Profile
Blog
Photos
Videos
Apinoita! Asuinmökin peltiratto vain rämisee, kun apinalauma juoksentelee pitkin kattoa ja loikkii viereisiin puihin. Nämä karvaiset kaverit ovat kuitenkin tervetulleita naapureita siihen verrattuna, että kahdessa kolmesta edellisestä majapaikasta eläinkaverit ovat olleet sängystä keskellä yötä taskulampun valossa takapuoli pystyssä metsästämiäni bedbugeja. Apinoiden kotisaari Pulau Weh Sumatran pohjoisosassa on viimeinen etappini Indonesiassa, kun kahden kuukauden viisumini ensi viikon alussa valitettavasti umpeutuu.
Koska edellisestä kirjoituksestani on jälleen aikaa, palaan kaksi viikkoa ajassa taaksepäin, jolloin koin Bukit Lawangissa elämäni yllätyksen. Poikaystäväni ilmestyi ennalta ilmoittamatta majapaikkani ovelle myöhään illalla. Juuso oli tehnyt lähes kaksi vuorokautta matkaa Helsingistä keskelle Sumatran viidakkoa - ja onnistui löytämään minut pelkän kylän nimen perusteella ja muutaman paikallisen tyypin avustuksella. Sen verran pieni on Bukit Lawang, että Juuso sai tietää jo ennen majapaikkaani Jungle Inniin saapumista, että suomalainen Kaisa on jo nukkumassa! Onneksi paikallinen retkiopas kuitenkin onnistui kolkuttelullaan ja huutelullaan kampeamaan minut ylös sängystä.
Heti seuraavana päivänä Juuso joutui kanssani jet lagin kourissa melko rankalle viidakkovaellukselle. Vaikka viidakon suojissa aurinko ei pääse suoraan porottamaan, seitsemän tunnin kiipeäminen ylös ja alas jyrkkiä rinteitä sai hien valumaan. Retki oli kuitenkin treenin arvoinen, sillä näimme päivän aikana kahdeksan puolivilliä (semi wild) orankia (orang utan eli viidakon ihminen), sekä lisäksi muita apinalajeja (thomas leaf monkey, long tail marack). Orankien joukossa oli kaksi naarasta pienten poikastensa kanssa sekä pahamaineinen naaras Mina, joka on oppaamme Asanin tarinan mukaan hyökännyt 68 kertaa paikallisten oppaiden kimppuun - ei voi tietää, kuinka paljon tarinasta on totta ja kuinka paljon kohtaamisemme Minan kanssa oli sattumaa tai suunniteltua. Pitkän vaelluspäivän kruunasi joen lasku traktorin sisärenkailla takaisin kylään.
Vietimme Bukit Lawangissa yhdessä vielä pari päivää ennenkuin lähdimme tekemään päivämatkaa kaakkois-Aasian suurimmalle järvelle Lake Toballe. Takapuolta kuluttava matka alkoi Bukit Lawangista tehokkaasti teiden kuoppia ottavassa paikallisbussissa. Muutaman kymmenen kilometrin matkan ajaksi pienen noin kymmenpaikkaisen bussin kyytiin hyppäsi koulupoikien ryhmä - mutta ei sisälle vaan bussin katolle! Medanissa nautimme myöhäistä lounasta, jonka jälkeen jatkoimme matkaa kimppataksina toimivalla tila-autolla Toba-järven rannalla sijaitsevaan Parapatin kaupunkiin. Matkalla näimme hyvin erilaista Indonesiaa: ajoimme pitkin keski-Euroopasta muistuttavaa tulli-moottoritietä ja jätimme yhden matkustajan "Indonesian Espooseen" eli portilla rajatulle asuinalueelle, jolla omakotitaloja ympäröivät siistit pihat ja koristeelliset aidat.
Perillä Parapatissa olimme noin kahdeksan tunnin matkustamisen jälkeen. Lauttasataman majapaikassa viettämämme yön jälkeen jatkoimme lautalla matkaamme varsinaiseen määränpäähämme Toba-järven keskellä sijaitsevan Samosirin saaren Tuk Tuk -nimiseen kylään. Perillä odotti rauhallinen järvimaisema, pilvisen leuto sää ja raukea keskipäivän hiljaisuus.
Lake Toban maisemat ovat varmaan niin lähellä Suomea kuin Indonesiassa on mahdollista. Tosin järven rannalla kasvaa palmupuita ja sen toisella puolella nousevat korkeat, pilvien joukkoon katoavat rinteet. Rauhallisessa ympäristössä mieli rentoutui Bukit Lawangin alati äänimaisemaa hallitsevan kohisevan joen ja Medanin suurkaupungin ruuhkien jälkeen. Monet muutkin suomalaiset ovat löytäneet Lake Toban, minkä huomasi muun muassa siitä, että monet paikalliset huutelivat jo kaukaa "hyvää huomenta" ja "kiitos!" Lonely Planetin mukaan paikallinen Batak-kansa on "ylpeästi viinaanmeneviä kristittyjä" - vähän niinkuin suomalaiset siis. Yksi viikon kohohohdista oli tiistai-illan kemut Roy's Barissa paikallisen bändin ja arak-palmuviinan siivittäminä. Ehkäpä arakatak-juomien (tunnetaan myös nimellä Arak Attack) takia kärsimme molemmat usean päivän vatsanväänteistä. Juuso kutsui tätä ilmiötä nimellä "kaikkien viidakkokrapuloiden äiti".
Neljän Lake Toballa vietetyn laiskan päivän jälkeen matkustimme jälleen takaisin Medaniin, josta lensimme maanantaina Banda Acehin kaupunkiin. Juoksuksi meni, mutta ehdimme onneksi iltapäivälauttaan, joka toi meidät Pulau Wehin saarelle. Takana on viisi päivää riippumatossa löhöilyä, snorklailua ja sukellusta ja jäljellä on vielä päivä upeissa saaristomaisemissa ennenkuin oleskeluni Indonesiassa valitettavasti päättyy. Seuraavina kohteina ovat Kuala Lumpur, josta Juuso lentää takaisin Suomeen ja Tokio, jonka jälkeen minulla on vielä kolmisen viikkoa matkaa jäljellä. Matkakohteet viimeisten viikkojen osalta paljastuvat myöhemmin - itsellenikin.
P.S. Jos tässä kirjoituksessa on aiempiin kirjoituksiini verrattuna värikkäämpää kieltä, on se täysin Juuson avustuksen ansiota!
- comments
Johanna J No johan oli Juuso yllätyksen järjestänyt!! Voin vain kuvitella millaiset sun fiilikset on olleet ovea avatessasi myöhään illalla!:) Eikä turhia ennakkoilmoitteluja, mitä jos olisittekin menneet ristiin jossain?? Huh huh, nauttikaa, kuulostaa niin ihanalta taas kaikki mitä oot päässyt näkemään. Paitsi ne bedbugit:/
Päivi Sipilä Koulupojille varmaan jokapäiväinen liikenteen ja tapahtumien seuraamistilanne matkustaa bussin katolla. Eivät vaan suomalaislapset pääse kokemaan moista! Oli mielenkiintoinen värikkäästi kirjoitettu blogi. Mukavaa jatkoa.
Sirpa Olen niin onnellinen teidän puolesta. Kaikkea hyvää loppulomalle.