Profile
Blog
Photos
Videos
Ho Chi Minh City 7.-10.5.2010
Koulut vihdoinkin lusittu ja aika nostaa kytkintä toden teolla. Singapore taakse jää, uudet seikkailut eessä siintää. Kylläpäs sitä runoiluttaa! Muutaman nukutun tunteroisen jälkeen olo oli yllättävänkin pirteä. Aamupäivä meni viime hetken säätöjä hoidellessa. Sain vihdoinkin lähetettyä kuitit vakuutusyhtiölle ja virallisen sukelluskortin tilaukseen. Kamat oli viittä vaille paketis ja vimoset ylimääräset roippeet nakkasin naapurille, joka kömpi ovelle naamavalkosena rapeloissaan. Liekö jamppa ees tajunnu kuka ovella pyörähti.. Avainten luovutus kävi suht koht sukkelaa. Tämän jälkeen otin suunnaksi kevään mittaan tutuksi tulleen Thai-ravintolan asumuksieni liepeillä. Olin luvannut käydä heittämässä jäähyväiset paikan omistajalle, rouva Tsaille. Epäonnekseni pikkuruinen naishenkilö oli vapaalla kyseisen päivän. Päätin siitä huolimatta nauttia paikan antimista viimeisen kerran ennen lähtöäni.
Napattiin taksi lentokentälle kolmen muun suomalaisen vaihtarin kanssa. Taksikuski osoittautu melkoseksi moottoriturvaksi. Ukko tuntui olevan melko hyvin perillä päivän puheenaiheista aina Kreikan rahasotkuista lähtien. Lähtö Singaporesta sujui hilpeissä merkeissä. Kalle oli kerännyt Singaporessa olonsa aikana kolikkoja talteen joten oli aika hankkiutua eroon niistä. Niitä kylvettiin niin taksiin kuin lentoaseman McDonaldsiinkin.
Lentomatka Singaporesta Vietnamin pääkaupunkiin Ho Chi Minh Cityyn (ent. Saigon )meni lepposissa merkeissä. Perillä napattiin taksi turistihoodeille District 1:lle josta arveltiin löytyvän useampia majotus vaihtoehtoja. Muutaman tiedustelen jälkeen saatiinkin huone meille neljälle suht edukkaasti 25 jenkkidollariin. Monessa paikkaa Vietnamissa hinnat on esillä sekä paikallisina rahayksiköinä dongeina että amerikan rahana. Saatuamme kamat hotelliin lähettiin katsastaa lähiseudun ravintolatarjontaa. Ja niitähän riitti! Ateriat olusineen saatiin reilulla parilla eurolla joten hintataso oli melko kohdallaan. Kaiken lisäks safka oli vielä erittäin maukasta. Täytynee sanoo et Sporen mäsäytykset jää kyl kakkoseks. Ei voi muuta ku suositella! Illan päätteeksi pyörähdettiin vielä muutamalla terassilla naattimassa Vietnamilaisten panimoiden tuotoksia joista muutama mainitakseni: Saigon, 333, BGI, Larue... Illan myötä inspiroiduttiin tekemään myös valokuvataidetta.
Erilaisten kakspyörästen määrä Vietnamissa on käsittämätön. Suurkaupungissa se on kuitenkin kätevin vaihtoehto. Mopotakseja löytyy joka kadun kulmasta. Se on varmasti vikkelä peli autojen seassa, mutta turvallisuus onkin sitten toinen seikka. Liikenne vaikuttaa paikka paikoin kaaokselta, mut toimivalta sellaiselta. Mopoa tulee, mopoa menee. Samassa sopassa on vielä pyöräilijät, jalankulkijat, autot ja parhaassa tapauksessa elukat. Parhaimmillaan motobikien selässä oon nähny neljä aikuista. Tavaraa pystyy myös kuljettamaan helposti yhden pakettiautollisen verran. Muutama mustekala vaa kehiin ja eikun on the road!
Paikalliset nuoret oli halukkaita tulemaan juttusille parantaakseen englannin kielen taitojaan. Erääseenkin puistoon päädyttyämme ympärille alkoi kerääntyä enemmän ja vähemmän uteliaita, enimmäkseen juuri opiskelijoita. Keskustelutaidot jätetään oman onnen nojaan Vietnamilaisessa koulujärjestelmässä joten puhetaitoja täytyy harjoitella muualla. Otettiin myös muutamia valokuvia kyseisenä iltana jolloin tuli ilmi vietnamilaisten taikauskoisuus. Pariton määrä ihmisiä valokuvassa tuo huonoa onnea. Ihmeteltiinkin ku yks paikallinen jamppa säntäs pois rivistä ku olin ottamas kuvaa.
