Profile
Blog
Photos
Videos
Tylsyyden karkoitus
Koska emme ole loytaneet tietamme suuntaan emmeka toiseen, paatimme etta jatamme Vizagin ja otamme ekskursion jonnekkin rannan laheisyyteen. Kartta kouraan ja tarpeeksi mielenkiintoisia paikannimia etsimaan, seurauksena paadymme Bheemunipatnamiin. 25 kilometrin etaisyys Vizagista seka se, ettei Lonely Planet tieda paikasta mitaan painoi paalimmaisena valintakriteerina ja luistatimme kytkinta suuntana rannat ja pieni unelman haivahdys jostain Gopalpurin kaltaisesta. Seuraavaa seurasi:
Bheemunipatnam vaikutti juuri pirtaamme sopivalta. Tunnetta vahvisti paikallisten ihmisten ymmyrkaiset tuntemukset meita kohtaan. 'Miksi te tanne tulitte? Mina menisin ainakin Vizagiin!' oli se tavanomaisin kysymys, mita seurasi sitten syva hiljaisuus, johon me vakuuttamaan, etta tata me juuri haluamme. Tyhjaa rantaa ja holmistyneita ihmisia. Ja Vizagiin ei muuten palattu ... kuin vasta tanaan. Ensimmaisena tietysti kavaisi mielessa, etta minkahanlaista majoitusta mahtaa Bheemunipatnamista irrota. Vastaus alkoi muotoutumaan kaksikolle hyvinkin varhaisessa vaiheessa, etteipa oikeastaan mitaan. Pitkallisten taivallusten ja asioista aina-niin-tietamattomien riksakuskien kanssa keskusteltuamme loysimme kuitenkin paikan tiettavasti ainoan yopymistelyyn maaratyn kohteen. Resortti kukkulalla, joka mielestaan tarjosi kaiken tarvittavan, muttei lopulta nalkiintyneiden vatsojemme taytetta lukuunottamatta meille mitaan. Mehan emme missaan helvetin resortissa porsastella (syomista lukuunottamatta - heh), joten singautimme salamana sielumme pihalle palvelukodista.
Paikallinen nuoriso teki valittomasti pantomiimimaisia harjoitteitaan seuraten ei-aivan-pantomiimimaisen aanettomasti kaikkia liikkeitamme. Ja me kun olimme Bhimliin (jalleen vahintaan kaksi eri nimea omaava kaupunki) tulleet juuri rauhan perassa. Maarittelemattoman ajan jalkeen saimme poijaat eksytettya ja mielissamme alkoi heilahdella pienen sekoilu-seikkailun pintajannite. Jotenkin mielemme etsiytyi hylatylta vaikuttavan muurirakennelman toiselle puolelle ja ennenkuin intialainen riksakuski ehtii toottia painaa loysimme itsemme kaikkine kantamuksinemme muurin toiselta puolelta isohkon talon pihalta. Tiiliskivia, kivenmurikoita ja kaikkea kasiimme saamaamme torkeasti hyvaksikayttaen rakentelimme itsellemme portaikon muuria vasten ja yks kaks olimme siella missa ruoho on aina vihreampaa. Tassa vaiheessa - laulun aiheessa - oli tietysti meille selkiytynyt suunnitelma yopymisesta aivan pihalla. Koska mikaan ei koskaan riita - paatettiin sitten kavuta viela hylatyn rakennelman kattoterasille. Nakoalat ja oma tyhja terassi ilman mitaan palveluita innosti molempia suorittajia sen verran, etta homma hoitui helposti yhteisen tavoitteen siinnellessa silmissamme.
Edeltavat tutkimustyot olivat tehneet meille mielestamme selvaksi, etta kukaan ei paikalla liikuskellut - saati asustellut. Edeltavat hutkimustyot osoittautuivat harhaanjohtaviksi, mutta viela toistaiseksi olimme autuaasti tiedon vahemman tietavalla puolella. Siina moskiittoverkkoja viritellessamme nousi samoja kestamattomilta nayttavia porrastasanteita kolme lievasti sanoen hammastynytta intialaista. En voi kiistaa, etteiko eraretkikuntamme olisi ollut vahintaan yhta hamillaan tapahtuneesta. Koimme parhaaksi teeskennella muina miehina - puolittain myos naisina - ettei tassa nyt sinansa ole mitaan ihmeellista. Kuten ilmeisesti aina Intiassa, ensimmainen kohtaamasi kysymys ei ole mika sinun nimesi on, vaan mista maasta tulet? Mihin sujuvasti vastasin alta sekunnin sadasosan, etta Ruotsista. Eihan tallaista typeryytta nyt voi muuta kuin salyttaa ruotsalaisten ristiksi. Typeryys siis vain se, etta free-wild-campingista (en mielellani kayta finghlista saati englantia jos asian voi osuvasti ilmaista myos suomeksi, mutta olisiko suomennus sitten vapaa-villi-telttailu ja jos niin pitaydyn englannissa) karyaa, ei se, etta sita yrittaa. Vanhana asian harrastajana ja lahes puoliammattilaisena, joka on itsensa asiaan perehdyttanyt niin Loch Nessin lammasaitauksissa, Glasgow'n keskustassa (terveisia Jukka) kuin Italian Rivieralla (rikostoverina Ansku) muiden muassa, olin tietysti innoissani paastessani kokeilemaan ainakin yhden kerran miten asiat ovat taman lajin osalta Aasian rintamalla.
