Profile
Blog
Photos
Videos
7.12-19.12 Koh Phangan - Donsak - Bangkok - Chiang Mai - Chiang Khong - Huay Xai
Parin tunnin lauttamatka Taolta Phanganille oli melko painajaismainen kokemus. Aallot olivat todella korkeita ja katamaraani keikkui aivan älyttömästi. Koskaan aikaisemmin en ollut merisairaaksi tullut, mutta kai senkin hetken oli jossain vaiheessa tultava. Olotilaa ei ainakaan lieventänyt edellisillan kohtuullisen huuruiset itsenäisyyspäiväsessiot. Puolen tunnin kieputuksen jälkeen oli vain käytävä hieman tyhjentämässä itseään Siaminlahteen. Laiturille tultaessa otin ensimmäisen taksin ja majoituksen mitä tarjottiin, aivan sama, oli pakko päästä kuivailemaan kamppeita mahdollisimman nopeasti. Päädyin saaren luoteispuolelle Haad Yao beachille. Majoitus oli kallein tähän mennessä, mutta oli se kyllä hintansa väärti. Bungalowini oli lähimpänä respaa, jossa oli myös hyvä ja edullinen sapuska, sekä ilmainen Wi-Fi. Läppäri ei ollut onneksi kärsinyt juuri minkäänlaisia vaurioita sateessa, mutta olin aivan takuuvarma, että kamera olisi entinen. Purkasin sen kuitenkin osiin ja annoin kuivua vuorokauden verran. Seuraavana päivänä testasin ja sehän toimi. Näyttö näytti kärsineen hieman vedestä, mutta kuvia otti ihan normaalisti ja kaikki toimi. Pari päivää Haad Yaolla meni lähinnä riippumatossa köllötellessä ja blogitekstejä kirjoitellessa. Haad Yao beachia pidetään yhtenä saaren hienoimmista rannoista, mutta rohkenen kyllä väittää vastaan. Näkyvyys snorklatessa oli surkea, rannalla ja vedessä lillui tyhjiä pulloja ja vaikka mitä muuta roskaa. Kauaa en rannalla viihtynyt.
Pari päivää myöhemmin vaihdoin paikkaa saaren pohjoiskärkeen Chaloklumin kalastajakylään. Sain edullisen rantabungalowin lähes täydellisellä auringonlaskunäkymällä. Suurin syy miksi tulin tänne oli tarve päästä kalastamaan. Kuvittelin, että täällä olisi jotain vetouistelutouhuja, joita esitteet ynnämuut niin kovasti mainostavat, mutta ei. Kävikin ilmi, että täällä kalastetaan enimmäkseen mustekaloja. Barracudaa ja muitakin isoja petoja on mahdollista päästä kalastamaan, mutta retkiä ei todellakaan ole joka päivä ja ne ovat muutenkin enimmäkseen pitkähäntäveneillä tehtäviä muutaman tunnin pyrähdyksiä. No kerkeääpä tuota myöhemminkin.
Saaren pohjoispuoli on mukavan rauhallista aluetta ja täydellistä rentoutumiseen. Riippumatto on kyllä yksi ihmiskunnan suurimmista oivalluksista, on uskomatonta kuinka nopeasti päivät kuluvat pelkästään matossa lojumalla. Nautinto kasvaa tosin moninkertaiseksi, kun yhtälöön lisää hyvän kirjan, musiikkia ja oluen. Kylän keskustassa on todella hyvä pieni biljardibaari, jota pyörittää lontoolainen nainen. Tuolla tuli iltaisin vietettyä aikaa, asiakaskunta todella mukavaa ja miljöö miellyttävä.
Kolmen päivän jälkeen oli aika siirtyä saaren eteläosaan Baan Taihin, jossa olisi seuraavana päivänä kuuluisat Half Moon partyt, eli trance & progressive bileet keskellä viidakkoa. Pakattuani kamat olin lähdössä hommailemaan kyytiä, mutta sattumalta 5m päässä bungalowiltani oli kolme brittiä odottamassa taksia samaan suuntaan, joten jaettiin sitten taksikulut. He olivat menossa Haad Riniin, joka on saaren ns. bailukylä/ranta ja joka on kuuluisa eritoten Full Moon bileistään. Tie Haad Riniin jatkuu vielä n. 10min Baan Taista eteenpäin ja päätinkin mennä ihan perille asti, koska tarkoituksena oli käydä Jungle Gymillä, eli rautaa oli aivan pakko päästä kolistelemaan. Kahden viikon hedonismikuuri ja puolentoista kuukauden treenitauko itsessäänkin suorastaan pakottivat tähän. Lopputulos treenistä tosin oli lähinnä vitutus. Sarjapainojen radikaali pudotus, liian kova puurtaminen ja siitä aiheutunut ei niin hyvä olo. Joissakin asioissa sitä ei ilmeisesti koskaan opi. No tulipahan käytyä ja todettua taas miten näinkin "lyhyt" tauko vaikuttaa näissä hommissa. Ennen Baan Taihin siirtymistä kävin vielä katsastamassa Haad Rinin Full
Moon rannan, likainen sekin oli ja aivan täynnä jengiä. Olin kuvitellut sen myös paljon isommaksi. Mahtaa olla kaaos, kun tuonne parhaillaan änkee päälle 30000 ihmistä.