Parittajien ilmentyminen katukuvassa oli varsin huvittava. Kaverit ajeli ympäriinsä, yleensä normi fillareilla, kädessään jonkun sortin helistin jota ne heilutteli mennessään. Ens alkuun ei tullu kyl mieleenkään et kyseiset jannut on alan miehiä, mut eräskin ilta ku oltiin palaamas hotellille eräskin sankari lipu vierelle ja laukas ilmoille "boom boom". Aika kuvaava ilmaisu ettenkö sanois!
Cu Chi Tunnels 9.5.2010
Oli aika lähteä katsomaan Cu Chi tunneleita, joita vietnamilaiset ovat käyttäneet puolustautuessaan valloittajiaan, Toisen maailman sodan jälkeen ranskalaisia ja 70-luvun taitteessa Vietnamin sodassa amerikkalaisia, vastaan. Tunnelit sijaitsivat noin 70km päässä Ho Chi Minh Citystä. Matka taittui bussilla edestakaisin $4. Itse pääsylippu piti ostaa paikan päältä. Se kustansi 75000dongiaelikkäs noin 3euroa. Ennen tunneleille menoa päädyttiin kuitenkin jonkin sortin käsityöpajalla, jossa paikalliset teki tauluja, ruukkuja ja erilaisia koriste-esineitä käyttäen hyväkseen kananmunankuoria. Työvaiheita oli kymmeniä ja osa esineistä oli valtavan kokoisia.Pistää miettimään kuinka monta ihmistyötuntia isoon ruukun tekoonkin kuluu.
Saavuttuamme tunneleille käytiin ensin kattomas propaganda filmiä Vietnamin sodasta, jossa puolustajan uhrautumista ja sankaruutta ylistettiin. Jopa nuorista tyttölapsista tehtiin sankareita tumpeloihin jenkkeihin verrattuna. Ei kai siinä vietnamilaisillakaan paljon vaihtoehtoja ollu jenkkien tullessa kitkemään kommunismia toden teolla.
Tunnelit koostuvat yli 200km pitkistä käytävistä, jotka haarautuvat maanalaisiin piilopaikkoihin, suojiin sekä muiden tunnelien sisäänkäynteihin. Tunnelit on 0,5-1m leveitä ja just sen verran löytyy korkeutta, että konttaamalla tai kyyryssä pystyy kulkea. Päästiin ite tosiaan pyörähtää varmaan yhdessä ahtaimmista. Länsinaapurit läksi meidän edellä ja jäivät matkalle ihmettelemään, joka sai aikaan pientä tuskastumista niin itessä kuin mun takana tulevissakin. Vaikka itel ei ny pahempaa ahtaanpaikankammoa oo mut painostava ilma teki maanalaisista retkestä melko piinaavan. Jossain vaihees tuntu et ilma loppuu kesken. Tunneleista on modattu kuitenkin hieman inhimillisempiä turisteja ajatellen muun muassa suurentamalla niitä. Opas kertoi et aikasemmin turisteille on tarjottu retkiä syvemmälle tunneleihin, mut jengiä oli eksyny sinne päiviks ja vanhemmat papparaiset oli saanu slaageja siel ni Vietnamin hallitus oli lyöny stopin sille huville.
Tunneliverkot asuintiloineen, kyökkeineen, sairaaloineen, kaivoineen ja naamioituine poteroineen loivat edellytykset pysyä hengissä amerikkalaisten kylväessä pommejaan etelä-Vietnamiin. Päätunnelit olivat aina 3-4m syvyydessä joten ne tarjosivat suojan pienempiä pommeja vastaan. Cu Chi tunneleiden tarjosivat vietnamilaisille taktisen edun yllättää ylivoimainen vihollinen nopeilla hyökkäysillä ja tämän jälkeen kadota paikalta nopeasti. Vertailukohtana voitais pitää suomalaisten sotien aikana hyödyntämää mottitaktiikka. Jenkit yritti tuhota tunneleita räjäyttämällä, pumppaamalla niihin vettä, puhaltamalla erilaisia myrkkukaasuja sisälle, mutta tunnelit ovat niin syvällä ja niin monimutkaiset ettei mikään näistä keinoista tuottanut sen kummempaa tulosta.
Reissun päätteeks saatiin maistella sodanaikaisia antimia: kokoonpuristettua riisiä dipillä ja jonkunsortin korviketta (liekö ollu hyvin laihaa vihreetä teetä). Ei voi sanoa kovin kummoseks kulinaristiseks nautinnoks! On ne poijaat (ja tytötkin) melko "laihalla sopalla" tullu toimeen täytyy sanoa jos tuollasella on pitäny elää - ja vielä sotiakin.
- comments