Profile
Blog
Photos
Videos
Kuinka rehellinen maa on kyseessä, jos museovirkailija yrittää huijata? Tänään siis kävimme tutustumassa paikalliseen poliisilaitokseen. Mutta aloitetaan vaihderikkaan viikon kertaus alusta. Siis takaisin Popayániin ja pääsiäisrientoihin.
Popayán on Kolumbian ykkös pääsiäisen viettopaikka ja se näkyy kaikessa: kadut ovat tulvillaan paikallisia turisteja, hotellit ovat täynnä, tapahtumia on laidasta laitaan ja kaikki on puolet kalliimpaa kuin normaalisti. Kolumbiassa (kuten ilmeisesti muissakin katolisissa maissa) on päätetty muistaa Jeesuksen pääsiäisviikon edesottamuksia erilaisin paraatein. Kaupungin paraateissa pyhimyksiä ulkoilutti kaikki ala-asteen musiik**** holaisista poliisisoittokuntaan. Kaupungissa oli myös jos jonkin näköistä oheistapahtumaa artesaanimarkkinoista "kaikkien kolumbialaisten vapauttamista" vaativaan moottoripyöräkulkueeseen. Tämä viimeinen meni ehkä hitusen huumorin puolelle kansallisen armeijan ollessa tapahtuman pää-sponsoreita - ottaen huomioon armeijan toimet/keinot maan konfliktissa.
Tiistaina teimme ekskursion läheiseen Silvia -nimiseen kylään, jossa oli meneillään kunnon maalaismarkkinat: vaatteita, ruokaa, taloustarvikkeita, hevosia, lehmiä ja kyllä, machete-kauppias. Hauskaa vaihtelua kaiken kaikkiin Popayánin juhlahumuun, varsinkin kun suurinosa markkinaväestä oli perinteisesti pukeutuneita guambiano -intiaaneja.
Keskiviikkona hostellin väki ilmoitti, että huoneestamme on varaus loppuviikolle. No, se ei oikeastaan meitä harmittanut, koska yhden paraatin nähtyään on ikäänkuin nähnyt ne kaikki. Näin päätimme poistua marssivien lapsien ja poliisien alta kohti Tierradentroa.
Seuraavana aamuna otimmekin bussin kohti San Andres de Pisimbalaa. Sinne johtavan tien laatukin oli valmiiksi havaittavissa astuessamme aseman vanhimpaan ja rähjäisimpään kulkuneuvoon. Kieltämättä tajuttomien maisemien lomassa alkoi myös epäilys alueen turvallisuustilanteesta hiipiä mieliimme. Viimeistään erääseen latoon maalattu "AUC fuera guerrilla" -teksti (= AUC poistaa sissit) sai meidät muistamaan, että matkamme päämäärästä Tierradentrosta varoitellaan lähes kaikissa opaskirjoissa, koska alue on sissien suosimaa. Mutta saavuttuamme perille tähän pieneen ja kaukaiseen kylään epäilys katosi välittömästi mielestämme. Astuimme bussin ovesta suoraan kylän parhaaseen (ja ehkä ainoaan?) ravintolaan, La Portadaan. Loistava ja edullinen maalaisruoka (1,5 euroa menu) voitti meidät välittömästi puolelleen. Ravintola isäntä oli olemukseltaan ja ulosanniltaan Röllin ja Obelixin sekoitusta muistuttava Leonardo. Hän oli veljensä kanssa pystyttänyt ravintolan naapuriin bambusta rakennetun hotellin, jossa päätimme yöpyä kolme yötä (9 euroa kahdelta).
Pitkäperjantain hengessä päätimme olla solidaarisia Jeesukselle hänen kärsimyksessään ja rangaista lihaamme 20 kilometrin kävelyllä. Matka kuulostaa ehkä lyhyeltä, mutta kokeilkaapa kävellä se vuoristossa. Matkan varrelle oli ripoteltu muinaisia hautaluolia, joista löysimme historialliset todisteet Tranformers-robottien olemassaolosta seinämaalausten muodossa. Päätimme myös "käväistä" läheisessä Santa Rosa -nimisessä pienen pienessä kylässä. Piru, sehän ei ollutkaan ihan seuraavan mäen takana, vaan saimme paahtaa puolitoista tuntia ylämäkeen löytääksemme kyseisen paikan. Kylässä saimme yksin kantaa valkoisen miehen taakkaa, sillä lasten pelokkaista ilmeistä päätellen siellä ei ollut moni ulkomaalainen poikennut. Seitsemän tuntia tiukkoja vuoristopolkuja höystettynä paahtavan auringon ja kaatosateen sekoituksella takasi, että olimme onnellisia päästessämme takaisin Leonardon vaimon lihapatojen ääreen.