Baan Taista sain myöskin hyvän ja edullisen rantabungalowin. Kylä itsessään on melko mitäänsanomaton, ei juuri muuta kuin pari apteekkia, ravintoloita, 7eleven ja suuri määrä bungaloweja. Seuraavana päivänä Taihin saapumisesta koitti Half Moon Partyt. Maksimoidakseni edellispäivän treenistä saatua hyötyä päätin tehostaa palautumista nauttimalla ruotsalaisten kanssa hillitysti mallasjuomaa. Ruotsia tuli puhuttua enemmän, kuin varmaan viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä ja olinkin melko yllättynyt kuinka jouhevasti se sujui. Otettiin taksi viidakkoon iltayhdeksän maissa, matka kesti reippaat viisi minuuttia. Porukkaa ei vielä tässä vaiheessa hirveästi ollut. Pian alueelle saapumisen jälkeen törmäsin lahtelaiseen kuuden hengen porukkaan. He olivat ottamassa ihomaalauksia, joten meikäläinenkin päätti ottaa tuollaiset mauttomat valossa hehkuvat lieskat käsiin. Kuvittelin maalausten kuuluvan lipun hintaan, joka jo pelkästään oli ryöstö, mutta mitä vielä. Köyhdyin n. 20€ yhteensä ennenkuin kinkerit olivat edes päässeet alkuun. En ollut tietenkään varautunut noin suuriin maksuihin, joten n. puolen tunnin päästä huomasin, että rahat ovat loppu. Ei auttanut kuin hypätä mopon kyytiin ja lähteä hakemaan bungalowilta lisää paalua. Paluumatkalla poikkesin vielä paikallisessa Alepassa ostoksilla ja törmäsin Taolta tuttuihin espanjalaisiin. Jonkun aikaa tuli heidänkin kanssaan oltua illan aikana, mutta jossain vaiheessa onnistuin myös kadottamaan heidät. Suurin osa ajasta meni lahtelaisporukan kanssa ja hauskaa oli. Musiikki ei tosin ollut aivan sitä mitä olin odottanut, mutta kokonaisuudessaan kannatti lähteä. En kyllä ihmettele yhtään miksi Ko Phangan vetää aina vain enemmän ja enemmän väkeä, varsinkin juhlimaan.
Seuraava päivä meni aikalailla leffojen parissa bungalowilla löhöten, syyn kyseiseen siestapäivään voinee päätellä.
Päätin viettää Phanganilla vielä pari yötä, yksi yö Baan Taissa, yksi Thongsalassa. Aamulla otin taksin siis Thongsalaan, eli saaren pääkylään. Halusin edelleen epätoivoisesti päästä kalastamaan, mutta monen tunnin tiedustelujen ja toimistoissa ravaamisten jälkeen luovutin. Mitään reissuja ei kuulemma tällä hetkellä järjestetä merenkäynnin vuoksi, mutta Samuin saarella vajaan tunnin lauttamatkan päässä etelässä saattaisi olla mahdollisuus päästä fisustamaan. Samui ei kuulunut suunnitelmaan, joten se siitä, ehkäpä joku toinen kerta. Toimiston yli-innokas julli sai onneksi sentään järjestettyä mulle edullisen majoituksen n. 5 minuutin taksimatkan päähän keskustasta. Ostin samalla joint ticketin pois saarelta seuraavalle päivälle. Combo oli 3 tunnin autolautta Donsakiin, josta lähti reippaan kymmenen tunnin yöbussi Bangkokiin. Parina vikana päivänä Phanganilla rupesi ensimmäistä kertaan reissun aikana puskemaan päälle pientä kulttuurishokin poikasta ja koti-ikävää. Paikallinen meininki rupesi ketuttamaan, eikä oikein kiinnostanut olla kenenkään kanssa tekemisissä. Oli siis aika vaihtaa maata ja maisemaa.
Lauttamatka meni mukavasti, koska meri oli onneksi lähes tyyni. Bussimatkat ovat aina lähes poikkeuksetta perseestä, koska yhdeksän bussia kymmenestä sisältää yleensä penkit, jotka ei sovi meikäläisen perseelle. Kärsin siis yleensä pitkillä bussimatkoilla överihanurista, eli persaus ja erityisesti häntäluun seutu kipeytyy. Tämä matka ei ollut poikkeus. Yöbussit pitäisi aina olla sleeper-mallisia eli sängyillä varustettuja, mutta tämä ei ollut, joten untakaan ei tänä yönä kovin ruhtinaallisesti tullut. Saavuimme viimein Bangkokiin n. puoli kahdeksan maissa aamulla. Otin bussiasemalta mopotaksin juna-asemalle, koska tarkoituksena oli jatkaa matkaa mahdollisimman nopeasti kohti pohjoista Chiang Maihin. Kuskiksi valikoitui jälleen tietysti häiriintynyt yksilö ja taas sai pelätä henkensä edestä. Tuli mieleen ajat jolloin ajoin kevarikorttia ja ensimmäisillä ajotunneilla pujoteltiin niiden tötteröiden välissä, tämä reissu juna-asemalle oli samantyyppinen, mutta tötteröinä toimi muut ajoneuvot ja vauhtia oli varmaankin niin paljon kuin siitä hernepyssystä lähti. Perille päästiin hengissä, kuin ihmeen kaupalla.
