Profile
Blog
Photos
Videos
Tilannearvioita Bangkokista
Ensi askel ulkoiluun ulkomaailmassa on aloitettu saapumalla loputtomalta tuntuneiden vaiherikkauksien jalkeen Bangkokin Enkelten kaupunkiin. Paikka on ennallaan, olo on kuin jonkilaiseen kotiin olisi tullut. Tutulta tuntuu. Milta Bangkok sitten nayttaa ja tuntuu? Tuoksui tutulta jo heti Sukhumvitin suuntaan astuessamme, hetken kestanyt ihmismuistin pengastus palautti mieleen, etta Bangkok tuoksuu kookokselta, nayttaa savun, sumun ja usvan takaa elavaiselta ja tuntuu kouriintuntuvalta. Kaupunki joka ei todellakaan koskaan sammu tai hiivu, vaikka sita polttoaineenaan kayttavat ihmiset sammuisivatkin. Bangkok on aina elossa, osin muuttuvainen mutta monen asian osalta edelleen taysin ennallaan.
Bangkokiin porhalsimme Berliinista, jossa odottelimme useammankin uuvuttavan tunnin, kuittailimme suomeksi (kun ei saksakaan tuntunut taittuvan) saksalaiselle asioiden toimimattomuudelle ja yleiselle epaselvyydelle, joka jotenkin rajahdysmaisesti iski paallemme odottelun loputtomassa seurassa. Hammastelimme harvinaisen rumaa ja kenties paremminkin valjua lentokenttaa ja nauroimme jo valmiiksi punaniskaisille saku sammakoille. Noh noh - mahdollinen paivien nukkumattomuus ja yleinen herjaava mieliala friteerasi pahimmat piirteemme uppopaistetun Pekingin ankan tavoin pintaan. Siina tuli sittn kaikki natsikortit jo taskuista revittya - hyva ettei sentaan poytaan levitettya. Nyt menee jo kuittailukin terveemmalta ja rehdimmalta pohjalta.
Kaikesta huolimati nousimme laivaan lentokentan hamysta ja asettelimme itsemme Bangkokiin suuntaavien seuraan Air Berlinin vareissa. Kone loppuunmyyty, joten ainakin tietaa kenella ei Bangkokin lentojen jarjestelyissa hyvin mene - lue: Finnairilla.
Matka sinansa mitaansanomatonta taistelua unen ja valvetilan rajamailla, josta kateen jai parinkin psykedeelisen romaanin verran aineistoa, jota koskaan ei julkaisupaivamaaraansa mahda nahda. Vasynytta joka tapauksessa ilman juuri hetkellistakaan unta. Aamulla ties mihin aikaan Bangkokissa kummastellen muun muassa jo valmiiksi saatua metro/skytrain/paikallisjunaa joka kuljetti asiaan enemman vihkiytyneita ja sattuman suuntaamia ihmisia keskustaa (mika ikina sekin sitten Bangkokissa lienee) kohti. Mekin sellaisella etenimme ja sulavasti yhden vaihdon kautta loysimme itsemme ilolla Sukhumvitin reippaasta pakokaasuisesta ilmapiirista.
Sukhumvitista siis sananen. Ehdottomasti meille jollain selittamattomalla tavalla suopeimmaksi muovautunut asuinymparsto, jossa elostelu on kovin kummalla, selittamattoman hamartavalla tavalla kaunista. Aluehan on tunnettu tuntihotelleistaan ja tyttobaareista, ilakoivan humalaisesta menostaan ja jotenkin hulppeista hinnoistaan. Mutta toden sanoen myos taalta on loytyva suhteellisen halpaa majoitusta. Sellaisena me pidamme Hotel 27- tuotetta, joka ilmeisesti vuosikymmenten kuluessa ei ole juuri paivittaisia siivousoperaatioitaan poislukien saanut tai joutunut kokemaan minkaanlaista radikaalia kumouksellisuutta olemuksessaan. Seuraavana heraakin kysymys, miksi olisi. Mitaan julkilausuttua syyta tallaiselle ei ole, vaan hotellimme pitaa linjansa nuhjuisessa kauneudessaan. Nuhjuisuudessa edustaen itse bloginpitajia itseaan. Hotel 27 on kasittamaton instituutio sen 60-luvulta perityneiden ilmastointilaitteidensa kera. Paikan pitajisto tuntuu jo tunnistavan meidankin askelmerkit. Tanaan hetken tuijottelun ja muisteluhetken jalkeen respan rouva valaytti sen aidomman thai-hymyn (jota itsekin kavin jo aiemmin vasymyksen kurimuksissa hieman kritisoivaan savyyn analysoimaan) ja mainitsi, etta taidattepa olla ennenkin kayneet. Ilolla olemme. Mita muuta sitten kaksseitsemasta? Paikka kuluttaa budjetteja 350 bahtin suuruisella varainvahennyksella eli noin 8,5 euron verran. Halvimmasta paasta se ei ole, mutta toisaalta Sukhumvitin ylaluokkaisuutta ja toisaalta hetkittaista ruhjuista olemusta yhdistelevassa ilmapiirissa diili on mielestamme hyva. Queen's Imperial Park tuossa 'ylapuolellamme' maksaa kepean 500-2000 euron valisen summan. Regent's aika lailla noita samoja hintoja joten kontrasteja loytyy.
