Profile
Blog
Photos
Videos
Perjantai 10.10.2014
Lähdimme perjantaina heti aamusta liikkeelle kohti Canggua päämääränä siellä sijaitseva Deus Ex Machina. Ravintolan ja myymäläpuolen lisäksi Deussissa rakennettaan yksilöllisiä moottoripyöriä, surffilautoja etc. Ihan makee mesta, jos kahvilan asiakaspalvelua ei lasketa. Pelkän kahvin toimittaminen pöytään vei viideltä tarjoilijalta viitisentoista minuuttia, eikä ainoina asiakkaina tarjoilijaakaan saanut lopettamaan kännykällä chättäilyä kuin huikkaamalla metrin päästä... Poikkeuksellista, yleisesti täällä kyllä palvelu pelaa. Pyörät olivat kuitenki näkemisen arvoinen kokemus. Kuvia löytyy tuolta kuvaosisosta.
Kävin kotiudutta pörräämässä Kutalla lähinnä tappaakseni aikaa. Olimme nimittäin päättäneet ensimmäistä kertaa porukalla ottaa tärppää oikein pohjanmaan kautta. Illan kohde oli myöskin Canggussa sijaitseva ravintola Oldmansbreak, jossa oli kuuleman mukaan tiedossa live musiikkia ja muuta mukavaa. Puskaradion informaatio piti paikkaansa. Bändi soitti kunnon covereita ja solisti joi janoonsa Jaakko Danielin juomaa suoraan pullosta. Kaikilla oli lystiä ja tanssilaattialla oli menossa viittä vaille moshpit kapellimestarina Hullu-Saaka. Eihän siinä auttanut kun tirpoa ilolientä tahdissa. Pois lähtiessä pääsimme nauttimaan viiden tähden mokkamunan taksikyydistä. Pyysimme heti lähdettyä laittamaan sen kuuluisan mittarin päälle ja sehän ei äijälle sopinut, vaan kaahasi jonnekin sivutielle 500 metrin päähän ja vaati matkasta paria euroa enemmän kun se tulisi mittarilla maksamaan. Laskimme vaihtoehdot yhteen aina pahoinpitelystä juoksutaksiin ja päätimme kuitenkin maksaa tälle paskiaiselle niin kovasti haluamansa viisi euroa kolmen euron sijaan. Kyllä karma hoitaa.
Lauantai 11.10.2014
PSSSSSSSTHHH... Lähdin heti ylöspäästyä hakemaan ruokaa. Päädyin viereiseen raflaan jota en ollut ennen huomannutkaan. Paikka näytti kuitenkin tutulta. Samassa tajusin että eilistä taksia ajanut kusipää ajatti meidät tähän eteen ja päätimmekin hakea sapuskaa. Rupesi taas vituttamaan se konna. Toivottavasti karma on jo hoitanut hommansa. Kun lapioin viimeisen lusikallisekn naamariin sain päivän duunit valmiiksi. Aloitin Dexterin vahtaamisen. No tiedänpä nyt miten sekin sarja päättyy.
Sunnuntai 12.10.2014
Oli tarkoitus lähteä heti aamusta Ubudiin, mutta heräsinkin tuttuun tapaan muita aiemmin ja painelin Seminyak Squaren vieressä sijaitsevaan Cafe Bali raflaan sullomaan murua rinnan alle. Suosittelen lämpimästi kaikille. Menu oli monipuolinen ja maittava eikä edes hinnalla pilattu. Takaisin palatessa kaikki olikin jo valmiina lähtöön. Toimin porukan kartturina ja heti ensimmäistä kertaa eksyessä meidät sattui pelastamaan paikallinen kahvia viljelevä maajussi nimeltään BRRHHR. Herra opasti meidät oikeaan suuntaan ja pysähdyimme matkalla hänen plantaasilleen maistelemaan erillaisia kuumia juomia. Näinpä nyt sitten sen dokumenteista tutun maailman kalleinta kahvia paskantavan nisäkkään. Kovasti he tätä kerran paskannettua kahvia meille kauppasivat muutaman euron hintaan. Kahvijuoman valmistusprosessi oli kuitenkin liian luotaan työtävä joten jätin paskan juomatta.
