Profile
Blog
Photos
Videos
Matka läpi Hondurasin syrjäseutujen oli kaikkea muuta kuin raastava, vaikka sitä etukäteen povasimmekin. Suunnitelmat muuttuivat matkalla - kuten yleensä-, mutta tällä kertaa vain hieman.
Siirtymisemme kohti Guatemalan rajaa alkoi bussimatkalla La Esperanzaan. Tunnelman kohottamisesta linjuriautossa vastasi sokea trubaduuri (se että ei näe ei tarkoita että osaa laulaa) ja entisen narkkarin tittelillä toimiva vitsikäs kauppamies. Oman pikantin lisänsä matkaan toi vielä oksennukselta tuoksuva istuin. Tämän rattoisan matkan jälkeen saavuimme pikkuiseen La Esperanzaan, joka on siis Hondurasin korkein kaupunki. Korkeushan on yhtä kuin kylmä. Piru kun olikin kylmä. Pysyhtymistä kaupungissa on vaikea perustella opaskirjoissa mainituilla nähtävyyksillä: kirkko, luola ja markkinat, mutta kaikessa kylmyydessään ja mutaisuudessaankin kaupunki oli pysähtymisen arvoinen paikka antropologisesta näkökulmasta. Ja pipopäiset paikalliset olivat mukavia. Tosin jäi mietityttämään, miksi kaikki kaupungin kadut pitää korjata samaan aikaan ja miksi niitä ei voi nimetä.
Kahden yön jälkeen jatkoimme matkaa Graciakseen. Minibussin metsästys oli melkoinen tehtävä, koska kaupungissa oli kolme eri asemaa. Lähtöajaksi kerrottiin niinkin tarkka määritelmä kuin 10.00 - 12.30. No, siellähän istuimme odottelemassa kaksi ja puoli tuntia - onneksi jokunen paikallinenkin oli erehtynyt tulemaan ajoissa, niin vältimme naurunalaiseksi joutumisen. 84 kilometriä, 3 tuntia, maanvyörymä ja paljon pölyä myöhemmin ajokkimme saapui rauhan tyyssijaan Graciakseen. Tämä reilu 8000 ihmisen kaupunki on perustettu 1526 ja pienen loistavan hetken se olikin koko Väli-Amerikan pääkaupunki. Tämä tosin on vain kaukainen muisto ja nykyisellään Graciaksessa tapahtuu keskimäärin yhtä paljon kuin Vammalan torilla torstai-iltana. Hiljaisuus, vanhat rakennukset ja ympäröivät vuoret saivat meidät kuitenkin puolelleen. Vuoria ja vanhoja pappoja jaksaa kuitenkin katsoa vain rajallisen aikaa, joten päätimme jatkaa matkaa. Graciaksesta vielä sen verran, että kaupungista löytyy erinomainen 100-prosenttisia luonnontuotteita (kyllä, haiskahtaa hipiltä) käyttävä ravintola nimeltään Rinconcito Graciano. Ja myös on mainittava, että kaupungista ei löydy automaattia, joten ottakaahan kirstuun riittävästi kultakolikoita.
Likaisten vaatteiden ja käteisen puutteen pakottamina La Campa ja Santa Rosa de Copan saivat jäädä väliin ja tulimme suoraan Copan Ruinas nimiseen nättiin pieneen turistikaupunkiin. Matka meni helposti kahdesta bussin vaihdosta huolimatta ja jo pelkästään mahtavien maisemien takia tie läpi Hondurasin yläköjen oli kaiken vaivan arvoista. Looginen selitys nykyisen olinpaikkamme nimelle ovat 1,5 kilometrin päässä sijaitsevat Maya-rauniot (ruinas = rauniot, jos joku hölmömpi ei vielä ymmärtänyt). Hondurasin päättävät sedät ovat ilmeisesti ymmärtäneet raunioiden päälle ja muuttaneet Copan Ruinasin matkailijan paratiisiksi. Siistien mukulakivikatujen reunoilla sijaitesevista rakennuksista joka toinen tuntuu olevan ravintola, hostelli tai joku muu matkailijoille tarkoitettu puulaaki. Täällä jopa kulkukoirat ovat pulskia ja söpöjä. Tänään katumme turvallisuudesta vastasi noin 10 aseistettu herrasmiestä, joillakin oli varmuudeksi jopa useampi pyssy. Armeijan, poliisin ja sekalaisten vartijoiden tarkoitus ja toimenkuva on toistaiseksi jäänyt hämärän peittoo, sillä tähän asti suurimman vaaran yleisellejärjestykselle ovat muodostaneet satunnaiset puistoon uuvahtaneet kurttuiset papat. Tosin epäilemme näidenkin ko. olentojen vaarallisuutta, sillä tänään näimme pikku-pojan tökkivän kepillä yhtä heistä.
15 minuutin kävelyn tai pikku mototaxi kaasutuksen päässä sijaitsevat rauniot ovat kalliit (15 USD), mutta veistoksiltaan tähänastisista hienoimmat. Eikä näköalassakaan ollut valittamista. Jos haluaa vältellä äänekkäiden jenkkituristien laumoja, niin samalla lipulla voi seuraavana päivänä paeta brasilialaisen loisto-orkesterin mukaan nimetyille Las Sepulturasille. Oman taiteenlajinsa molemmilla raunioilla muodostaa turistioppaiden välttely. Tänään olessamme ainoat turistit Las Sepulturasilla, meille tarjottiin 2,5 tunnin matkaa lähiseudulle - vain palvelun hinta ja sisältö jäivät epäselviksi.
Huomenna minibussi kiidättää meidät toistaiseksi pois Hondurasin taivaan alta Guatemalaan. Vaikka vielä palaamme Hondurasiin, tehkäämme silti pieni yhteenveto maasta:
- Hintataso Hondurasissa on matkailijalle suotuisa. 20 euron päivä budjetilla ei joudu laskemaan pennosiaan. Tämähän tietysti johtuu maan köyhyydestä, muista siis tipata kunnolla! Monelle paikalliselle se on elinehto naurettavan kokoisen minimipalkan päälle.
- Aktiviteetteja hinkuaville erä-jormille tai adrenaliininarkkareille on tarjolla jos jonkin näköistä kierrosta mahtavissa puitteissa. Jos ei halua ryömiä viidakossa tai sukeltaa koralleilla miljoonan muun turistin kanssa, upeasti luonnosta voi nauttia helposti ominkinpäin.
- Luonto on tajuttoman kaunista ja vaihtelevaa näinkin pieneksi maaksi. Bussimatkat viidakkojen, erämaiden ja vuoristojen läpi ovat jo sinällään uskomaton kokemus.
- Jos haluaa välttää suuret kaupungit ja turistimekat, niin hyvä vaihtoehtoinen reitti on kulkemamme Comayagua, Intibuca, Lempira, Copan -akseli. Todellisille eräsisseille La Moskitian kartoittamattomat sademetsät tarjoavat melkoisia ramboilu mahdollisuuksia.
- Maassahan on rikollisongelma, mutta normaalilla järjellä varustettu ihminen pystyy kyllä matkustamaan ilman itsensä vaarantamista. Isot kaupungit ne kai pahimpia ovat.
Koska tekstimme alkaa kuulostamaan valtionviralliselta matkaoppaalta on syytä lopettaa turha lässyttäminen toteamalla, että kokonaisuudessaan Honduras oli suuri, iloinen ja märkä (sadekausi kannattaa ottaa huomioon) yllätys meille.
- comments