Soi 22 eli 22 kadun varressa lepaava pesapaikkamme on useiden vuosien aikana myos asuttanut muuan jenkkia - vietnamin sodan veteraania ei enaa parturin pihassa kuitenkaan ole nakynyt. Tama tulkinta tosin vain taman paivan mulkoilun suhteen. Kenties vaari viela repeaa jostain nurkille jaarittelemaan republikaanisia mielipiteitaan oikeasta ja ennen kaikkea vaarasta. Ja maailmahan on mustavalkoinen - kuten kukaan meista ei muista. Oho - toisaalta hieman harmi jos mies ei taas tule kanssani peista taittamaan, toisaalta jaara oli jaara ja tulintojen moninaisuudelle han ei juuri arvoa antanut. Siina oli sitten aikaisempinakin vuosina hauskaa Chavezista ja Obamasta (mitenkas nuo nyt samaan lauseeseen pamahtivat) karkasta keskustelua viritella. Muistoa vaalimme kuitenkin korkaamalla jossain noilla kulmilla vaikka Changin muotoisen oluen, mikali vanha jeppe on siirtynyt jo muille moskeijoille hillumaan.
Bangkokin loputtomuus luo sille erityisen herkullisen aseman keskuudessamme. Jotenkin silla samalla kasittamattomalla kauneudella ajattelen asioita, jotka eivat koskaan tule perin juurin koluttua. Bangkok on kuin isomman kirjaston loputtomat hyllykilometrit, huonolla vertauskuvalla hoystettyna. Eli kasittamattoman laaja ja loputon - paikka jota ei koskaan voi saada haltuun, vaikka ajatus kiehtoo yhta paljon kuin hirvittaakin. Siina kai sen syvin olemus sitten minun mittapuullani. Koyhyytta taalta loytyy kuten tajutonta rikkauttakin. Siinakaan mitaan uutta. Silti viela kerjalaisiin ei ole tullut tormattya yhta lailla kuin aikaisemmin Bangkokissa - vai painaako vain Intian tassa tapuksessa kaikki laudalta lyovat muistot pintaan sen verran arhakkaasti, ettei anna todellisuudelle tilaa. Ostoskeskuksissa on kayty nauramassa materialismin halpamaisuutta ja tassa tapauksessa hintavaa sellaista. Ihimsia, jotka juoksevat romun perassa - ja sellaisia kai olemme. Itsekin pienet oppitunnit tasta taas saaneena, kun ne omina pidetyt romut eli lapparit pihahtivat ilmansa pihalle. Niinpa on hyva muistaa, ettei sen kummempia olla taallakaan, tosin ihan tuollaiseen tajuttomuuden hullutteluun ostoskeskuksissa ei ryhdyta - toivottavasti vittu koskaan.
Mista seuraa tarinan talta osalta viimeinen muistiomerkinta. Nimittain Thaimaan kaksinaisuus. Toisaalta taallahan vallitsee perinteet siita, ettei aluetta Siamia sinansa ole valloitetuksi paastetty. Jonkinlainen aarimmainen itsenaisyyden ihanne heijastuu esim nyt siina, etta taalla melskaavat lankkarit halutaan samalla pois nurkilta piereskelemasta, mutta heidan rahansa haluttaisiin toki pitaa. Eli lyhyesti siis viimeaikoina kasvaneet viisumimuutokset, joiden muassa sellainen siis tarvitaan osaltaan osoittavat, etta lankkareita ei ollakkaan niin valmiita sietamaan (eika usein muuten tarvitsekaan - sen verra sikaliuksi taalla monella menee) ihan ilman pienta, mutta valitonta kassan kilahdusta ja silti unohdetaan etta Thaimaa on pitkalti turismistaan riippuvainen. Matkailu on vahenemassa kun nyt kiinnostus siirtyy jo nahtyjen asioiden ja paikkojen luota jonnekkin muualle, mutta silti toimet ovat painvastaiset. Eli viisumihassakoinnit eivat ainakaan edista jo piiputtavaa matkailua Thaimaassa. Me viela lisaajalle paasseet saimme ne viisumit ilmaiseksi, mutta jo puolen vuodeen paasta siitakin saa maksaa. Silloin mina saatan hiippailla jossain muualla, missa viisumien rajoittavuutta ei enaa tarvita. Sri Lanka, Malesia ja Vali- seka Etela-Amerikka nyt ensimmaisena mieleentullen. Huh olipa paatosta, mutta ihmetyttaa toiminta joka nyt nailla main on kasvanut. Kun matkailu on hiipumassa, eivat viisumimaksut sita nyt ainakaan jarisyttavaan nousuunkaan nosta. Tama siis lahinna reppureissaajien osalta, jotka toki turisteja ovat hekin monella eri tavalla tosin. Pakettimatkalaiset nyt sitten menevat mihin menevat yha edelleen - tuskin siina viisumit loputtomasti painaa. Silti ... tai juuri siksi.
-K
"People wish to learn to swim and at the same time to keep one foot on the ground."
- Marcel Proust
- comments