Profile
Blog
Photos
Videos
"Kauneus on sitä mikä viehättää universaalisti ilman käsitteitä." -Immanuel Kant
Ja Eetun ihmeelliset seikkailut jatkuu...
Tulimaasta matka jatkui kohti pohjoista ja Iguazun putouksia. Tosin siihen valiin mahtui yksi Argentiinan kuuluisista nahtavyyksista, Perito Morenon jaatikko, joka siis taytyi kayda katsastamassa nyt kun kerta olemme "naapurustossa" (vain 4 h suuntaansa reitin varrelta).
Itse jaatikko on aika iso. Tietolahteiden mukaan se kuuluu napajaatikoiden jalkeen maailman suurimpaan yhtenaiseen jaamassaan. Ja kun katsoimme kartasta, niin sama jaatikko ylettyy aina Torres del Painen kansallispuistoon. Eli, on se iso. Kaiken lisaksi se on yksi niista harvoista jaatikoista joka ei vetaydy, eli pysyy paikallaan tai etenee.
Paikka on kuin luotu turistinahtavyydeksi. Calafaten kaupungista on sinne tunnin ajomatka, ja lisaksi aivan jaatikon vieressa on kukkula josta sita voi ihastella. Argentiinalaiset ovat taman tajunneet, joten he myos pyytavat rahaa tyhmilta turisteilta (sisaanpaasy kansallispuistoon about 20 e). Mutta, rehellisesti sanottuna on se sen hinnan arvoista. Varsinkin jos paattaa leireilla alueella ja liikkua siella useamman paivan.
Mita tuosta paikasta voisi muuta sanoa. Ei sita massiivisuutta voi oikein kuvailla. Ja kaikki ne aanet seka se sininen hehku olivat yhdessa todella vaikuttava kokemus.
Perito Morenon jaatikolta matka jatkui Buenos Airesin kautta kohti Puerto Iguazua seka Iguazun putouksia. Valimatkaa tuli yli 3000 km, eli seuraavat 50 tuntia vietettiinkin bussissa. Onneksi sentaan otimme hyvan yhtion, joten aika ei kaynyt alyttoman pitkaksi leffojen parissa. Huomasimme muuten etta Arghentiinassa on todellakin italialaisvaikutusta. Joka ikisella yhtiolla oli pesolleen sama hinta. Mita on tapahtunut vapaalle markkinataloudelle?!?
Loppujen lopuksi paasimme perille Puerto Iguazuun. Vaihdoimme yhtiota Buenos Airesissa, mika osoittautui vikatikiksi. Bussin piti olla perilla 7:30. Me olimme perilla 9:30. Muutenkin laatu oli surkeata. Noh, onneksi osasimme valttaa sita yhtiota tulevaisuudessa. Laitoimme tavarat sailoon ja jatkoimme kohti kansallispuistoa.
Jos joku kysyy etta miten kuvailet Iguazun putouksia lyhyesti, niin sanoisin etta kaksi sanaa ajaa asian: "Happy place". Joka puolella liihottaa perhosia, ymparilla on sateenkaaria ja vesipisarat vilvoittaa sopivasti kuumana kesapaivana. Miten tasta ei voi olla nauttimatta? Ehka lahimmas samanlaista fiilista olen paassyt joskus nuorempana juostessani alastomana kotipihan nurmikolla sprinklerin ollessa paalla kuumana kesapaivana. Silloinkin se jaa vain kymmenesosaan siita mita tuolla oli. Mutta, jo riittaa lorpottely. Kuvat kertoo enemman kuin tuhat sanaa, joten enjoy.
Part III: Aurinko
Iguazun putousten lahella sijaitsee Itaipun pato, joka on vuosituotoltaan maailman suurin (mutta ko'oltaan vasta kakkonen kiinalaisten jalkeen). Tilaisuus, mita koneteekkari eika energiateekkari voinut jattaa kayttamatta. Tata varten piti kuitenkin vaihtaa taas maata, joten matka jatkui lanteen kohti Paraguayta.
