Profile
Blog
Photos
Videos
Jiihaa!! Vihdoin omassa kämpässä! Tuntuu kivalta saada tavarat järjestykseen ja oikeaan vaatekaappiin kun tähän mennessä meininki on ollut semmoista, että heti guest houseen päästyä kolme tyttöä leväyttää omat rinkkansa lattialle ja arpoo seuraavana aamuna kenen mikäkin vaatekappale oli. Nyt pääsee muutenkin asettumaan vähän tasaisempaan "arkeen".
Viime viikon perjantaina siis Patongilla tavattiin ensimmäiset opiskelutoverit kun pyydettiin niitä meidän hotellin "terassille" istumaan iltaa. Tämä poppoo suurilta osin tulikin sitten olemaan meidän naapurusto täällä huvilalla!! Lauantaina oli luvassa lisää tutustumista koko opiskelijaporukkaan.
Kouluviikko alkoi maanantaina Kata beachillä orientaatiopuheilla konferenssitiloissa ja iltapäivällä jatkettiin sitten rannalle leikkimään hiekkalinnaleikkejä ja muita pelejä koko ryhmän kanssa. Kouluviikon ohjelmana oli muutenkin tutustuminen Thaimaalaiseen kulttuuriin ja historiaan, eikä mikään varsinainen kurssi vielä alkanut.
Koulupuvut kuuluu myös asiaan täällä päin ja tiistaina olikin sitten aiheena sopivien kuteiden sovitteleminen. Pientä epätasa-arvoa tässä hommassa on kun tytöt saa mennä lyhythihaisella paidalla ja minihameella, kun taas pojat joutuu pukemaan pitkät housut, pitkähihaiset kauluspaidat ja näiden lisäksi vielä kravaatit. Aina ei mee nallekarkit tasan! ;)
Viime viikon lopulla alkoi myös asiat loksahtelemaan kohilleen kun löydettiin yliopiston viereltä, pienestä viidakosta mäen rinteeltä pari vapaata huvilaa. Paikka on nimeltään delight village ja on tosi viihtyisän oloinen paikka. Meidän tyttöporukan talossa on kolme isoa makuuhuonetta, (+ yksi siivouskomeron tapainen, jossa ei kukaan tohdi nukkua) kaksi kylpyhuonetta, iso keittiö ja tosi iso olohuone jossa mahtuis pitämään pienet lavatanssit. Viisi henkilöä nukkuu niin, että kahdessa huoneessa nukutaan kahdestaan isossa parisängyssä ja yksi saa nauttia omasta rauhasta (tullaan varmasti kisailemaan siitä osasta jossain vaiheessa).
Niiin ja nyt on omat skootteritkin alla! Hommattiin halvemmat 60e/kk olevat kun tuliterät olis saanut n. 75e. Siinä on vaan se ero että näillä käppänillä ei oo niin väliä mitä niille tapahtuu kun taas uusissa joutuis maksamaan maltaita jos semmoinen vaikka varastettaisiin. Niiiiiin ja mittarilukemat on sitä luokkaa ettei kehtaa tässä edes mainita ja välillä tuntuu että renkaat tippuu kun kaasuttelee... (vitsi vitsi!! ;P ) Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen on oppinut kyllä ihan saman tien, eikä se tunnu yhtään hassulta (kunhan vain välillä muistuttelee itselleen risteyksissä). Liikenne voi välillä näyttää aika ruuhkaiselta, mutta kyllä siellä virran mukana pärjäilee. Niin ja bensaa saa ostettua lasipulloista kadun varsilta!!
Ensimmäisen viikon tutustumis- ym. kaaoksen päätti viikonloppu Phiphi saarilla. Ice braking teemalla ja hyvin se tarkoituksensa täytti! ;) Putputettiin sinne pari tuntia laivan kannella ja kun päästiin perille, saatiin syötyä ja tavarat guest houseen, juostiin suoraan mereen. Aurinko laski ja ympäristö oli upean näköinen. Se oli hienoa!! :) Hippies rantabaarissa vietettiin iltaa koko porukalla, tutustuttiin, osallistuttiin peleihin ja tuhrattiin(!!) kasvomaalilla. Lauantaina heti suoraan rannalle ja suunnitteilla oli lähteä veneilemään ja snorklaamaan johonkin ympäristöön, mutta keli ei ollut yhtään meidän puolella. Tuuli kovasti ja satoi pitkin päivää. Täytyy lähteä sinne uudestaan vielä vähän paremmalla menestyksellä.
Muutenkin sadekausi tekee täällä tepposia ja tänään on ollut aika poikkeuksellinen päivä kun on satanut jatkuvalla syötöllä. Saakin siis ihan hyvällä omalla tunnolla maata vain kämpillä. Täysin aurinkoiset päivät on tällä hetkellä vielä harvinaisia, mutta lämmintä täällä riittää!!
Kuivaa kautta odotellessa!
- comments
Kati No hyvä että oot saanut ordningin och redon arkeesi ja tosiaan ei käy "nallet" tasan siellä Toivotaan kummiskii että säät paranevat ja voit nauttia maisemista siellä... Voi hyvin!
TuulaS Samat aatokset kuin alla, jotta hyvä kun arkipuuhat saa alkuun ja uudet rutiinit sujumaan, siitä on hyvä jatkaa...vointeja...