Profile
Blog
Photos
Videos
Viime viikolla koulussa oli syysloma, joten suurin osa vaihtareista suuntasi eri puolille Aasiaa. Itse lähdin Pohjois-Vietnamiin, Hanoihin. Reissu meni hienosti: tosi nopeasti ja tehokkaasti, koulujuttuja en ajatellut yhtään, joten nyt onkin töitä sitten enemmän kuin tarpeeksi :) Suomalaiset eivät tarvitse viisumia Vietnamiin, vaan maahan tullessa saadaan viidentoista päivän mittainen oleskeluoikeus. Jännä, Suomi on yksi harvoista maista maailmassa, joiden kansalaiset pääsevät Vietnamiin ilman viisumia. Muita ovat mm. nämä muuta ympäröivät Kaakkois-Aasian maat sekä pohjoismaat ja Venäjä. Tästä oli jossain Suomen mediassakin juttua tällä viikolla, että Suomen passi on maailman paras, koska sillä pääsee useimpiin maihin ilman viisumia. Hyvä niin, koska viisumi Vietnamiin on kuulemma kohtalaisen kallis ja osa vaihtareistakin suuntasi muualle sen takia.
Hanoi oli kyllä mielenkiintoinen kaupunki, liikennekulttuuri ja kadut olivat jotain niin sanoin kuvaamatonta, että pari päivää meni ihan vaan ihmetellessä, miten täällä oikein kuuluu liikkua ja miten pääsee paikasta toiseen. Tästä saatiin esimakua jo ajaessa lentokentältä hostellille: moottoritietä pitkin ajeltiin, mutta siellä kuljettiin kaikki autot, mopot, polkupyörät, kävelijät ja jopa lehmät iloisesti vierekkäin :) Mopoja oli PALJON. Niitä suhasi kadulla, jalkakäytävällä, jopa sisällä kaupoissa ja muissa rakennuksissa ja koko ajan täytyi varoa, miltä puolelta menevät ohi. Vietnamissa on oikeanpuoleinen liikenne, mutta käytännössä tuntui ihan molemminpuoleiselta liikenteeltä, sillä mopot vaan menivät kaikista mahdollisista raoista kaistoista ja suunnista välittämättä. Suojateitä ja liikennevaloja löytyi, mutta ne taisivat olla siellä vain näön vuoksi.
Katujen ylittäminen tuntui alkuun ihan mahdottomalta, koska mopoja ja autoja vain tuli ja tuli, eikä mihinkään väliin tullut sellaista sopivaa rakoa, josta jalankulkijat olisivat päässeet. No, paikallisten vanavedessä mentiin alkuun ja siinä sitä sitten oppi itsekin. Paras kadun ylitysohje tuli yhdeltä hostellissa työskentelevältä oppaalta: älkää katsoko ollenkaan niitä mopoja, astukaa vaan siihen tielle, katsokaa siihen suuntaan johon olette menossa ja kävelkää rauhallisesti kadun yli. Juu, aika hurjalta tuntui, mutta täytyi myöntää, että tuo tyyli toimi. Jossain vaiheessa ne ohiajavat mopot alkoivat mennä sieltä selän takaa ja siinä sitten edettiin hitaasti tien toiselle puolen. Mopojen torvet soivat taukoamatta - milloin kenellekin, mutta kukaan ei tuntunut tuosta tööttäilystäkään välittävän tai korkeintaan vastasivat siihen tööttäämällä itse. Kartasta ei Hanoissa suunnistaessa ollut juurikaan hyötyä: kadut vaihtoivat nimeä kesken kaiken ja kartalle oli merkitty vain osa kaduista. Monta kertaa kävikin niin, että lähdettiin vaan eksymään kaduille ja jossain vaiheessa kysyttiin neuvoa paikallisilta, jotka olivat tosi avuliaita ja ystävällisiä sekä puhuivat hyvin englantia.
SAPA
Hanoin ihmettelemisen jälkeen lähdettiin yöjunalla pohjoiseen: Kiinan rajalle Sapa-nimiseen vuoristokylään, joka on ranskalaisten aikoinaan perustama vuoristokylä Pohjois-Vietnamiin. Himalajan vuoriston itäisimmät rippeet ovat alueella, joten korkeat vuoret ja jyrkät rinteet hallitsevat maisemaa. Tosi upean näköistä! Oltiin vielä sen verran onnekkaita, että sattui juuri riisin sadonkorjuuaika, jolloin kaikki terassoidut rinnepellot olivat ihan keltaisenaan kypsästä riisistä :) Mietin, että ruska jää tänä vuonna näkemättä mutta tämä näky oli kyllä varmasti yhtä hieno.
