys tai hamahakit. :) Kumpikaan ei tosin ole viela osunut kohdalle. Sry btw niista twinkieista, olin jo ostanut ne, mutta kun lahetin kamaa suomeen mulla ei ollut niita just silloin mukana. Sit ajattelin tuoda matkatavaroissa mutta ne oli jo Perussa muussina ja ei olis muutenkaan kestanyt tata kuumuutta. Mutta oli ne hyvia. :)
Negro plz Käännä nyt vielä veistä haavassa prkl.
pacu meen ma laxille, voin kattoa jos siellä olis...mut eipä ne varmaan säily