Profile
Blog
Photos
Videos
Peru 2/2
Jälleen kerran tien päällä ja suuntana Ica. Bussi oli kai seisonut pari tuntia auringossa ennen lähtöä, joten edes ilmastointi ei nyt paljoa auta. Ajattelin kuitenkin kirjata eilisen tapahtumat ylös, niin ei sitten jää Uuden-Seelannin lennolle niin paljoa kirjoitettavaa. Ihan niin kuin ajasta olisi pulaa sillä lennolla..
Keskiviikkona päätimme ottaa aamupäivän rennosti. Söimme hyvin ja mietimme loppuviikon suunnitelmat kuntoon. Päädyimme seuraavaan ratkaisuun: Torstaina Icaan kahdeksi yöksi ja ohjelmassa rantakirppu-ajelua ja viinitiloihin tutustumista yhdistettynä altaalla/Huacachinan keitaalla loikoiluun. Lauantaina suunnaksi Paracas ja siellä yksi yö. Paracasissa pääkohteena Ballestas-island ja merenelävät. Pingviinejä olisi kiva nähdä! Sunnutai-iltana takaisin Mirafloresiin ja maanantaina Hasta luego Lima!
Iltapäiväksi varasimme kunnolla ohjelmaa. Ensin ostimme seuraavan päivän bussiliput Limaan ja sen jälkeen ankanmarssia matkatoimistoon. Myös Nazca linesin lennot meille järjestänyt Aeroparacas osoittautui jälleen luottamuksen arvoiseksi. 60 solilla/nuppi saimme neljän tunnin opastetun kiertoajelun hyvällä autolla. Kiertoajelu vei meidät Chauchillan muinaiselle hautausmaalle, vanhoille akvedukteille, Inkojen hallintokeskuksen raunioille, keramiikkaverstaalle (Joka oli muuten yllättävän hieno!) ja kullan erottelupisteelle.
Negropolis de la Chauchilla
Nazcan alueella, Rio Granden varrella, sijaitsi noin 1500 - vuotta sitten Chauchilla niminen kylä. Ihmiset viljelivät maata, elivät elämäänsä ja tietysti myös kuolivat. Ihmiset eivät tuolloin juuri koskaan eläneet yli 35-vuotiaiksi.
Chauchillan asukkaat uskoivat kuolemanjälkeiseen elämään. He halusivat varautua tuonpuoleiseen ottamalla tärkeimmät tavaransa mukaan. Tai siis ainakin sukulaiset ja ystävät pakkasivat kamat hautoihin vainajan viereen. Hautausmaat olivat aina kylän lähellä ja korkealla paikalla, jotta vesi ei pääsisi hautoihin.
Ajan myötä Chauchillan ihmisten paikalle tuli muita, mutta hautausmaa pysyi silti käytössä. Ihmisen ahneus on kuitenkin jo ammoisista ajoista asti ylittänyt kaikki sosiaaliset normit. Niinpä haudanryöstäjät ilmaantuivat apajille.
Täydenkuun aikaan ahkerat pikku konnat tökkivät pitkillä rautatikuilla maata. Aina kun tikku humpsahti helposti maan sisään, hymy levisi Pedron kasvoille. Oli lapiohommien aika. Hauta auki, esineet ja tekstiilit talteen. Muumiot pihalle ja puukolla vaatteet pois, jotta päästiin käsiksi koruihin. Kun kaikki arvokas oli saatu talteen löydöt myytiin keräilijöille.
Tätä ryöstelyä jatkui parisataa vuotta ja ainakin 800 hautaa häpäistiin. Perun viranomaiset ja arkeologit saapuivat paikalle hieman liian myöhään. Tarkemmin sanottuna 15 vuotta sitten, mutta siitä asti aluetta on sentään vartioitu ja hautoja kunnostettu. Muumiot laitettiin takaisin hautoihin ja enimmät luut kerättiin pois autiomaasta. Silti valkoisia kappaleita on edelleen satoja ympäri Chauchillaa. Avaamattomia hautoja on vielä parikymmentä ja niiden annetaan ainakin toistaiseksi olla rauhassa.
