Profile
Blog
Photos
Videos
Täällä alkaa olla ilmanlaatu jälleen vähän kehnonpuoleinen. Indonesiassa ja Malesiassa poltetaan metsää ja peltoja satokauden päätyttyä ja tuo savu kulkeutuu sitten tännekin. Tällä hetkellä on onneksi parempi tilanne, mutta viikko sitten mittarit näytti epäterveellistä ilmanlaatua pohjois- ja itäosissa - heh, minä olen onneksi lännessä :) Tosin eipä tämä niin iso maa ole, että noilla länsi- ja itäosilla olisi nyt kovinkaan suurta eroa. Tuon kansikuvan nappasin yhtenä aamuna ja oli aika huolestuttavan näköinen, kun ei edes merelle kunnolla näkynyt :/ No, hengityssuojaimet on edelleen tuolla laatikossa jemmassa, täytyy ottaa käyttöön jos pahenee vielä tästä. Vielä ei näy kadulla erityisemmin mitään suojia eikä ole tullut mitään suosituksia pysytellä sisällä tai pitää ikkunoita kiinni, mutta tarkkaillaan :) Onneksi täällä alkoi taas sadella vähän, pitkästä aikaa, varmaankin ensimmäistä kertaa tänä vuonna oikein kunnolla, niin raikastaa vähän tätä ilmaa.
Enää neljä viikkoa koulua jäljellä, hui! No, tämä viikkojen käyminen vähiin alkaa näkyä koulussakin: ryhmätyöt ja kaikki projektit alkaa erääntyä ja niiden kanssa alkaa olla yhä enemmän kiirettä. Noh, ehtii tässä onneksi vähän muutakin kuin pelkkää koulua: vielä on Singaporesta monta paikkaa näkemättä. Pari viikkoa sitten sain vieraita (sekä salmiakkia! :D) Suomesta ja käytiin Sentosan saarella sekä Singapore akvaariossa, joka on maailman suurin akvaario. No, kalalajeja siellä olikin jos jonkinlaisia, esitteiden mukaan lähes tuhat erilaista lajia mereneläviä. Hurjan kauniita ja värikkäitä akvaarioita ja vedenalaisia ympäristöjä toisensa jälkeen.
Viime viikonloppuna meillä kampuksella oli avoimet ovet. Tulevat uudet opiskelijat olivat siis tutustumassa kampukseen ja tähän meidänkin asuntolaan ja koko paikka kuhisi perheitä ja nuoria kiertelemässä ympäriinsä. Meidän asuntotutorit olivatkin suunnitelleet aika fiksusti juuri samalle päivälle meille retken River Safarille :) Pääsimme siis pakoon tuota ihmispaljoutta ja viettämään päivää keskenämme eläintarhan lähistöllä sijaitsevassa "minieläintarhassa", joka esitteli maailman jokia ja niiden eläimistöä ja kasvistoa. Nähtiin ihan elävä panda syömässä bambua sekä Amazonin joesta kotoisin olevia manaatteja uimassa valtavassa akvaariossa. Vastaan tuli myös ihan kotoisia saukkoja ja majavia :)
Voi että, tässä taas vähän kuulumisia täältä päin. Montaa postausta tässä ei ehdi enää tehdäkään :)
- comments