Profile
Blog
Photos
Videos
Sana elamasta ja kolme kuolemasta Varanasissa
Meno Nepalin puolella muuttui sen verran puuroiseksi, etta seikkailtiin menneina paivina Intian puolelle katsastamaan lampotilaerojen muuttumatonta ihmemaata. Kuumaa on siis edelleen Varanasinkin liepeilla. Nepalganjissa saavutettiin 45 asteen lampimahkot tilat, joten karvalakkia ei tarvinnut ja villasukittakin saattoi juuri ja juuri kylilla liikehtia.
Nepalganjissa pyorittiin viela tovi viimeisimman blogimerkinnan jalkeen ja saatiin selville, etta viimeisin bandh/lakko/protesti oli paattynyt kaksi kuukautta sitten pari viikkoa alkamisensa jalkeen. Nainpa mietimme pienissa vihreissa paissamme, etta nytpa lahdetaan kun sentaan rajakaupunkiin oltiin taas eksytty. Nepalganjista kylla naytti oiseen aikaan jokunen 'rohkea' bussi tien paalle eksya, mika ilmeisesti tarkoitti sita, etta oiseen aikaan kulkeminen oli mahdollista. Paivat kuluivatkin pitkalti tata mielenkiintoistatutkimustyota harjoittaen, jonka paatarkoituksena oli selvittaa, miten/milloin ja miksi bussit teilla lopulta kulkivat. Yhden valkoisin lipuin edenneen 'antautuneen' kulkupelin kolmen paivan aikana onnistuimme bongaamaan. Ilmeisesti valkoisella lipulla varustettua kulkupelia ei sitten oltu missaan vaiheessa menty polttamaan, kuten tiettavasti muutamalle onnettomammalle bussipoloiselle oli kaynyt (matkustajista ei muuten mitaan kerrottu - eivatkohan onnistuneet evakoitumaan, kun media ei ole viela asialla paassyt juhlimaan). Vaikka nyt jalkikateismuistikuvien heikossa valossa Nepalganjia arvioikin - tulee mieleen, etta eihan se nyt niin paha paikka ollut. Kuuma ja kaikenlaisesta tekemisesta taysin vapaa vapaa-alue, mutta muutoin tavallaan jopa viihtyisa. Ei sentaan aivan niin viihtyisa etta olisimme kahdeksi viikoksi jaaneet kilvoittelemaan.
Niinpa joukkiomme sai alynvalayksen jonka varjolla palattiin 'kotimaahan'. Jo valittomasti rajalla iskivat erot paalle, vaikka en muista Nepalissa (huikealla neljan paivan vierailulla) ollessa juuri eroja listanneeni. Nayttaa kuitenkin jalleen silta, kuten Sri Lankankin kohdalla, etta erilaisuus on seka rikkaus, etta erittain olemassaoleva piirre kahden naapurivaltion valilla. Olihan sita tuijottelua ja kiinnostusta Nepalissakin, mutta silti emme tormanneet yhteenkaan kerjalaiseen emmeka ainoaankaan 'rasittavuutta' kauppaavaanhenkiloon. Valittoman rajaylityksen jalkeen saimme aimo annokset perinteista intialaista kusetuksenkylvajaa ja vaarennetynrahanvaihtajaa jne. mihin ei Nepalissa (ainakaan viela) ehtinyt tormata. Hinnat alkoivat taas tutulla tavalla pyoristya ylospain ja jokaisesta rupiasta sai taas tapella 'vanhaan kunnon' tyyliin. Taytyy kuitenkin muistaa, etta etelainen Nepal on sita paremmin toimeentulevaa, teollistuneempaa ja kenties jopa rikkaampaa aluetta Nepalista, joten mikali meille viela tilaisuus irtoaa tulemme nakemaan sen toisenlaisenkin Nepalin. Eras huomattava piirre Nepalin eduksi loytyi asumuksesta. Pienemmalla paaomalla sai huomattavasti Intiaa napparampia asumistiloja - sama minka muistan huomanneeni Sri Lankassa.
Nepal jai talla kertaa erittain pintapuoliseksi, mutta pyhalla lupauksellamme olemme jo Buddhan syntymamaahan lupautuneet palaamaan, mikali Terain asukkaat meille tilaisuuden viela antavat. Viela eivat meita olleet valmiita vastaanottamaan, viela ei portit paljoa avautuneet. Viisumissa on viela paivia jaljella edellyttaen, etta protestit kestaisivat 'vain' sen pari viikkoa. Siina sitten ehtisi Kathmandussa ja ehka jossain muuallakin pikapuoliin piipahtaa ennen kuin pelit ovat talta maanosalta osaltamme pelatut.
