Profile
Blog
Photos
Videos
La 19.12.2009: Aamuyön hämärissä rannikolta rannikolle
Äsken selvisi, että USA:n sisäisillä lennoilla on vapaa internet: no, ei kuitenkaan maksuton. American Airlines tarjoaa yhden lennon aikaista verkkoyhteyttä 12 dollarilla ja 30 päivän yhteyttä 24 dollarilla. Tulipa silti toiveikkaasti avatuksi tietokone ensimmäistä kertaa matkan aikana, aikaisemmin ei ole juuri ehtinyt. Herätys Manhattanilla oli epäinhimillinen, sillä kello oli soimassa 3.30 ja hyppäsimme taksiin hieman neljän jälkeen ehtiäksemme 6.25 lähtevälle lennolle. Matka Manhattanilta JFK:lle kestää arviolta 50 minuuttia. Turvatarkastus oli perusteellinen vesipullojen, kenkien ym. suhteen, mutta vyö kyllä meni läpi valaisinlaitteesta hälyttämättä. Aamupöpperössä kaikki toiminta lentokentällä oli erityisen rasittavaa, vaikka makeat amerikkalaiset joululaulut helkkyivät pehmeästi kentän kovaäänisistä. Lento länsirannikolle on noin viiden tunnin mittainen. Los Angelesissa edessä on jälleen muutaman tunnin odotus Tahitille lähtevään koneeseen. Aamu alkaa vähitellen valjeta, ja pilvien lomasta voi yrittää tiirailla laajaa Amerikan mannerta. Helen nuokkuu, äsken nuokuin minä. Astioiden kolinasta päätellen saamme kohta jonkinlaista pureskeltavaa. Odotan kannettavan akun tyhjentymistä millä hetkellä hyvänsä: saa nähdä, onnistuuko akkujen lataaminen ja kirjoittaminen LA:n kentällä…
…Ei onnistunut akkujen lataaminen, emmekä saaneet aamiaistakaan, kun emme suostuneet siitä erikseen maksamaan. LA:n kentällä tuli tehdyksi se virhe, että menimme turvatarkastuksen läpi ennen kuin olimme syöneet aamiaista: järjestely kentällä on päinvastainen kuin esimerkiksi Helsingissä, sillä turvatarkastuksen jälkeen ei ole enää mitään muuta kuin lähtöportti lukuun ottamatta valuutanvaihtopistettä, joka osoittautuikin tarpeelliseksi. Tahitilla on käytössä oma valuutta, ja maa on kuulemma erittäin kallis, joten vaihdoimme lähes kaikki mukana olleet eurot sekä vielä jonkin verran ylimääräistä Tahitin valuutaksi. Jo LA:n kentällä tuntui siltä, että vaatteiden vaihto saattaisi olla paikallaan, ja tunne vain vahvistui myöhemmin Papeeteen saavuttaessa.
Air Tahiti Nuin lento Los Angelesista Papeeteen oli yksi miellyttävimmistä lentokokemuksista, mitä koskaan on ollut! Meille jaettiin kukkaset korvan taakse heti lentoon lähdettyämme, jokaisella oli oma henkilökohtainen TV-ruutu, jolta voi katsella elokuvia, henkilökunta oli ystävällistä, ruoka hyvää ja aterioita runsaasti. Meistä pidettiin hyvää huolta, ja koko pitkä lento sujui varsin rattoisasti. Papeetessa oli vastassa ukulelensoittajia, kasvihuoneilmasto sekä tieto siitä, ettemme enää pääsisi illan aikana Moorealle, vaan meidän pitäisi viettää yö lentokenttähostellissa. Raahattuamme matkatavaramme rinteessä sijaitsevan majatalon pihaan kävi ilmi, että vapaana olisi vain dormitoriopaikkoja. Pitkän vuorokauden (melko monta tuntia enemmän kuin 24…) uuvuttamina päätimme viettää yön huoneessa, jossa tutustuimme mm. lontoolaiseen elämäntapamatkailija-parturiin, joka oli samonnut Tyynenmeren saaria jo elokuusta lähtien.
Su 20.12.2009: Luonto tulee lähelle
Heräsimme viiden aikoihin kukon lauluun. Kummastelimme sitä, miten olimme voineet nukkua niinkin hyvin kuin olimme, mutta selitys lienee ollut voimakas väsymys. Valitsimme lentoasemalta taksin (1 500 paikallista frangia) sijaan bussin (150 paikallista frangia) Papeeten satamaan, josta jatkoimme aamun ensimmäisellä laivalla Moorealle. Vuorokausirytmi alkoi itsestään muodostua sellaiseksi, jollaisen sen tulisi muulloinkin olla. Bussipysäkillä tutustuimme Floridassa nykyisin asuvaan intialaispariskuntaan, jonka avustuksella saimme Moorean satamasta bussikyydin lomakeskukseen Bali Hai Moorealle. Meille oli varattu huoneisto, jossa oli kaksi parivuodetta ja lisäksi yksi yhden hengen sänky, tilava kylpyhuone ja keittiönurkkaus. Toisen puolen huoneistosta voi eristää tehokkaasti viilennetyksi makuuhuoneeksi. Kuistiltamme ei ollut suoraan mereen johtavia portaita, kuten joillakin naapureilla, mutta ranta ja uima-allas olivat lomakeskuksen pihalla pienen kävelymatkan päässä ovelta. Ja ranta sinänsä vain muutaman metrin päässä ovelta… Cook Bayta ei turhaan ole luonnehdittu yhdeksi maailman kauneimmista paikoista, sellainen vuorten ympäröimä laguunimaisema ympärillä avautui!
