"Like all great travelers, I have seen more than I remember, and remember more than I have seen." - Benjamin Disraeli

Lähtö Otres Beachilta oli vähintäänkin ikimuistoinen. Bussilippuun kuuluu aina nouto GH:sta tai matkatoimistolta, josta lipun on ostanut. Matkatoimisto oli GH:ni vieressä, joten kävelin sinne. Varustukseeni kuului pirun painava rinkka, olkalaukku, käsilaukku, matkakassi sekä voileipäboksi. Oletin, että minut viedään tuktukilla Sihanoukvilleen, koska tavaraa oli niin paljon. Matkatoimiston virkailija oli sitä mieltä, että skootterikyyti on nopein. Katsoin hämmästyneenä skootterikuskia, sitten virkailijaa: " Are you serious???!!" Kyllä hän oli ihan tosissaan. Skootterikuski otti rinkkani ohjaustangon ja istuimensa väliin ja itse istuin taakse muiden kassieni ja voileipäboksin kanssa. Jotenkin ihmeellisesti pääsimme ehjänä perille.

Tämä yöbussi oli huomattavasti epämukavampi kuin Laosissa. Sänkyjen tilalla oli vain puoliksi pystyssä olleet penkit eikä jalkoja voinut suoristaa. Makasin seuraavat 10 tuntia espanjalaisen tai ranskalaisen isokokoisen tytön vieressä jalat koukussa. Aikatauluhan ei tietenkään pitänyt vaan saavuimme Siem Reapiin muutaman tunnin myöhemmin, aikaisin aamulla. Otin tuktukin bussitoverini kanssa Garden Village Guesthouseen, koska Josh ja Martin olivat suositelleet sitä. Kaikki huoneet olivat 1 dollarista ylöspäin, Siem Reapin edullisin GH ja kuulemma ihan kivakin. Koska emme olleet tehneet huonevarausta ja oli perjantai, jäljellä oli enää dormeja, joten 2 dollarin hinnalla majoituin sinne. Huoneessa oli ainakin 20 patjaa moskiittoverkolla varustettuna, alakerrassa oli suihkut ja WC:t. Kaikki oli yllättävän siistiä ja olin positiivisesti yllättynyt koko paikasta. Paikassa oli myös ravintola ja kattoterassi, josta saattoi ihailla auringonlaskua. WC:ssä oli jopa paperia, jota ei koskaan ole MISSÄÄN, ei aina edes ravintoloiden vessoissa.

Seuraavana päivänä vuokrasin pyörän yhdellä dollarilla ja lähdin kiertelemään kaupunkia. Siem Reap on pieni ja sympaattinen kaupunki ja kaikki on helppo nähdä pyörän päältä. Pyöräilin kansallismuseoon, joka oli harvinaisen kallis, 12$. Museossa kerrottiin entisten hallitsijoiden sekä Angkor Watin historiasta. Museossa oli pääasiassa erilaisia patsaita ja melko vähän kirjallista informaatiota. Ei missään nimessä 12 dollarin arvoinen. Museosta pyöräilin katsomaan Angkor Watin pienoismallia. Se oli jonkun paikallisen taiteilijan kivestä rakentama pienoismalli, jota pääsi ihmettelemään muutaman dollarin hintaan. Samalla päätin ex tempore, että lähtisin seuraavana päivänä, auringon noustessa, katsomaan Angkor Watin temppeleitä. Olin saanut yhdeltä reppureissaajalta hyvin englantia puhuvan tuktuk-kuskin yhteystiedot, ja pyysin GHni henkilökuntaa soittamaan hänelle ja sopimaan noutoajan. Jack tulisi hakemaan minut 4.40 seuraavana aamuna. Hän ei kertonut hintaa, mutta epäilin, että jos menisin yksin, se tulisi aika kalliiksi. Istuessani GH:ni aulassa kuulin keski-ikäisen englantilaisnaisen keskustelevan GH:n matkanjärjestäjän kanssa reissusta Angkor Watiin. Nainen oli ollut kanssani yhtä aikaa katsomassa Angkor Watin pienoismallia ja olimme vaihtaneet muutaman sanan. Kun kuulin hänen keskustelu, menin kysymään häneltä halusiko hän mahdollisesti jakaa tuktukin kanssani, jotta se olisi halvempaa. Hän lähti mielellään mukaani.

Aamulla, ennen kukonlaulua olimme ylhäällä jäätävässä säässä. Kyllä, ilmeisestikin öisin Kambodzassa on kylmä, muina aikoina paahtavan kuuma. Kylmyyttä lisäsi tuktuk-kyyti. Kuskimme Jack näytti kuinka hänellä oli takkinsa alla kolme paitaa pitämään hänet lämpimänä. Mandy osti sisäänkäynnillä 3 päivän lipun (40$) ja minä yhden päivän (20$). Päästyämme temppelialueelle, Jack ajoi meidät suoraan Angkor Watin eteen. Siellä oli pilkkopimeää ja kaupustelijat ympäröivät meidät yrittäen myydä taskulamppuja ja kahvia. Tietenkään juuri tällä kerralla minulla ei ollut minkäänlaista lamppua mukanani, mutta muilla turisteilla oli niin paljon lamppuja, että kuljimme niiden valossa kohti temppelialuetta. ELI JOS MENETTE ANGKOR WATIIN KATSOMAAN AURINGONNOUSUA, OTTAKAA TASKULAMPPU MUKAAN!!