En ollut ennen Ubudiin lähtöä lukenut paikasta juuri mitään, mutta kuullun mukaan hipsterit ylistivät paikkaa blogeissaan sisäisen rauhan ja ylivertaisen ruokakulttuurin mekkana. Ovat kai kirjoittaneet bloginsa sienien vaikutuksen alaisena tai sitten olen ymmärtänyt noin tuhannen auringon voimalla väärin. Parkkasimme mopomme keskustaan, jossa olivat samat turistiroinat myynnissä sadoissa pikku kaupoissa joita tältä saarelta löytää joka vitun paikasta. Haimme ensimmäisenä minimartista vettä, jossa kassatäti joutui laskea taskulaskimella miinuslaskut 10-8 ja 20-8. Vähän säälitti, ainakaan tässä tapauksessa koulujärjestelmä ei ole ulottunut tänne asti ajoissa. Mitä lähemmäs ensimmäistä temppeliä pääsimme, sitä kovempaa rumpujen pauke sattui tärykalvoihin. Temppelin vieressä oli menossa jonkin sortin tanssit, joissa viiksekkäät keski-ikäiset miehet tanssittivat nuorempia tyttöjä. En tiedä mikä oli homman nimi, mutta jatkoimme matkaa viereiseen temppeliin. Visiitti sinne olikin nopea, sillä eihän siellä ollut mitään nähtävää. Muutama turisteja täynä oleva hassu aukio, joiden ympärillä oli lukittuja "do not enter" tekstein varusettuja kulkureittejä mielenkiintoisampiin paikkoihin. Turisteja, rumpuja, inner peace, lisää rumpuja, "hey you want a singlet" ARGH. Teki mieli niellä litroittain rotanmyrkkyä, sääli ettei sitä ollut ostettavissa BRRHHRIN kahvikaupassa. Jatkoimme tutkimista takaiskuista huolimatta aivan omien elämiemme Kolumbuksina, ja näimmekin keskellä hektistä keskustaa kyltin erittäin kapealle sivukujalle jossa luki "Ubud ricefields". Noin satametriä kujaa käveltyä olimmekin yllättäen Peltokorvessa. Lehmien ja Nalle Kaurapuuron sijaan täällä viljeltiinkin Uncle Benssiä. Ihmeellinen kokemus. Ainut asia joka piti yhteyden helvettiin josta juuri nousimme oli se saatanan rumpujen pauke joka kyllä kantautui tännekin. Jos riisipellot olisivat yhtään kiinnostaneet, olisin varmaan voinut kokea valaistumisen. Jätin nirvanan kuitenkin väliin, sillä minua odotti matka viereiselle apinoiden planeetalle.
Lensimme Honda merkkisillä raketeilla kohti apinoiden hallinnoimaa metsäkaistaletta. Mesta sijaitsee myös melko lähellä Ubudin keskustaa, kuitenkin sen verta kaukana ettei rumpujen pauke yltänyt vittuilemaan jo tarpeeksi kidutetuille tärykarvoille. En ollut aiemmin nähnyt apinoita noin läheltä. Käsitys niistä kuitenkin vähän muuttui. Ne nimittäin ryöstivät ruuan toivossa kaiken minkä irti saivat. Vikkeliä otuksia. Kanollakin roikkui yllättäen yksi perstaskussa olevasta vesipullosta ja lopulta pullo menikin parempiin suihin. Kannattaa kyllä silti ehdottomasti käydä. Jotenkin erikoista, että sadat apinat vaan lojuvat vapaana ja saattavat estoitta hypätä hengaileen ihmisten olkapäälle. Saimme pian kuitenkin pian tarpeeksemme apinoista sekä metsän kuumuudesta, joten lähdimme liitämään takaisin kohti kotona odottavaa "viileää" uima-allasta.
Kotona odottikin ihmeellinen piiputus. Meidän sähköpääkeskus morsetti hätätilaa ja pian sähköt olivatkin poikki. Odottelimme tovin jos toisen ennen kuin jouduimme soittamaan apua Madelta, joka siis toimii ikään kuin talonmiehenä mikäli tarvitsemme apua. Jos Made ei osaa auttaa jossain itse, se tokasee huolettomasti: "but i have a guy who can help". Pian Made laittoikin viestillä 20 numeroisen koodin, jonka avulla sähköt palasivat torppaamme. Saimmekin nostaa sisälle raahamamme hätävaloskootterin takaisin omalle paikallensa eikä olutta tarvinut enää juoda yskien pakokaasun katkussa. Nyt sitä pystyi juoda yskimättä.
- comments