Ukkelit siina sitten hammastelivat 'ruottalaisia' moskiittoverkon pystyttajia (eihan meilla nyt tietysti telttaa ollut taiottuna ja toisaalta nailla lampotiloilla se olisi hukkaa ollutkin), joiden nakemyksella hommassa ei ollut mitaan hamaraa. Alettiin selventaville juttusille, jonka tuloksina saatiin huonosti ymmarretyt telugun-kielen ohjeet, mihin leiri olisi fiksuinta pystyttaa. No - eihan siina - paatettiin pitaa ehdotusta suuntaa-antavana ja jatkettiin pystyttelya katolle entiselle paikalleen. Saatiin pian uusi komennus, etta ei tanne - voi joku nahda laheiselta biitsilta (ja me kun luultiin etta joku jo naki meidat, mutta kummastuneet ukkelit olivat lahinna messissa suunnitelemassa retkeilyyn soveliainta paikkaa). Rannalle nakoalat kieltamatta olivat huikeat ja nahtavasti liian huikeat, vaikka tokihan olimme suunnitelleet leirin piilottamista innokkaimmilta kyttaajilta. Etta pitaisi sitten lykata maja sisalle laheiseen osittain avonaiseen betoniparakkiin. Paatettiin lopettaa ankyrointi - nyt kun oltiin oikein 'vahingossa' vieraita ja haalattiin romut parakkiin ja aloitettiin uusi tyostoprojekti. Patjaksi repussa Kolkatasta asti mukana kulkenut Rolling Stone-lehti, joka siivutettiin pitamaan enimmat liat lattiassa. Tuli sillekkin paskapaperille kayttoa. Muutoin maja oli oikein komea - jaadaan odottelemaan valokuvia, joita poksahtaa taas kunhan AP:n laani on saatu koluttua. Illan lahestyessa tehtiin testi - panoksena rinkka ja lahes kaikki tavarat - ja jatettiin romut verkon ymparille syotiksi (koko kertynyt likapyykki tietysti paalimmaiseksi haisemaan). Jos tavarat lahtee niin lahdetaan sitten mekin, jos sailyy ei ketaan enaa kiinnosta tulla meita ryostamaan. Tavarat oli sitten palatessammekin paikallaan, joten fiilisteltiin viela auringonlaskua tovi ennen aikaista unille kipuamista.
Yo sujui siina pyoriessa betonilla kun epatoivoisesti unta etsineiden luut kolisivat lattiaa vasten. Kilot ei ole siis vielakaan oikein kertyneet. Untakin siina taidettiin nahda jossain vaiheessa yhden ja neljan valilla - muuten unen ja torkkumisen sekoitusta eli norkkumista. Aamulla odoteltiin auringonnousua tapinoissamme ja sieltahan se mollukka alkoi meita tervehtimaan jossain kellon pyoriessa kuuden rajamailla. Harvoin on tullut sita auringonnousua tuijoteltua, mutta nyt oli aamu uusi ja kaunis. Siina se oli meidan osaltamme Bhimli. Pakattiin romut ja noustiin ensimmaiseen bussiin, joka sattui jopa Vizagiin menemaan. Mutta oikein oli lupsakka touhun tayteinen paiva Bheemunipatnamissa ja olihan se biitsikin oikein aistikas - kaunis, siistihko ja haisevahko (kuten yleisen kaymalan kuuluukin), muttei liiaksi samentamaan vesia aivan taysin.
Pihamajoituksen jalkeen tuntuu muuten kuppaisempikin hotelli/guest'laava' hehkealta. Paitsi jos sangyssa kuhisee murkkuja, intialainen miljoonakaupunki huutaa tootein ja vahvat etiaiset puhuvat petipunkkien suulla. Sellainen murju tuli sitten aamulla vasyneilla silmilla valittua. Vaan 'ttuako tassa valittamaan - mennaan pihalle jos ei kelpaa.
-K
'Camping is nature's way of promoting the motel business.'
-Dave Barry
- comments