Nepalganjin Intian puoleiselta rajalta ryhma kiiruhti junalla Gondan kaupunkiin. Mitaansanomaton paikka - erittain paljonpuhuvilla leppoisilla ja mukavilla intialaisilla ihmisilla varustettuna - sijoitti vasyneet kulkurit yhdeksi yoksi leposijoille. Seuraavan paivan hamyssa sitten etsimaan kulkupelia Varanasiin, jota olimme Nepalganjissa mittailleet tarpeeksi lahella sijaitsevaksi kylaksi. Kaukanahan se totuus taas piili, mutta parin paivan armottomalla vaelluksella loysimme paikkamme. Gondastaei tietysti suoria busseja mennyt, joten lahestyimme pyhaa suuruutta ensin bussilla Faizabadiin , missa unelmamme murskattiin toteamuksella etta taaltakaan ette muuten Varanasiin paase. Avulius ei ollut paikan tavaramerkki, joten saimme aikamme taistella ylipaataan yrittaen saada jonkinlaista tietoa hindin kultamailta (jossa tasan kukaan ei puhunut mitaan etaisesti englannilta maistuvaakaan). Enquiry-tiskin palvelualttius multihuipentui oopiumiinsa hukkuneeseen luppastajaan, joka kalansilmaisella varmuudellaan ei saanut suustaan pitkallisista yrityksista huolimatta mitaan jarkevaa (ei myoskaan juuri jarjetonta) sanan alkua, mika lienee laskettavaksi kaikkien meidan eduksi. Lopulta joku opasteli innolla meita lukuisiin vaariin busseihin, niin etta loysimme itsemme bussista joka oli kylla menossa johonkin etaisesti Jaunpurilta (lahin kaupunki Varanasiin johon luulimme onnemme meidat vievan) kuulostavaan. Paikka osoittautui Sultanburiksi ja kiittelimme omaa pettamatonta kykyamme erotella hindin kielen paksuista murrevivahteista oikeita ja vaaria paikannimia. Sulttaanien kaupungissa onnemme oli kuitenkin kaantyva ja kiikaroimme oikean bussin valittomasti asemalta. Tapotaynnatietysti - kuten nyt pyhaan kaupunkiin menevan karryn kuuluukin. Puolet matkasta seisoskelin ja onnistuin valttelemaan lipunmyyjan ahnaita rahanmakuisia huutoja, minka ansiosta saimme lopulta ilmaiset 120-kilometria. Huikeaa kompensaatiota menneista ja hyvin usein itseaiheutetuista karsimyksista.
Varanasi on hindukulttuurin paakaupunki, jossa synnytaan, mutta ennen muuta kuollaan. Kadut ovat taynna paskaa ja roskaa, mutta jotain kummaa viehatysta tassa paikassa kieltamatta on. Ghatit (rantapaikat Gengesin varrella) polttavat ruumiita, jotka tietysti vanhan perinteen mukaisesti paasevat talla maantieteellisella sijoituksellaan suoraan Mokshaan (vrt. buddhalaisten Nirvana). Niinpa Varanasissa (Benares kelpaa myos nimittelyyn) voi huoletta voida pahoin ja sairaasti. Silti on hammentava huomata sairaaloiden suuri maara. Ehka viime hetken elamaa liiaksi rakastavat kuolemaa odottavat voivat parantaa itseaan lukuisissa parantoloissa. Ahtaita katuja tallaava ei voi olla huomaamatta, etta elaimilla nayttaa olevan kumma taipumus tietaa minne kuolemaan kannattaa Intiassa tulla. Katujen varsilla makaa karpasten haltuunottamia lehmia, koiria, kissoja ja hiiria. Fatalistiset lehmat imevat muovipusseja katuojista ja kupsahtelevat sitten tien tukoiksi. Hiiret syovat itsensa yltakyllaisiksi muusta roskasta ja kuolevat nekin. Koirat jyrsivat toisensa hengilta vesikauheuksissaan ja loppuunpalavat ruumiit liekehtivat rannoilla. Sellaista on elama Intiassa, varsinkin Varanasissa. Mutta onhan se muutakin. Kadut tayttyy lautapelailevista mummoista, ikuisista krikettisankarilapsista, lauluista, nauruista ja pyhista kirstunvartijababoista seka aivan varmasti niista oikeasti henkisesti sata valovuotta meita edellaolevista vanhusveijareista.
Paivan pyorimme polttohautausmailla Gangesin suulla - katselimme elaman hetkellisyytta palavien ruumiiden valossa. Katoavaisuus on jo tuttua, hyvaksyttya elamaa, mutta jos ei - sita kannattaaehdottomasti tulla Varanasiin itselleen muistuttamaan. Kenties ahdistavaksi kin jonkun leimaama Varanasi ei ole muuta kuin hyva osoitus siita kouriintuntuvasta katoavaisuudesta. Kaikki haipyy on vain nyt, kuten muuan Syrjaytyva taisi joskus sanoiksi asettaa.
Omistusmuotoinen varanapito ottaa kumman otteen jokaisesta tanne tulevasta, mutta ainakaan itsea paikka ei kauhistuta - kaikki on kuitenkin elamaa, jota elellaan, haistellaan, maistellaan, tunnetaan ja kuollaan kaikilla aisteilla kaikissa persoonan monissa muodoissa. Niin kauan kuin sita kestaa, niin hyvin kuin voidaan.
-K
- Haile Selassie
- comments