Seuraavana aamuna urhoollinen retkikuntamme jatkoi vuorten valloittamista. Tällä kertaa kohteemme oli Alto de Aguacate, jonne johtava polku lähti suoraan ravintolamme pihasta. Ja voi morjesta pöytään! Jos eilinen reitti oli pitkä, niin tämä oli jyrkkä. Ensin kaksi tuntia pelkkää nousua vihaisia sonneja väistellessä ja kun jalat tärisivät maitohapoilla, olikin jo aika ryömiä itsemurha-rinnettä alas. Kuin ihmeen kaupalla onnistuimme könyämään ilman suurempia ruhjeita takaisin majataloomme.
Sunnuntaiaamu oli haikea, heittäessämme hyvästit Leonardolle. Haikeus kuitenkin karisi nopeasti mielestä, kun saimme keskittyä taistelemaan elintilasta täyteen ahdetun pick-upin lavalla, auton mutkitellessa pitkin mutaisia vuoristoteitä. Kolmen tunnin tasapainottelun jälkeen saavuimme La Platan bussiasemalle ja kuulimme, että emme pääsekkään Pitaliton kautta San Agustiniin vaan joudumme vaihtamaan vielä Garzónissa. Yhteensä yhdeksän tuntia pääsiäisruuhkassa ja retkikuntamme via dola rosa oli vihdoinkin ohi.
San Agustin puolestaan on Kolumbian suurimpia turistiviehätyksiä kaikkine lieveilmiöineen. Paikalla on kirotut paljasjalkaiset kosmopoliitti-hipit halpoine helyineen, turistirihkamakaupat, kalliit ravintolat ja jos jonkin sortin hihasta nyppijät. Tuli välittömästi ikävä edellistä paikkaamme. Tämä päivä oli piste iin päälle. Olimme päättäneet käydä katsomassa majapaikkaamme lähinnä olevan arkeologisen puiston (siis tämä paikka on tunnettu muinaisista patsaistaan). Ja kyllähän se ihan mielenkiintoinen olikin, joskin hieman kallis ja meinasi tulla vielä kalliimmaksi:
Olimme tyytyväisinä pyörineet puistossa kolme tuntia ja ottaneet bussin takaisin keskustaan, kun paikalle pyrähti museon lipunmyyjä seurassaan aseistettu vartija. Olimme kuulemma maksaneet väärennetyllä 50.000 peson (noin 15 euron) setelillä sisäänpääsymme ja nyt meidän oli vaihdettava tämä seteli uuteen. Kyllä, tottakai herrat! Kaikki klassisen huijauksen merkit olivat ilmassa, joten ei auttanut kuin vaatia poliisilaitokselle siirtymistä. Tyypilliseen tapaan asia oli mennä entistä huonompaan suuntaan, kun poliisi saatiin kuvioihin. Ensinnäkin museon kaverit "unohtivat" mainita poliisille, että seteli oli ollut heidän hallussaan kolme tuntia, ennen kuin he keksivät vaatia meiltä se vaihtamista. Pojilta unohtui myös mainita, että puisto oli täynnä ihmisiä ja seteli olisi voinut olla keltä tahansa. Kaverit koittivat koijata meitä joka välissä mussuttamalla poliisille omiaan. Ilmeisesti espanjan sanavarastomme ja Milkan tuohtunut huitominen kuitenkin viestittivät ettemme olleet valmiiita luovuttamaan. Eipä siinä sitten muuta, kuin Jussi mopon tarakalle ja hakemaan loput setelimme hostellilta todistaaksemme, ettemme ole osa kansainvälistä rahanpesuliigaa. Loput 6 seteliämme varmistuikin oikeiksi ja saimme paikalle enemmän nappuloita omaavan turistipoliisin ja tilanne kääntyikin yllättäen eduksemme. Poliisi sanoi suoraan, että museoväen olisi pitänyt tarkistaa raha ennenkuin ottivat sen vastaan. Näin ollen poistuimme nopeasti paikalta - voiton riemuisina.
Onnistunut huijausyrityksen vältttäminen (tahi väärennetystä setelistä eroon pääseminen) vaati palkinnoksi pihviaterian. Sitä ennen tosin ostimme liput helvettihin tästä lävestä.
- comments