Kaupunkiin saapuminen oli jotain maagista. Aurinko laskee punahehkuisena korkeiden rakennusten taakse. Ensivaikutelma Ciudad del Estesta oli todella hieno. Valitettavasti se ei vastannut todellisuutta.
Heti lahempaa katsottuna illuusio mureni. Kadut olivat roskaisia, ihmiset kerjaavat rahaa ja kaiken lisaksi korkeat talot sijaitsivat vain maen paalla. Sanoisin etta maa on jotain Perun ja Bolivian valilla. Selvisimme kuitenkin hotellille ja nukkumaan, vaikka bussikuski unohtikin jattaa meidat kyydista maahanmuuttoviranomaisten kohdalla. Onneksi toinen vaikutelma maasta ei ollut pysyva.
Seuraavana paivana, lahes kukonlaulun aikaan (no, okei, ehka vahan myohemmin :) ) lahdimme katsomaan yhta modernista maailman seitsamasta ihmeesta, Itaipun patoa. Se rakennettiin 80-luvun alussa ja tuottaa vielakin 12,600 kWh energiaa. Eli aika paljon. Tarkemmat tekniset tiedot saa Wikipediasta tai padon sivuilta.
Tuotakin on hiukan hankalahko kuvailla. Se oli niin julmetun iso. 125 metria korkein kohta, 113 metria pudotusta vedella. Se on ihan hemmetisti! Ja siita sai kaiken lisaksi komeita kuvia.
Ilmaisen kierroksen jalkeen matka jatkui kohti etelaa ja Encarnaciónin kaupunkia. Kappaillessamme takasin minun oli ihan pakko ottaa allaoleva kuva. Ihmiset oikeasti asuvat tuollaisissa oloissa, aivan bussiaseman vieressa. Toisaalta taytyy myos ihailla miten nerokkaasti he ovat kayttaneet eri materiaaleja.
Encarnación oli jotain ihan muuta kuin Ciudad del Este. Jotenkin saman tien tuli leppoisa fiilis.
Majoittumisen jalkeen lahdimme hiukan kappailemaan ja etsimaan opaskirjassamme mainittua all-you-can-eat liharavintolaa. Se sai kuitenkin odottaa, silla aurinko laski juuri sopivasti joten suuntasimme joen rantaan. Vastarannalla sijaitseva Posadas auringon laskiessa oli kaunis naky.
Pienen kavelymatkan jalkeen loysimme ravintolan. Siella vierahtikin seuraavat pari tuntia lihaa ja muita herkkuja syoden. Ja tarjolla ei ollut vain yhta lihaa, vaan useita laatuja aina sisafileesta kanaan ja makkaraan. Jalkiruokapoytakin oli kerrassaan loistava aperatiiveineen. Takaisin hotellille selvittiin kierimalla.
Seuraavana paivana ohjelmassa oli jalleen yksi UNESCOn maailmanperintokohde, Trinidadissa sijaitsevat Jesuiittarauniot. Paasymaksu oli about 5 euroa, johon nahden paikka oli todellakin nakemisen arvoinen. Harmi vain etta yleissivistykseni ei hirveen hyvin kata tata kirkollista osuutta, joten emme saaneet raunioista irti niin paljon kuin olisimme voineet. Mutta, kaiken kaikkiaan ihan vaikuttava paikka.
Epilogi:
Vaikka olen merkannut taman kirjoituksen Iguazulle, olemme talla hetkella Buenos Airesissa. Takana on 6 viikko reissua, yli 14 500 km, 244 tuntia bussissa seka lukemattomia uskomattoman upeita paikkoja. Vaikka reissuelama voi olla valilla rankkaa, niin en kylla mitaan vaihtaisi pois. Ja viela on edessa muutama paiva Buenos Airesissa, johon olen jo ihastunut ensisilmayksella.
Etela-Amerikka on upea!
- comments