Profile
Blog
Photos
Videos
Hello Hello sanoo Moskova
On paivia, jolloin mitaan ei tapahdu ja paivia jolloin kaikki tapahtuu. On myos paivia, jolloin ei tapahdu yhtaan mitaan ja samalla ihan kaikkea. Tanaan oli sitten tapahtumarikas mitaantapahtumaton paiva. Siita kuitenkin tuonnempana - ensin aikakapselilla eiliseen.
Viimeinen paivamme Pietarissa kietoutui vahvasti Eremitasissa jaettujen kokemusten ymparille. Emme vain kahlanneet Louvren kokoista taidegalleriaa (ja imperialistista ryostoretkinayttelya British Museumin hengessa - mika taalla suunnassa pistaa aidosti **tuttamaan) vaan onnistuimme ujuttamaan itsemme sisaan ilki-ilmaiseksi. Jalleen oli meita varoiteltu ja turhaan peloteltu huimista hinnoista (olipa valaytelty jopa ratkiriemukassta 20 euron hintaa), mutta valitusta opiskelijan urasta toden totta oli jalleen (tai taman ainoan kerran) konkreettista hyodyketta. Eremitas sitten oli ... kaikenlaista. Faaraoista ja muumioista Picassoihin ja Van Gogheihin. Menkaa ja katsokaa!
Junailu Pietarista Moskovaan oli sen sijaan illan ehdoton kohokohta. Valitsemamme kansan luokka, platskart sopi ainakin allekirjoittaneen alapetilaisen alhaiseen alakuloisuuteen ja kaikin puolin kaikkeen muuhunkin. Loistavaa meininkia... tosin votka ei viela virrannut - viela virtaa ... raiteilla Siperiaan. Eipas siella kylla meita muita maitopartoja nakynyt, mita en ymmarra. Parempi nain. Eihan Venajan junat voi olla kokemus omassa hytissa ilman viittakymmenta samaan tilaan ahdettua likaista, hikista ja viinanhajuista Aiti Venajan lahjaa - ja niita kahta maailmalle kadonnutta sielua, joiden koti oli tanaankin jaada loytymatta.
Tamanpaivainen olikin sitten auttamatonta sinne tanne sinkoilua, vaantelehtimista ja sekoilua ilman pienintakaan muistoa punaisista langoista, viivoista tai edes erityisemmin lipuista - naamoista kyllakin. Yksityiskohtainen asian muistelu aiheuttaa sen verran kipeita muistoja, etta en niita kaikkia ala mielenterveyttani saastaakseni muistelemaan. Sanotaan nyt vaikka, etta ilman tallaisia paivia reissaaminen ei olisi mitaan... hyvassa ja pahassa vai hyvassa vai pahassa. Kaikissa harmaan savyissa! Optimistisesti sanoen paivan voisi summata kokemusrikkaaksi. Ystavamme Igorin tavoitimme ei-niin-kauan-sitten, mutta riittavissa ajoin pimean tietysti jo laskeuduttua. Pakko myos mainita, etta ei ole Moskovaa voittanutta - mutta missa? Kuumotuksiahan tama paikka aiheuttaa ja ihan paikallisissa asti, joten tassa jai kylla Phnom Penhkin jotenkin kakkoseksi.
Mutta mutta - ettei nyt liioittelu ota yliotetta sanottakoon, etta jotenkin taalla on sellaisella perverssilla tavalla aika lammin fiilis. Ero Pietariin oli suuri, kun astuin juna-aseman ovesta ulos... Taallahan on kaikki pitkin aseman pihoja aivan paissaan - lieko yhtaan selvaa tai puolikuivaa (anteeksi selvaa) joukossa - ja kellohan oli siina varttia vaille yksitoista aamulla. Nakisi viela sen varttia vaille yksitoista illalla... siina olisi sitten psyyke kovilla. Oma vai muiden? Ei mitaan valia.
Paivan kohokohta oli sen sijaan sekoilun ja kaiken metroissa ramppaamisen ja tolkuttoman talsimisen jalkeen myos suurten sattumusten summa. Isantaamme Igoria etsiessamme ja hanelle soitellessamme hakeuduimme noin ilta kuudelta hanen asuntonsa laheisyyteen (katu nimeltaan Pervomayskaya - saa nauraa - nauratte pervot kuitenkin). Ei nakynyt sitten ainuttakaan Igorilta nayttavaa Igoria, joten kysyimme vanhemmalta naiselta asiaa kannykanruudun ihmeellisella ja kaikkivoipaisella voimalla. Ja kas kas - tarinamme babushkahan oli Igorin lamminsydaminen naapuri. Han sitten vei meidat ylos Igorin ovelle, jossa turhaan ovikelloa soiteltuamme, tarjoutui ottamaan meidat reissureppanat huostaansa. Siina sitten leikimme hanen tytontyttaren kanssa (hyva arvaus ainoastaan, silla kieltemme yhtalaisyydet eivat yhtalaisen nakoisia punottavia kielia lukuunottamatta juuri yhtlaisilta vaikuttaneet) ja evastelimme yliystavallisten venalaisten keittelemat teet ja konvehdit (Anskusta on myos kehittymassa aikamoinen teesieppo, tosin viela toistaiseksi kyky on jaanyt paaosin piilevaksi ja mina olen saanut nostella kuumat yrttipuurot sisalmyksiani korventamaan). Miettikaapas kuinka moni suomalainen naapuri ... ensinnakaan kaupungissa (edes Oulun kokoisessa) muistaa naapurinsa etunimea (tama siis kerrostalossa) ja toisekseen kutsuu ventovieraita ihmisia leikkimaan lapselapsensa ja teekuppostensa (ja ennekaikkea siis teekuppostensa) kanssa? Mahtavaa vieraanvaraisuutta, jota vain venalaiset naytavat osaavan - iranilaiset ja mongolialaiset poislukien ... tietaakseni. Siina sita sitten naposteltiin konvehtia naamat leveina moisesta huolenpidosta ilman etta kukaan oli saanut sanottua mitaan jarkevaa, yhteista kielta edes etaisesti muistuttavalla tavalla. Finlandiasta puhuimme ja he ties mista - en mina tieda, kertoisinko vaikka tietaisinkin? Mutta pintaa syvemmalta kaikki olivat yhta samaa suurta kelluvaa, vellovaa universumia, tietoisuutta ihmisten samankaltaisuudesta ja hyvyydesta. Naita hetkia varten voi taivaltaa vaikka taivasalla, tulevaisuudesta mitaan tietamatta vain tietaen, etta kaikissa meissa asuu ... suuri sosialisti, toinen toistaan rakastava lahimmainen, yhdenvertainen, kielista ja kulttuureista riippumaton - tasa-arvoinen.
Perheen nelja-vuotiaan kanssa me sitten leikimme kaikilla mahdollisilla pehmoleluilla, kaikilla mahdollisilla kielilla suuressa yhteisymmarryksessa. Ja kun paatimme jattaa uudet ystavamme ja poistua takavasemmalle - saimme huomata isoaidin tahtovan ehdottomasti tulla saattamaan meidat ulos ja nayttamaan milla ovikoodilla heihin saisi yhteyden, mikali Igor ei tulisikaan meita isannoimaan. Han olisi siis majoittanut kaksi suurta tuntematonta asuntonsa pieniin nurkkiin. Mika minusta oli suurempaa kuin yhdenkaan Iisakin kirkon nakeminen eilisessa Pietarissa. Ja juuri tallaista ei vain tapahdu, jollei uskalla astua polulta metsaan. Parasta omatoimisessa reistaamisessa (sic).
-K
-S.I. Haykawa
- comments