San Fransiskuksen katedraalin ja katakombien jälkeen pääkallot ja luut olivat jo tuttuja, mutta kyllä varsinkin muumioituneiden vauvojen katseleminen tuntui hieman karmivalta. Ne paketista pilkistävät pienet jalat ja kaikki.. Mutta mielenkiintoinen väläys 1500 vuoden taakse ja en vaihtaisi kokemusta pois!
Akveduktit
Nazcan alue on erittäin kuivaa. Vuoden aikana sataa vettä yhteensä vain neljä tuntia ja tuokaan määrä ei jakaannu tasaisesti koko vuodelle. Varsinkin satoja vuosia sitten, jolloin maanviljely oli alueen pääelinkeino, vesi oli elämisen ehto. Uskotaan, että 1500 - vuotta sitten oli muutaman vuoden kestäny kuivempi jakso, jolloin maanviljely ja eläminen yleensäkin kävi mahdottomaksi.
Mitä kauemmin aikaa vietän Perussa, sitä enemmän arvostan muinaisten asukkaiden älyä. Nazcan alueen ihmiset eivät nimittäin tyytyneet kohtaloonsa, vaan päättivät tehdä asioille jotain. Sadan vuoden aikana Nazcan ihmiset rakensivat 50 suurta akveduktia kastelemaan peltojaan ja tuomaan vettä suuriin vesivarastoihin. Paikalliset ihmiset käyttävät akvedukteja vielä tänäkin päivänä, joten rakennelmat ovat kestäneet 1500 - vuotta ja mm. useampia maanjäristyksiä. On pakko ihailla vanhaa insinööritaitoa!
Vielä Nazcan linjoista
Oppaamme Orlando vei meidät akveduktien luona sijaitsevalle kukkulalle ja näytti muutamia kolmion muotoisia linjoja maassa. Hän kertoi, että satelliittikuvat ovat osoittaneet vesilinjojen kulkevan linjojen suuntaisesti. Näiden linjojen tarkoitus oli siis selvästi osoittaa missä on vettä. Monilla muilla kuvilla taas on selvästi vain rituaalisia tarkoituksia. Orlando selitti, että hänen mielestään ei ole olemassa vain yhtä teoriaa, joka selittäisi Nazcan linjojen tarkoituksen. Jokaisesta teoriasta pitäisi sen sijaan ottaa se paras kymmenen prosenttia ja hahmottaa niiden perusteella kokonaiskuva. Mielestäni varsin hyvä ajattelutapa.
Inkojen hallintokeskus
Kiertoajelu vei meidät myös inkojen hallintokeskuksen raunioille. Todella iso kompleksi ja antoi pienen käsityksen siitä, kuinka mahtavia Inkat aikoinaan olivat. Paikkaa ei ollut vielä kunnostettu, joten kuvauksellisuus hieman kärsi. Mielenkiintoinen ja hieno paikka kuitenkin! Kokoa rakennukselta muuten löytyi 500 kertaa 1000 metriä ja aikoinaan kerroksiakin oli useita.
Keramiikkapaja ja kullan erottelulaitos
Pikku bonarina kiertoajelu sisälsi myös keramiikkapajaan ja kullan erottelulaitokseen tutustumisen. Kumpikaan ei etukäteen kiinnostanut, mutta loppupeleissä keramiikkapaja oli aika hieno. Kohtelias ja vaatimaton Luis pyöräytti näppärästi Inkatyylisen ruukun ja näytti myös muita töitään. Ammattimies on ammattimies! Kultapaikka puolestaan oli täysin typerä kokemus, jonka kruunasi ärsyttävin tapaamani perulainen.