Viivyttiin Sapassa siis kaksi päivää ja kumpanakin päivänä vaellettiin noilla vuorten rinteillä ja vierailtiin paikallisten heimojen kylissä. Sapa oli kyllä melkoinen turistirysä, pienen kylän katukuvassa ei juuri muuta näkynyt kun hotelleja, ravintoloita, tuliaistavaraa myyviä kauppoja ja kojuja sekä erityisesti saksaa kuului puhuttavan kaikkialla :) Myös nuo paikalliset heimot ovat huomanneet turistit ja etenkin heidän rahansa: Sapan kaduilla parveili mielettömästi näitä heimojen jäseniä (tai naisia ja lapsia) yrittäen myydä käsitöitään ohikulkeville ihmisille. Noilla vaelluksilla ja päiväretkillä heimojen jäsenet kävelivät myös kaikkien turistiryhmien mukana; eivät siinä yrittäneet jatkuvasti kaupitella mitään, mutta kulkivat vaan ryhmien mukana. Harva näiltä mukana kulkevilta heimolailta osti mitään ja se oli myöskin oppaiden ohje: heimot eivät päästä lapsiaan kouluun, joka on Vietnamissa lapsille pakollista, vaan laittavat nämä mieluummin tekemään noita käsitöitä ja myymään niitä turisteille. Kaikenlaisia hienoja huiveja, laukkuja, hattuja ja käsikoristeita olivat kyllä tehneet.
Kahdelle Sapa-päivälle sattui tosi hyvä sää: aurinkoista ja yli 30 astetta. Olin odottanut paljon kylmempää sillä Sapassa on talvisin pakkasta ja jopa lunta, joten ajattelin että syyskuun lopussa olisi jo vähän viileämpää. Aikamoisen kuuma tuli, kun parikymmentä kilometriä käveltiin noita rinteitä ylös alas :) Hotellin kylpyhuoneessa ihmettelin jännän näköistä suihkupäätä, josta laitoin kuvankin. Siinä oli varren sisällä pieniä rakeita, tarkoituksena varmaan vähän puhdistaa tuota suihkusta tulevaa vettä. Vietnamin vesijohtovesi on siis juomakelvotonta: bakteerien, parasiittien ja virusten kyllästämää, kuten Lonely Planet sitä kauniisti kuvaili :) Tuon luettuani tuntui hieman ällöttävältä pestä hampaita ja kasvoja, mutta parin päivän jälkeen ei enää välittänyt ollenkaan.
Kahden päivän jälkeen lähdettiin takaisin juna-asemalle ja yöjunalla takaisin Hanoihin. Tuosta matkasta Sapasta juna-asemalle tuli aika jännittävä. Sapa sijaitsee 1600 metrin korkeudessa ja alempana sijaitsevaan lähikaupunkiin on 30 kilometrin matka jyrkkää vuoristotietä. Jossain vaiheessa kun lasketeltiin tuota tietä alaspäin, kuski ajoi johonkin tiessä olevaan kuoppaan. Tämän jälkeen kuului pelottava rasaus ja rengas alkoi vinkua ihmeellisesti. No kuski testaili jarruja ja tuntuivat toimivan, joten matka jatkui. Välillä pysähdyttiin tien sivuun ja opas kävi hakemassa ojasta vettä, kaatoi sitä renkaan päälle ja siitä nousi hirveä höyry :) Siinä jo matkustajat vähän katseltiin toisiamme, että mitähän nyt. Päästiin kuitenkin hyvin perille ja junaan.
