Profile
Blog
Photos
Videos
Well....tasta tulee pitka paivitys, joten koittakee kestaa:)
Mihinkas viimeeksi jainkaan; juu taidettiin olla San Juan del surissa tyynenmeren rannalla. Siella siis paranneltiin flunssaa ja juhlittiin St.Patricks day:ta. Lopulta jatkoimme matkaa Granadaan.
Granada on valloittavan varikas kolonialistinen kaupunki, jonka markkina-alue on samalla kertaa hieman pelottava, etta kiehtova. Pimeat kiemurtelevat kujat ja taytena notkuvat poydat luovat aivan oman maailmansa. Granada on ehdottomasti kaunein taalla nakemistani kaupungeista ja naimme kaikenlaista kiehtovaa siella ollessamme. Ehdottomasti paikka jossa taytyy kantaa kameraa mukana! Kadut rakentuvat taloista, joista jokainen on maalattu eri varilla ja jo tuo tekee kaupungista kauniin.
Olimme kuitenkin vain ohikulkumatkalla Managuaan, joten parin paivan jalkeen jatkoimme bussilla kohti maan paakaupunkia. Kaikella kunnioituksella taytyy sanoa, etten keksi mitaan hyvaa sanottavaa Managuasta. Se on erittain sekava ja laaja-alainen, vaarallinen ja kuuma kuin mika. Vietimme siella yhden yon ja koitimme varata lennot Maissisaarille. parin pienen mutkan ja hasellyksen jalkeen istuimme lopulta 12paikkaisessa koneessa, matkalla maissisaarille.
Mita tulee mieleen jos taytyy kuvitella unelmien lomakohde? Minulle Little Corn oli juuri sita; paratiisi! Paastaksemme pikkusaarella meidan piti matkustaa erittain pomppivassa venekyydissa n. puolentunnin ajan. Emme olleet varannneet majoitusta, joten ensimmaisena lahdimme metsastamaan yosijaa. Saaren halki kulkee polku, ja lopulta asetuimme valkoiselle hiekkarannalle rakennettuun majaan, josta oli nakyma suoraan merelle... Ihan oikeasti koko saari tuntuu aivan liian hyvalta ollakseen totta! Valkoisen hiekkarannan ymparoima, kookospalmuja enemman kuin jaksat laskea ja erittain ystavallisia ja ihania ihmisia. Saarella ei ole ollenkaan autoja ja sahkot toimivat vain kello kahdesta eteenpain. Paikallisten puhumu creoli on aivan valloittavan kuulosta; vahan kuin englantia, mutta ei kuiteskaan..
Ilmoittauduin heti sukelluskurssille ja lopulta vietin nelja paivaa opiskellen kaikenlaista tarkeaa ja vahemman tarkeaa. Noiden neljan paivan aikana minulle avautui aivan uusi, ihmeellinen, kaunis maailma. Ensimmaisen kerran kun istuu merenpohjalla 18metrin syvyydessa on kokemus aivan omaa luokkaansa. Aluksi harjoiteltiin valineiden kayttoa matalammassa vedessa ja lopulta paasin mukaan sukellusretkille. Voisin kirjoittaa sukeltamisesta vaikka kuinka pitkan romaanin, mutta jatampa tuon talla kertaa tekematta. Pinnan alla kaikki muu unohtuu ja keskittyy vain siihen hetkeen. Nain kaikenlaisia ihmeellisia kaloja ja elaimia mm. rauskuja, hummereita, todella rumia ja todella kauniita kaloja ja ihmeellisia koralleja. Sukellusopettajan minulla oli aivan mahtavalla persoonalla varustettu ruotsalainen Linnea, joka teki harjoitteluosuudesta hauskemman kokemuksen. maskin ottaminen pois veden alla ja takaisin laitto ei ole ihan niita kivoimpia juttuja yms. Mutta se tunne kun oppii hallitsemaan kehon paikka pelkan hengityksen avulla ja oikeastaan se on ainoa mita sukeltaessa taytyy tehda; potki vauhtia ja hengita=)
Paivat siis kuluivat lahinna dive shopilla ja illat kuunneltiin aaltoja ja juteltiin muiden travellereiden kanssa. Parina iltana saarella jarjestettiin nuotio-ilta ja kaikki loysivat tiensa rannalle ja tansittiin, juotiin ja juteltiin. Pari viimeista paivaa kului rannalla maatessa ja rusketuksen korjailussa( divers tan ei oikeasti ole hohdokas;)Little corn on vasta tulossa tutuksi turistien keskuudessa, joten meilla oli hieno tilaisuus nahda jotain, mita turismi ei ole viela tuhonnut. Paikka oli ihanan aito ja valiton. Ei viiden tahden hotelleja ja turisteille rakennettuja ostoskatuja, kaikki oli erittain low-key.Lapset iloisina leikkimassa vedessa paivan kuumimpaan aikaan ja vanhat miehet riipumatoissaan.. Vaikea selittaa, sen voi vain kokea. En silti usko, etta palaan koskaan takaisin, silla tahdon pitaa tuon paikan muistoissani juuri sellaisena kuin se oli!Lauantaina tuli aika jattaa tuo ihana pieni saari ja palata takaisin sivilisaation pariin.. Ahdistavaa!
Saimme onneksi pehmean laskun, silla jouduimme viettamaan yhden yon isolla saarella, jonka taksit ja aanekkaat, palveluksiaan/ruokiaan tyrkyttavat ihmiset tuntuivat todella ahdistavilta. Seuraavana paivana ennen lentoa naimme monta tuttua pienelta saarelta ja tuntui kuin tuo paikka ei tahtoisi jattaa meita ollenkaan, tai toisinpain;)
Managuaan palaaminen oli pakollinen paha ja heti seuraavan aamun valjettua paatimme jattaa tuon surullisen paikan iaksi. Bussiasemalla odottelu kuuman auringon,halisevana massana vellovan ihmispaljouden keskella ei onneksi kestanyt kauan ja olimme talla kertaa niin onnekkaita, etta saimme jopa istumapaikat.Managuassa nailla on ihme tapa kaupustella kaikkea roinaa keskella autokaistoja ja siis tosiaan roinaa.. pyyhkeita, avaimenperia, kelloja, vetta, mitalie.. Ihme etta uskaltavat ottaen huomioon paikallisten liikennekayttaytymisen! Lopulta saavuimme Matagalpaan, Nicaraguan kahvikaupunkiin ja huomenna olemme tekemassa retken paikalliseen suklaavalmistamoon. Enpa usko, etta kukaan voisi arvostaa huomista reissua yhta paljon kuin me kaksi=)
- comments
seija Kiitos kortista! Ihanaa että pääsit vihdoinkin sukeltamaan ja pidit siitä.Maissisaari kuulostaa aivan ihanalta paikalta.Älkää syökö itseänne ihan kipeiksi suklaalla.Muuten, oletko muistanut kahvipavut? pysykääpä terveinä ja nauttikaa joka hetkestä ja lämmöstä,täällä sataa vettä ja on ihan rapasta.HALEJA sinne jonnekin kauas! T:Äiti PS. Kaikilta tutuilta oikein paljon terveisiä kaikki ovat että, voi olisinpa minäkin siellä.
Kristiina Kahvipavut (monia eri laatuja) matkustaa mun repussa, kun taalla noi postit ei oo ihan sita parasta luokkaa, mutta koitan saada niita sinnepain lahetettya mahdollisimman pian! Ja haleja ja terveisia sinne, toivottavasti kohta lampenee(en halua tulla kylmaan ja sateeseen! :) Nyt lahdetaan seuraamaan naiden paasiais kulkueita.