Huacachina, Ica
Huacachina sijaitsee Icassa, noin viiden tunnin bussimatkan päässä Limasta etelään. Icasta minulle ei juuri kertynyt kokemuksia, mutta Huacachina oli mahtava paikka! Pääsin kokeilemaan sandboardingia, ajelulle rantakirpulla ja näkemään todella erikoisia maisemia. Huacachina on Etelä-Amerikan ainoa keidas ja samalla ainoa keidas, jossa olen ikinä käynyt. Uskomatonta nähdä vettä, palmuja ja vehreyttä keskellä massiivisia dyynejä!
Sandboarding on käytännössä lumilautailua hiekalla. Koska seurueellamme ei ollut juuri yhtään lautailukokemusta, jouduimme laskemaan laudalla mahallaan... ja joo, se kyllä kulkee ihan v´tun kovaa! Todella hauskaa toimintaa ja jäi kyllä positiivisena mieleen. Kovin jätkä on se, joka on eniten hiekassa!
Dyyneille pääsimme isolla hiekkakirpulla ja kyyti oli todella hyvää! Ei uskoisi, että rinnettä voi ajaa tuollaisissa kulmissa ja noin kovaa. Uskomattoman hauskaa! Teki mieli ajaa.
Kävimme Icassa myös parilla viinitilalla. En odottanut viinitiloilta paljoa, mutta loppujen lopuksi täytyy sanoa, että käynnit olivat varsin miellyttäviä ja sivistäviä kokemuksia. Oli mahtavaa maistella Tacaman punaviinejä suoraan tilalta ja toistaa maistelu päivää myöhemmin ravintolassa! Miinuksena mainittakoon Bisco puran siemailu. Jotenkin tuo raaka viina vain ei ole ikinä oikein maistunut.
Viivyimme sairastumisen vuoksi Huacachinassa ylimääräisen yön, joten Paracas ja Ballestas Island jäivät välistä. Ylimääräisen allaspäivän jälkeen otimme muutaman oluen. Tai no minä otin pari lisää, sillä kaikki lähtivät nukkumaan ja minulle iski koti-ikävä. Otin muutaman Peru Libren ja kävin nakkaamassa ylimääräiset kortit huoneeseen. (Maksakaa ihmiset käteisellä baarissa!) Nokka kohti paikkaa, jossa musiikki soi lujimmalla. Luulin jo olevani taas kerran ainoa länkkäri paikassa, mutta toinen baarimikko osoittautui uusi-seelantilaiseksi. Kuulemma kannattaa käydä Rotorualla! Ilmainen Bisco Pura shotti meinasi vähän yskittää, mutta valkovenäläinen huuhtoi pahan pois. Aamuyöstä hoipuin hotelliin ja seuraavana päivänä matkustaminen ei ollut kaikkein antoisinta mahdollista. Siirryimme bussilla Limaan ja päivää myöhemmin Losin kautta Uuteen-Seelantiin.
Nyt voi kirjoittaa, kun sikari loppui. Lähdimme porukalla syömään ja päädyimme Father Ted´siin, mainioon irkkupubiin. Irlantilaisen oluen tsunami iski kurkkuuni (onneksi siis sisäänpäin) ja kuusi tuoppia ja yksi pizza myöhemmin päädyimme takaisin asunnolle. Istuskelen parvekkeella ja katselen vastapäisen talon elämää vodkaa juoden ja Morriseytä kuunnellen. Kahteen asuntoon tuli yhtä aikaa porukkaa, nuorta väkeä kumpaankin. Toiseen asteli pikku hoppari hihattomassa paidassaan yhdessä aasialaisen tytön kanssa ja toiseen perus kiwijätkä ja -tyttö. Kumpikin jätkä kävelee kuin kuningas ja tytöt väistelee, on tainnut sunnuntai-illan kaljoittelu mennä pitkäksi. Tirkistely tuntuu pahalta, mutta oudon kiehtovalta. Mietin jo, että menenkö koputtamaan pikku hopparin ovea, mutta onneksi aasialainen tyttö ilmestyy uhoamisesta huolimatta ehjänä näkyviin. Typerää kukkoilua. Lähden ostamaan pari sikaria lisää ja tekemään uuden paukun.