HALONG BAY
Juna saapui Hanoihin aamulla vähän viiden jälkeen ja siitä melkein saman tien matka jatkui rannikolle, Halong Baylle. Kyseessä on valtava saaristoalue Vietnamin rannikolla, joka on listattu UNESCO:n maailmanperintökohteeksi. Tuhat kalkkikivestä muodostunutta saarta, joiden pinta on aikojen saatossa kulunut hyvin rosoiseksi ja moniin kallioihin on syntynyt suuria luolia. Matkaa rannikolle oli reilu kolme tuntia, ja matkalla sinne pysähdyttiin aika mielenkiintoisessa paikalla. Sellaisessa kehitysvammaisten keskuksessa, jossa asukkaat tekivät hienoja koruja, vaatteita, tauluja ja niitä myytiin sieltä ohikulkeville ihmisille. Tuon paikan asukkaat olivat siis niiden ihmisten lapsia ja lapsenlapsia, jotka altistuivat Vietnamin sodan aikana Agent Orangelle: kasvimyrkylle, jota suihkutettiin Vietnamin metsien ylle, jotta puiden lehdet tippuisivat ja sissisotilaat olisi helpompi nähdä. Myrkyn vaikutukset näkyi paitsi sille suoraan altistuneissa ihmisissä, mutta myös heidän lapsissaan ja lapsenlapsissaan - ja varmaan vielä tulevissakin sukupolvissa.
Halong Baystä sanotaan, että siellä on aivan pakko käydä, kun vierailee Pohjois-Vietnamissa. Erittäin paljon turisteja siis sielläkin. Mutta oli kyllä niin näkemisen arvoinen paikka, että ei yhtään ihme miksi sinne menevät monet muutkin. Satamassa oli odottamassa paljon isoja veneitä, joilla lähdettiin seilaamaan lahdelle, vietettiin siellä yötä ja tultiin seuraavan päivänä takaisin satamaan.
Ensimmäinen päivä oli aika sumuinen, mutta saatiin olla aika iloisia, että ylipäänsä päästiin tuonne lahdelle. Juuri näihin aikoihin Hong Kongin suunnalla pyöri se supertaifuuni - en seurannut kovin paljon paikallisia uutisia (kun en niistä mitään olisi kuitenkaan ymmärtänyt :P) mutta Suomen mediasta luin tuosta. Paria päivää aikaisemmin Halong Baylla oli jouduttu perumaan veneitä tuon taifuunin aiheuttamien tuulten ja sateiden takia. Hetken aikaa kun oltiin ajeltu kauemmas satamasta, kaukana alkoi häämöttämään kalliosaaria. Käytiin kanooteilla melomassa pieni lenkki noiden saarten lomassa. Illalla opas opetti meitä tekemään kevätkääryleitä, joita syötiin alkupalaksi. Varsinaiseksi päivälliseksi saatiin vietnamilaisia erikoisuuksia: simpukoita, rapuja, kalaa sekä kissaa :) Opas kertoi, että vietnamilaiset syövät kaikkea mikä liikkuu ja siltä se näyttikin kun toreilla käveli ja katseli, mitä kaikkea oli myytävänä. Kaikkea löytyi koirista ja käärmeistä krokotiilin lihaan. Seuraavana päivänä käytiin ennen satamaan paluuta eräässä Halong Bayn luolassa, jota opas kuvaili Vietnamin kauneimmaksi.
Kuvia tuli otettua varmaan lähemmäs tuhat - ja kaikki näyttivät lähes samanlaisilta! Mutta maisemat olivat vain jotain niin kaunista, että niistä halusi saada mahdollisimman paljon muistoja :)
Loppuaika vietettiinkin sitten Hanoihin tutustuen. Nyt, kun osasi jo jotenkuten kulkea liikenteen seassa, pystyi keskittymään itse kaupunkiin. Käytiin mm. Ho Chi Minhin mausoleumissa, joka oli tällä hetkellä kiinni, museoissa, ostoksilla ja hyvää ruokaa syöden. Ruoka oli ihan mielettömän hyvää: ei liian mausteista, mutta kuitenkin maukasta ja käyttivät paljon kasviksia :) Viimeisenä iltana käytiin katsomassa vielä vesinukketeatteria, joka on aikoinaan riisinviljelijöiden kehittämä teatterimuoto. Sermin takaa näyttelijät siis liikuttelevat kepin avulla nukkeja, ja vesi tuo tuohon esiintymiseen ihan kivan lisäelementin.
Oijoi, olipa hieno viikko, paljon jäi vielä kertomattakin. Nyt ei sitten vähään aikaan lomaillakaan, sillä koulussa on tulossa välikokeita ja kaikenlaisia palautuksia, joten pari viikkoa meneekin nyt sitten ihan vaan niihin keskittyessä!
- comments