KENGURUHYPPY MAAILMAN KARTALLA A'LA HEINI STYLE

Seuraava etappi oli Coffs Harbour, tuo pienehkö kaupunki Port Macquarien ja Brisbanen välimaastossa. Ajelimme paikalle Nickin 20-vuotta vanhalla Ford Laserilla. Miisu toimi kartanlukijana, joten pääsimme perille lähes ykkösellä. Autossa oli ilmastointi -tosin se ei toiminut..

Coffs Harbourissa majoituimme Aussitel -hostelliin, jonka kuvittelimme olevan astetta edellisiä rauhallisempi. Olimme jälleen väärässä. Aussitel kuhisi pääasiassa britti -ja saksalaisteinejä. Teinien lomailu näyttää sujuvan samalla kaavalla riippumatta paikkakunnasta tai sen tarjoamista nähtävyyksistä. Rakkaat ystävämme matkustavat siis maailmaa katsomaan, eli päivät istutaan hostellilla telkkaria tuijottaen ja illalla dokataan hostellin ulkopuolella kadulla (kun sisällä se on kiellettyä). Pari kertaa on meinannut luumu tummua..

Tosiaan, Coffs Harbourissa tuli allekirjoittaneelle hallitsematon terve päästä hyppäämään lentokoneesta. No ei muuta kuin buukkaamaan tandemi -hyppy lauantaille. Aamusella piipahdimme rannalla syventämässä rusketusta ja samalla reissulla tuli ajeltua paikalliselle nähtävyydelle, joka oli käsittämätön paikka nimeltään Big Banana. Ilmeisesti seudulla kasvatetaan kovasti banaaneja ja oli päätetty rakentaa valtava banaanin muotoinen rakennelma, jossa oli mm. luistinrata, ravintoloita, vesipuisto ja muuta härpäkkää. Australialaiset tykkäävät muutenkin rakennella hämäriä rakennuksia. Reissulla ollaan törmätty mm. kiven malliseen huoltoasemaan, joka tosin muistutti jotain ihan muuta sekä hyvin erikoiseen rapu-pikaruokalaan, jonka katolle oli epäselvyyksien välttämiseksi rakennettu valtava rapu. (kenties saamme kuvia blogiin näistä upeista arkkitehtuurin helmistä) Hämmentäviä paikkoja!

Ja takaisin asiaan, eli laskuvarjohyppelyyn, jota oli ihan pakko päästä harjoittamaan. Lauantaille oli siis sovittu treffit hyppytyyppien kanssa neljäksi, jolloin Dave (hyppymestari) ja eräs nainen tulivat hakemaan koko porukan hostellilta. Ajelimme lentokentälle, jossa ensin allekirjoittelin muutamat lomakkeet joilla todennäköisesti päästin hyppyjä järjestävän tahon kaikesta vastuusta koskien mahdollisia epäonnistumisia. Pieni priiffi siitä miten hyppy tulee menemään ja ei kuin verkkarit jalkaan ja hyppykamppeet niskaan. Vyötärölle tuli vyölaukun tapainen pelastusliivi siltä varalta jos laskeutuminenrannalle sattuisikin muuttumaan laskeutumiseksi mereen. Vielä tänäkään päivänä ei ole pienintäkään hajua siitä miten pelastusliivi olisi kyseisessä tilanteessa toiminut.. Muutenkaan turvaohjeet ja "koulutus" hyppyä varten eivät olleet läheskään samaa tasoa kuin Suomessa. Mutta toisaalta jos homma menisi reisille niin reklamaationhan voi sitten kirjoitella mullan alta tai meren pohjasta, joten mitä suotta kuluttamaan aikaa turhiin turvallisuus löpinöihin ;) Seuraavaksi otimme lentäjän mukaan ja lähdimme koneelle. Kone oli 3-4 -hengen pieni rutku, jolla nousimme 11,000 jalkaan kolmistaan. Ylhäältä aukesi mahtavat maisemat ja napsinkin muutamia kuvia. Noustiin ylös n. 25 min ja pikkuhiljaa ruvettiin valmistautumaan oikean hyppypaikan löytämiseen. Dave istui koneen lattialla oven vieressä ja kiinnitti meidät yhteen. Tässä vaiheessa koneen pienuus ja korkeus rupesivat tuntumaan aika konkreettisilta. Sykkeet pingahtivat 90:stä 110:neen. (käytin siis sykemittaria) Kun Dave avasi ensimmäisen kerran koneen oven ja rupesi katsomaan sopivaa hyppypaikkaa kurkkimalla avoimesta ovesta ulos, minä tietysti mukana, tuli mieleen ajatus siitä että pitikö taas tämmöinenkin aktiviteetti keksiä.. Lopulta löytyi sopiva kohta ja Dave komensi laittamaan lasit silmille ja valmistautumaan hyppyyn-(syke n. 130). Koska kone oli todella pieni, jouduin ensin oikaisemaan jalat koneen siiven välistä ilmaan suoriksi, taivuttamaan pään ihan taakse ettei se osu siipeen ja pitämään kädet rinnalla. Sitten vaan menoksi sanoi Annie Lenoxi ja hyppäsimme voltilla taaksepäin. Ensimmäinen näkymä oli siis koneen pohja ja seuraavaksi meri. Mahtava vapaapudotus kesti noin minuutin, jonka jälkeen Dave aukaisi varjon. Loppu olikin sitten fiilistelyä. Upeat maisemat Coffs Harbourin yllä ja pian rupesi rannalta erottumaan Miisu ja Nick, jotka olivat ottamassa valokuvia. Lopulta tömähdettiin rannalle ja jäätiin vielä pystyyn! Kerrassaan upea päivä ja loistava hyppy! Ja kuten iskä sanoi, hiihto on hieno laji, mutta niin on laskuvarjohyppelykin! Loppupäivä meni typerästi hymyillessä ja kainaloon tulleita ruhjeita esitellessä.. Se Coffs Harbourista ja laskuvarjohypystä. Aikaisin seuraavana aamuna raahauduimme bussiin ja hurauttelimme kohti vaihtoehtokylää nimeltään Nimbin. Loppumatkan koitan hillitä itseni extreme- lajeilta, ainakin sukellus ja vesiurheilu kiellettiin tiukkasävyisessä sähköpostissa. Onneksi iBenji -hyppy ei ollut listalla...

-H