Profile
Blog
Photos
Videos
Lauantai aamuna lastasimme Jon kanssa ruunat traikkuun ja suuntasimme kohti Tasmanian merta, Karioitahi-rantaa (joka on tunnettu mustasta hiekastaan). Vajaassa puolessa tunnissa maisema muuttui huimasti: Teletapeista tutut vihreät laitumet vaihtuivat kuivaan, jyrkästi kumpuilevaan aroon. Lopulta kahden korkean mäen välistä näkyi aava turkoosi meri.
Nyt voimme kaikki unohtaa euforisen mielikuvan matalassa rantavedessä rentona laukkaavasta hevosesta ja mieleltään tyynestä ratsastajasta. Reissu oli kaikkea muuta. Ratsuni Didi 5v ei voinut irrottaa katsettaan kuohuavasta merestä. Musta ranta oli paikoitellen valkoisenaan isoja simpukankuoria, jotka nekin olivat Didille haaste - eihän niiden päälle voinut astua. Tämä teki laukkaamisesta lähes mahdotonta, ravikin tökki pahasti.
Reissun yhtenä tavoitteena oli saada Didi astumaan veteen. Aloitimme ylittämällä pieniä puroja, jotka saivat alkunsa rantakallion vesiputouksista. Sitten siirryimme meriveteen. Pienenkin aallon lipuessa kohti meitä Didi yritti poistua paikalta, mutta lopulta onnistuimme pääsemään kavion syvyyteen. Jimmyn ja Jon johdattamana Didi uskalsi mennä hieman pidemmälle, mutta sitten noin 20cm korkean vaahtopään vyöryessä kohti meitä ampaisimme ehkä vähän liioitellusti häntä koipien välissä kiitolaukalla takaisin kallioiden suojaan, tarpeeksi kauaksi vedestä. Didi onnistui pitämään kaikkien sykkeen korkealla.
Ratsastimme noin puoli tuntia rantaa pitkin, ja jäimme hetkeksi työstämään ratsujamme rantakallioiden muodostamaan "koloon". Jimmy esitti tyylikkäitä ja hillittyjä liikkeitään, kun taas me Didin kanssa koitimme kyetä etenemään enemmän kuin kaksi askelta kerrallaan ilman sivuloikkia, pysähdyksiä, tai merelle vilkuilua. Renkaiden jäljet (tai omat) hiekassa aiheuttivat saman reaktion, kuin pikkuruinen kohti lipuva aalto.
Rannalla lojui juuri sopivia minimaastoesteitä; pikkuruisia puunrunkoja, jotka meri oli huuhtonut hiekalle. Yllätys yllätys: tukit ylittyivät turvallisesti yliastuen - olipahan sentään jotain vähemmän pelottavaa.
Kävelimme puolisen tuntia takaisin autolle. Hevonen vaahtosi kauttaaltaan, vaikka pääasiassa askellaji oli ollut käynti.
Lastaus ei taaskaan ollut helppoa ja nopeaa, mutta päätimme, etta rannalle tullaan joka viikko, monipuolisen harjoituksen vuoksi. Ja kyllä, satakertaa mieluummin treenaan autiolla meren rannalla täydellisellä hiekkapohjalla kuin pienellä pölyisellä kentällä, vaikka joutuisinkin tekemään hieman enemmän töitä saadakseni ratsun huomion pois kastuvista kavioista ja vaarallisista simpukan kuorista...
-Kaisa
- comments
Äiti Kyllä tuo varmasti voittaa täällä olevat olosuhteet; pakkasta paljon ja umpijäinen kenttä :) Ihania kokemuksia sulle kertyy, nauti niistä!