Päiväkirjamerkintä 24.9.2012

Onni onnettomuudessa.

Viime viikonloppu oli tähänastisen reissun ylivoimaisesti tapahtumarikkain. Torstain opiskelijabileiden jälkimaininkeja parannellessa päätimme perjantaina viettää aikaa vaihtariporukan kesken ja tehdä kotitekoista pizzaa koko porukalle opiskelija-asuntolassa. Sovimme treffit lähikaupan kulmille, ja mulla tuli pikkusen hoppu sovitun aikataulun kanssa. Ajan säästämiseksi päätin ottaa lonkkarin mukaan jolla potkisin paikalle muutamassa minuutissa. Ulko-ovella aloin tarkastaa että kiireestä huolimatta kaikki tarvittava olisi mukana. Puhelin, rahat, kuulokkeet.. AVAIN. Samassa hetkessä painoin oven kiinni ja tajusin että avain ei olekaan mun taskussa omalla paikallaan, vaan suorastaan nauraa mulle mun huoneen pöydällä.

Tilannetta ei juurikaan helpottanut se, että molemmat kämppikseni oli viikonlopun kotonaan Italiassa ja että vuokraemäntämmekin asustelee spagettimaan kamaralla. Hermoromahduksen sijaan päätin olla myöhästymättä pizzantekotalkoista, ja rullailin asuntolalle todella kireänä omasta hölmöilystäni. Aloin selvittää mahdollisuuksiani soittamalla molemmille kämppiksilleni. Hyvin nopeasti selvisi että kaikki avaimet on Italiassa, ja että ovenavauspalvelu maksaa törkeän paljon, varsinkin kun valitsin ajankohdaksi juuri perjantai-illan. Valentina (toinen kämppikseni) lähetti minulle yhteystiedot ovenavauspalveluun, mutta minun pitäisi odottaa lauantaiaamuun, jolloin se olisi hieman halvempaa. Onneksi Davidin (tanskalainen jamppa jonka kanssa ollaan hengailtu aika tiiviisti) huonekaveri oli reissussa, ja sain katon pääni päälle perjantain-lauantain väliseksi yöksi.

Lauantai-aamuna heräsin hyvissä ajoin sillä halusin saada homman alta pois ja päästä kämpille. Yritin itse soittaa ovenavausfirmaan, josta melko tylysti ilmoitettiin ettei ne puhu englantia. Kiitti. Päätin lähteä kotiin ja soittelemaan naapurien ovikelloja läpi siinä toivossa että he tietäisivät talonmiehen jolla olisi yleisavain meidän rappuun. Onnekseni tavoitin kaverin yläpuolellamme olevasta kämpästä. Kaveri lupasi auttaa ja soittikin mun puolesta ovenavauspalveluun. Vaikka en saksaa ymmärräkään, oli melko helppo tulkita kaverin ilmeistä ettei kyseessä ollut halpa keikka: lauantaipäivän taksa 99e, plus kilometrikorvaukset.

En ajatellut maksaa reilua 100 euroa, joten päätimme kokeilla viimeistä oljenkortta. Menimme yläpuolellamme olevaan asuntoon ja kiipesimme ikkunan kautta katolle. Mun parvekkeen katto on suoraan tuon ikkunan alla, ja muutaman metrin pudotuksen päässä kuivuu mun hikiset lenkkeilykamat. Aikamme puntaroimme että onko pudottautuminen mahdollista, kunnes naapurini halusi kokeilla. Mä kuumottelin ikkuna-aukossa, kun kaveri katosi näkyvistä. Sitten kuului tumahdus. Hetken hiljaisuuden jälkeen kaveri kertoi olevan kunnossa ja että parvekkeen ovikin on auki! Nice!

Onni onnettomuudessa, reilun sadan euron ovenavauspalvelun sijaan pääsin kotiin kuuden oluen hinnalla. Tarinan opetus on itsestään selvä. Älä unohda avaintasi, tai jätä ainakin parvekkeen ovi auki lähtiessäsi.

Mandelbergerstrase 3, Wilten, Innsbruck.

Mauno