Profile
Blog
Photos
Videos
Pääsimme Hiroshiman reissullamme kuuntelemaan Akimoto Yoshikon kokemuksia atomipommi-iskusta. Seuraavat kuvat ovat Akimoton näyttämistä teoksista, jotka opiskelijat ovat maalanneet hänen kertomustensa perusteella. VAROITUS: Jos vain haluat päivään jotain piristystä, niin kannattaa ehkä lukea jotain muuta. Seuraava teksti ei ole kovin hilpeä.
Akimoto kertoi kuinka sodan aikana heillä oli ilmavaroituksia joka yö, jolloin he juoksivat turvapaikkaan mukanaan turvahuppu palopommien varalta ja purkillinen soijapapuja hätämuonaksi, joita he pitivät joka yö tyynynsä alla. Varoituksista huolimatta iskut eivät koskaan kohdistuneet Hiroshimaan, vaikka kaikkia muita ympärillä olevia kaupunkeja pommitettiin jatkuvasti. Myöhemmin he tietenkin saivat tietää, että Hiroshimaa säästeltiin aivan tarkoituksella. Akimoto oli elokuun 6. päivän aamuna vuonna 1945 töissä tehtaassa, joka sijaitsi alle kahden kilometrin päässä klo 8:15 räjähtäneestä atomipommista. Hän muistaa kuulleensa korvia huumaavan räjähdyksen, jonka jälkeen hän huomasi olevansa jumissa romahtaneen tehdashallin raunioiden alla. Hän huomasi kaverinsa olevan hänen vieressään hengissä, mutta yhtälailla jumissa. He yrittivät tuloksetta huutaa apua, sillä he huomasivat rakennuksen olevan tulessa eivätkä he päässeet sieltä pois. Hetken hän jo luuli palavansa elävältä. Aikansa rimpuiltuaan Akimoto kuitenkin sai kätensä vapaaksi, jonka avulla hän sai rimpuiltua itsensä vapaaksi. Autettuaan hänen kaveriansa pääsemään vapaaksi, he raivasivat tiensä ulos tehdashallin raunioista.
Ulkona kaikki oli savun, pölyn ja liekkien peittämää. Rakennukset olivat sortuneet ja elossa olleet ihmiset näyttivät aivan muumioilta. Ihmisten iho lepatti riekaleina aivan kuin heidän vaatteensakin ja kaikki huusivat hädissään apua sekä vettä. Akimoto muistaa nähneensä ihmisten juoksevan hädissään jokeen saadakseen vettä, mutta kuolivat saman tien shokkiin, jonka vesi aiheutti koskiessaan heidän pahasti palaneeseen ihoon ja kurkkuun. Se oli jotain niin kauheaa, jota kenenkään ei pitäisi ikinä nähdä. Akimotolla itsellään oli syvä haava kädessä ja hänen kaverillaan oli vastaavanlainen reidessään, mutta muuten he olivat kuin ihmeenkaupalla kunnossa.
Seuraavana päivänä eloonjääneet aloittivat ruumiiden kokoamisen ja polttamisen. Akimoto muistaa, ettei oikeastaan pystynyt syömään koko elokuun aikana osaksi siksi, että oli todistanut jotain aivan käsittämätöntä ja osaksi siksi, että koko kaupunki oli täynnä savua ja palavien ruumiiden hajua. Seuraavan päivän laskuvesi paljasti myös karun näkymän joella. Se oli täynnä sinne hädissään juosseiden ihmisten ja eläinten ruumiita.
Akimoton isä oli päiviä etsinyt tytärtään pommi-iskun jälkeen ja jo luopunut toivosta, kun hän vihdoin palasi kotiin. Ikävä kyllä hänen isä oli häntä ulkona etsiessään altistunut niin paljon räjähdyksen jälkeiselle radioaktiiviselle mustalle sateelle, että kuoli myöhemmin siitä seuranneisiin sairauksiin. Hän ei ollut muuten vahingoittunut lainkaan. Mustasade tappoi myös kaikki kalat vesistöistä sekä myrkytti pohjaveden, joka vaikeutti entisestään Hiroshimalaisten henkiinjäämiskamppailua.
Akimoton haavaan alkoi kasvaa vähitellen matoja, joita hänen tätinsä yritti poistaa aina silloin tällöin syömäpuikoilla. Haava oli todella kivulias ja he yrittivät parantaa sitä puristamalla siihen jotain yrttejä, joilla ei kuitenkaan ollut minkään laista vaikutusta kivunlievityksen tai parantumisen kannalta. Kahden kuukauden jälkeen hän sitten vihdoin pääsi lääkärille, joka poisti Akimoton kädestä 7 lasisirpaletta, jotka olivat sinkoutuneet tehdashallin räjähtäneistä ikkunoista. Tämän jälkeen käsi alkoi vihdoin parantua. Myöhempinä vuosina Akimoto on kärsinyt muun muassa vatsasyövästä, jonka takia puolet hänen vatsastaan on jouduttu poistamaan. Suurin osa hänen eloonjääneistä kavereistaan on jo kuollut säteilyn aiheuttamiin syöpiin. Selviytyjät ovat myös joutuneet syrjinnän kohteeksi myöhemmässä elämässään. Monet eivät esimerkiksi halua naida atomipommiselviytyjää perinnöllisten sairauksien pelossa. Little Boy atomipommi tappoi hetkessä noin 70 000 ihmistä ja tähän päivään mennessä noin 200 000 kuolemaan on laitettu sen piikkiin.
Lopuksi saimme esittää vapaasti kysymyksiä Akimotolle. Hän kertoi muun muassa, että vain harva itse asiassa lähti pois Hiroshimasta. Melkein kaikki jäivät ja aloittivat uudelleenrakentamisen saman tien. Vaikka monien tontilla ei ollut jäljellä mitään muuta kuin soraa, oli se silti heidän soraa. Kuulimme kuitenkin miehestä, joka lähti Hiroshimasta ulkopaikkakunnalle sairaalaan - Nagasakiin. Hän kuitenkin selvisi hengissä myös sieltä ja kuoli vasta hiljattain auto-onnettomuudessa. Akimoto kertoi myös, että he tiesivät varsin nopeasti, että kyseessä oli ollut jokin uudenlainen pommi, mutta mitään tarkkoja tietoja he eivät saaneet pitkään aikaan sensuurin vuoksi. Eräs jenkkiopiskelija kysyi myös, että onko sillä väitteellä mitään perää, että Yhdysvallat olisivat tiputtaneet varoituslentolehtisiä päivää ennen iskua, niin kuin he olivat kuulemma tehneet joidenkin pommitusten kohdalla. Akimoto sanoi, että he eivät saaneet mitään varoitusta ja jos joku väittää jotain muuta, niin he haastavat riitaa hänen kanssaan. Akimoto itse asiassa tunnusti pystyneensä aloittamaan parantumisensa amerikkalaisia kohtaan vasta noin kymmenen vuotta sitten. Silloin hän oli kertomassa tarinaansa yhdysvaltalaisessa yliopistossa ja yllättyi huomatessaan aitoa surua kuuntelijoiden kasvoilla. Myöhemmin illalla juttelin itse asiassa muutamien jenkkien kanssa ja huomasin, että heille jos keille se päivä oli ollut todella raskasta kuultavaa ja nähtävää. Akimoto sanoi jatkavansa kokemuksistaan kertomista, jotta Hiroshimaa ja Nagasakia ei unohdeta eikä vastaa pääse enää koskaan tapahtumaan.
- comments