Auringonnousua ei todellakaan tarvinnut odottaa yksin. Yössä näkyi järjetön määrä kameroineen seisoskelevia turisteja. Kaikki olivat ryhmittyneet Angkor Watin edessä olevan lammen ympärille. Pitkään aikaan ei hahmottanut juuri mitään, vaikka kuinka tuijotteli horisonttiin. Puoli kuuden maissa horisonttiin alkoi hahmottua Angkor Watin kolme tornia. Lämpotila sen sijaan ei noussut pitkään aikaan, muutamaan tuntiin, joten olin hieman kylmissäni. Auringonnousu oli kuitenkin ehdottomasti näkemisen arvoinen.

Angkor Wat on temppeleistä suurin. Se oli suorastaan järjettömän kokoinen. Tutkimme sitä pari tuntia, jonka jälkeen Jack kuljetti meidät katsomaan Bayonin temppeliä. Temppeli on tunnettu 216 hymyilevistä kasvoista, jotka on veistetty temppelin torneihin. Harmillisesti saavuimme temppeliin samaan aikaan ison, oletettavasti etelä-korealaisen ryhmän kanssa, pukeutumisesta päätellen. Etelä-korealaiset turistiryhmät ovat PAHIMPIA ja niitä on täällä kaikkialla. Ensinnäkin ne pitivät ihan kamalaa meteliä koko ajan. Temppelialueella on kylttejä, joissa pyydetään olemaan huutamatta. Ilmeisestikään he eivät tätä kieltoa ymmärtäneet. Toiseksi niiden oli pakko ottaa valokuvia joka kivestä ja jos he kuvasivat toisiaan, kuvia otettiinn jokaisesta mahdollisesta kuvakulmasta. Olimme seuralaiseni Mandyn kanssa kurkkuamme myöten täynnä heidän ylitsepursuavaa entusiasmiaan. Etelä-korealaiset lähes pilasivat meiltä Bayonin temppelin.

Seuraavana vuorossa oli Ta Prohmin temppeli, joka tunnetaan myös nimellä Tomb Raider temppeli. Temppelissä on kuvattu Angelina Jolien tähdittämää Lara Croft: Tomb Raider-leffaa, jossa temppelin keskeltä kasvava puu on isossa (luonne)roolissa. Pidin tästä temppelistä eniten, koska se oli viidakon keskellä ja puiden valtaama. Sitä saattoi saada jonkinlaista kuvaa siitä, miltä temppelit näyttivät löydettäessä keskeltä viidakkoa. Kävimme vielä muutamassa muussa pienemmässä temppelissä, josta toisessa oli niin vähän turisteja, että sai ihan yksin vaellella käytävillä. Se oli mahtavaa luksusta!! Viimeinen temppeli oli vuoren päällä, muistaakseni Phnom Bakheng. Kiipeäminen sinne oli raskasta kahdeksan tunnin päivän jälkeen mutta näkymät olivat sen arvoiset. Temppeli kohosi korkealle ja päältä näki ympäri Angkor watin alueen. Angkor wat erottui myös komeasti.

Laskin, että kävimme yhdeksän tunnin aikana yhteensä 7 eri temppelissä ja siinä oli kyllä ihan tarpeeksi temppeleitä minun makuun. Temppelikierros oli myös aikamoinen kuntopiiri, koska joka temppelissä on satoja rappusia, usein hyvin jyrkkiä, joita pitää kivuta ylös alas. Ei todellakaan mikään liikuntaesteisten nähtävyys, etenkään jalkavaivaisten. Olimme Mandyn kanssa ihan lopussa kun pääsimme takaisin GH:llemme. Mutta oli se sen arvoistakin!!

Siem Reapissa itsessään ei ole paljoakaan nähtävää tai tekemistä mutta se on Kambodzan suurin turistirysä, kiitos Angkor Watin. Kun kävelee kaupungin pääkatua tai Pub streetiä, länsimaalaisia näkee enemmän kuin paikallisia. Monet Siem Reapin ravintoloista ja baareista on tehty vain turisteja ajatellen. Paikalliseen Night Marketiin kannattaa mennä tinkaamaan ja hankkimaan matkamuistoja edullisesti. Ravintoloita ja hierontapaikkoja on joka lähtöön. 5 dollarilla saa puolen tunnin mani/pedikyyrin.

Seuraavana listallani oli kahden viikon vapaaehtoistyö Samraongin kylässä, 2 tunnin ajomatkan päässä Siem Reapista. En tiennyt yhtään mitä pitäisi odottaa…