Asemalla otin välittömästi lipun seuraavaan junaan kohti pohjoista, valitettavasti makuuvaunuja ei ollut enää saatavilla näin lyhyellä varoitusajalla, joten jouduin tyytymään perinteiseen penkkiin kattotuulettimilla varustetussa vaunussa. Jouduin odotella viitisen tuntia junaa, joten siinä välissä kerkesi käydä syömässä ja neppailla läppärillä. Kävin myös aseman kirjakaupasta poistamassa matkalukemista ja tarkoituksena oli ottaa jokin sotahistoriallinen opus Kambodzan Khmer Rougesta, mutta käteen tarttui kuitenkin Dan Brownin Lost Symbol, joka osoittautui kuitenkin hyväksi valinnaksi. Yksi koukuttavimmista kirjoista mitä on tullut luettua. Tunnit kuluivat kuin siivillä kirjan parissa, jossain vaiheessa onneksi muistin hypätä siihen stogeenkin. Huusin mielessäni armoa, kun näin junan penkit. Sama persesyyni mikä linjurissa alkoi tulisi jatkumaan vielä 16-18h tuntia. No ei auttanut kuin tyytyä osaansa. Vieruskaveriksi tuli vanhempi mies Pakistanista, joka kiertelee myös ympäri Kaakkois-Aasiaa pieni reppu selässään. Mukava äijä ja englantikin taipui mallikkaasti. Matka taittui yllättävän nopeasti kirjan ja hyvän musiikin parissa. Nukkuminen oli tosin katkonaista käytävillä ravaavien myyjien mölyämisen, yön viileyden ja paskojen penkkien ansiosta.
Juna saapui perille hieman ennen kahdeksaa aamulla ja olin kohtuullisen romuna puolentoista vuorokauden matkustamisen jälkeen. Asemalla oli vastassa majoitusta mainostavia tuktuk-kuskeja ja hyppäsin kolmen britin kanssa aikalailla ensimmäisen mainostajan kyytiin, mikä oli hyvä ratkaisu. Guesthouse johon meidät kiikutettiin
oli hyvällä paikalla keskustassa. Sain edullisen ja tähän astisen reissun varmaankin hienoimman huoneen. Kiskoin nopeasti aamupalan guesthousen alakerrassa ja suihkun kautta päikkäreille. Ostin myös seuraavalle aamulle minibussilipun Chiang Khongiin eli pieneen kaupunkiin Mekong-joen rannalla, joka lienee myös pohjoisen yleisin rajanylityspaikka Huay Xaihin, Laosiin. Maat erottaa toisistaan siis The Mighty Mekong River.
Iltapäivällä vedin muutaman tunnin kävelytourin Chiang Main keskustassa ja näpsin joitakin kuvia. Chiang Main ympäristössä olisi paljon kaikenlaista nähtävää ja tehtävää, mutta rajoittimeen hakkaavan ajan vuoksi siellä ei tällä kertaa kauempaa kerennyt olla. Jälleen kerran, ehtiihän sitä seuraavallakin kerralla.
Odottelin aamulla minibussia jonkun skotlantilaisen sällin kanssa ja äijä puhui paksuinta englantia, mitä olen tähän mennessä kuullut. Piti mua varmasti ihan idioottina, kun olin kokoajan kyselemässä mitä tarkoitat :D Ei vaan saanut selvää. Minibussi saapui vihdoin 30min myöhässä. Maantielle päästyämme, joka oli erittäin mutkainen ja mäkinen, kuskille tuli tietysti helvetin kiire. Mikä siinä on, että lähes kaikki Thaimaan kuskit kuvittelevat olevansa jollain Jyväskylän MM-rallin erikoiskokeella ja mutkissakin pitää noilla kotteroilla uhmata fysiikan lakeja. Matkalla oli jo tässä vaiheessa tullut koettua erilaisia pahoinvoinnin muotoja, joita ei ollut aikaisemmin elämässä kokenut. Nyt tähän kunnialliseen joukkoon oli lisättävä matkapahoinvointi. Lähellä oli ettei kiekko lentänyt, kun pysähdyttiin ensimmäisen kerran valkoisella temppelillä parin tunnin ajomatkan jälkeen. Loppumatka sujui onneksi paremmin, koska tie oli lopussa hieman inhimillisempi.
Matka kesti viitisen tuntia ja heti pysähdyttyä käpyttelin departure-tiskille ottamaan used-leiman viisumiini, jonka
jälkeen laskeuduin joen rantaan ja hyppäsin pitkähäntäveneeseen, joka kuljetti meidät Mekongin itärannalle Laosiin, Kaakkois-Aasian rentouden ja kiireettömyyden tyyssijaan.
- comments