Kuuntelen Juicea ja jatkan kirjoittamista vaikka Peru alkaa jo olla paketissa ja promillet nousevat. Marilyn, Marilyn.. Niin kirjoittaminen jatkui siis Uudessa-Seelannissa, jos joku ei vielä tajunnut.
Maailmanympärimatkalla olen oppinut ymmärtämään monia asioita. Esimerkiksi perhokalastajia, luonnonpuistojen koluajia, Johannesta, kaukosieluja ja vanhoja akatemialaisia, jotka sanoivat, että tämä on hienoa. Pakko sanoa suoraan, että säälin monia, jotka eivät reissuun lähteneet. Tiedän, että työelämään siirtyminen, valmistuminen ja ihmissuhteet merkitsevät paljon, kun päätöksiä tehdään. Silti tuntuu pahalta. Tiedän olevani perseaukinen ja vailla järkeviä suunnitelmia kun saavun Suomeen, mutta silti en vaihtaisi tätä mihinkään. Toivon, ettei tämä ole pelkäämäni "kerran elämässä"-kokemus. Mikko ja muut, teitä on kaivattu.
Välijorinoista tulee liian pitkiä, mutta olkoon. On tiistai ja sain viimein aikaiseksi aloittaa kirjoittamisen uudelleen. Ja ei, en ollut krapulassa eilen. Mutta nyt muistellaan Perun numeroita.
Numeroita
Matkapäiviä takana: Perusta lähdettäessä 30, kirjoittaessa 41
Matkakassasta mennyt: Yhteensä vajaa 2000€, Perussa kului 700-800€ (Uusi-Seelanti lasketaan myöhemmin)
Ajokilometrejä: Nolla ajettua, bussissa joku 1300 km
Shoppailu: T-paita, 2 kauluspaitaa, tuliaisia
Kännissä: Laskuri poistui typeryytensä takia
Soitetuimmat: Musiikkia tuli kuunneltua harvinaisen vähän, lähinnä vain parilla pidemmällä bussimatkalla. Irwinin koko tuotanto putkeen, Stam1na: Viimeinen Atlantis (Todella kova!), Viikate.
Lisätään Numeroihin uusi kohta.
Arvosanat maalle kahden viikon perusteella (Ensimmäisenä on arvosteltu 4-10 turistin näkökulmasta ajatellen mielenkiintoisuutta ja yleistä viihtymistä nelosen ollessa kakkaa ja kympin kultaa. Toisena arvosteltu yksiselitteisesti Voisin asua/En voisi asua. Kolmantena Menisin uudestaan/En menisi uudestaan) :
Peru:
-
7+
-
En voisi asua.
-
Menisin uudestaan.
Sama arvostelu Yhdysvalloille näin jälkikäteen:
-
8 ½
-
Voisin asua. (Tosin nähdyistä paikoista vain Pohjois-Kaliforniassa.)
-
Menisin uudestaan.
Lisää blogipäivityksiä Suomen aikaa perjantaina 5.3 aamupäivästä, aiheena silloin Uusi-Seelanti.
Teaserina kohokohtia/väliotsikoita tulevasta blogipäivityksestä:
-
On the road again - Road trip Uudessa Seelannissa
-
Auckland
-
Bay of Islands ja Paihia
-
Tauranga
-
Rotorua
-
Maorit
-
Laskuvarjohyppy
-
Vulkaanista trekkausta
-
Kauneimmat maisemat ikinä
-
Maa, johon todellakin voisin muuttaa
-
Pikku tumut
-
Kontu
-
Auckland museum
Mahdollisesti videoita lisätty Youtubeen, linkkejä ehkä tässä:
Linkit löytyvät myös blogin etusivulta ja Facebookista.
- comments