Gallian kukon lauluun on helppo herätä, ja pihalla tepastelee lukuisa joukko kukkoja ja kanoja poikineen. Jotkut lähestulkoon astelevat sisään ovesta. Joka puolella kasvaa tuoksuvia kukkia ja pensaita, joista osa tunkeutuu sisällekin asti. Ja tunkeutuu sisälle näköjään muutakin, Helen näki kylpyhuoneessa karvajalkahämähäkin ja keittiön kaapin päällä juoksenteli pieniä liskoja. Illalla syömään mennessä näimme tien varressa ravun. Muutkin linnut kuin kanat pitävät ääntä aivan kuin Korkeasaaren lintutalossa. Ikävänä puolena ovat myös näkymättömän pienet jalkoihin pistelevät hyönteiset, mutta eihän täydellisyyttä voi saavuttaa edes paratiisissa. Laguuni on syvä heti muutaman metrin etäisyydellä rannasta.
Kuuntelimme illalla piirissä istuen Club Bali Hai Moorean omistajan, amerikkalaisen Mukin, tarinoita klubin perustamisen ajoilta ja vähän muutenkin ja kävimme syömässä "Alfredon" ravintolassa. Taisimme olla kuuntelupiirissä ainoat eurooppalaiset: lomakeskuksen asukkaista 95 prosenttia tulee USA:sta ja loput 5 Kanadasta, Australiasta, Uudesta-Seelannista ja muualta maailmasta. USA:n taloudellinen taantuma on tuonut Bali Haihin ennennäkemättömän määrän eurooppalaisia. Olemme kai viides ja kuudes keskuksessa koskaan käynyt suomalainen, ja kaikki aikaisemmin käyneet ovat käsittääkseni olleet miehiä, joten Helen lienee ensimmäinen suomalainen nainen Bali Haissa! Laguunissa kelluvan purjeveneen mastossa on kylläkin Ruotsin lippu (emme tiedä miksi). Yö oli pehmeä, sysimusta ja tähtikirkas.
Maanantai 21.12.2009: Sopeutumista toisenlaiseen elämään
Lähellä päiväntasaajaa aurinko on kuuma etenkin iltapäivisin ja kosteus iholla tuntuva, vähän kuin astuisi sisään Korkeasaaren eläintarhan sademetsätaloon sillä erotuksella, että täältä ei voi välillä kävellä vilvoittelemaan ulos. Nyt ymmärtää hyvin, minkälaisesta ympäristöstä trooppiset kasvit ja eläimet tulevat. Aikaero Suomeen on 12 tuntia ja lämpötilaero nelisenkymmentä astetta. Retki lähikauppaan tien vartta astellen oli väsyttävä kokemus, ainoastaan sisällä kaupassa oli viileätä. Katselimme laguunin suulle pysäköityä purjelaivaa, joka muistutti ympäristössään aivan Mustan helmen salaisuus -elokuvista tuttua laivaa tai Kapteeni Koukun laivaa Peter Pan -kuvauksista. Musta helmi onkin Tahitin erikoisuus! Hintataso täällä on niin korkea, että välillä täytyy laittaa itse ruokaa, ettei vararikko yllätä, mikä on muutenkin lähellä joka päivä… Helen valmisti pastaa ja kastiketta, jota nautimme viinin kera (jäitä saa hotellin aulasta). Yritimme meloa kummallista kanoottia, jonka salaisuus ei kyllä selvinnyt meille: pyörimme vain ympyrää lomakeskuksen muiden asukkaiden suureksi riemastukseksi. Saimme vastaanotosta hämähäkinkarkotetta, jota suihkuttelimme kylpyhuoneeseen ilmeisesti sillä seurauksella, että liskot innostuivat loikkimaan (myös makuuhuoneen) seinillä. Uimarannan aallonmurtajalla juoksenteli pari pientä rapua. Meitä lohdutti tieto siitä, ettei Tahitilla ole käärmeitä eikä muitakaan myrkyllisiä eläimiä.
Jokailtainen yhden miehen "TV-show" Happy Hour with Muk keräsi jälleen runsaasti innokasta yleisöä uima-altaan laidalle, missä 80-vuotias Muk kertoili kuuntelijoiden ratoksi tarinoita 1960-luvulta, jolloin hän yhdessä kahden kaverinsa kanssa aloitti matkailuyrittämisen Tahitilla. Minulle tulivat elävästi mieleen tarinat Lapin matkailun alkuajoilta, kun missään ei ollut mitään ja kaikki aloitettiin alusta. Mukilta voi kysyä mitä vain, ja lopuksi hän tarjosi jokailtaiseen tapaansa ravintolakyydin kaikille sitä haluaville: päädyimme pizzalle yhdessä kanadalais-amerikkalaisen pariskunnan kanssa. Pariskunta kertoi harkinneensa pakenevansa pohjoisen kylmyyttä Tahitille mutta päätyneensä kuitenkin muuttamaan Hawaijille. He olivat aloittaneet lomailun Tahitilla jo vuonna 1978, joten myös he osasivat kertoa paljon kiinnostavia asioita tahitilaisesta kulttuurista ja elämänmenosta. Ymmärsimme, että lähes koko elämä saaristossa on Ranskan ylläpitämää, ja jos Ranska päättäisi suunnata kiinnostuksensa jonnekin muualle, olisi Tahiti hätää kärsimässä. Tahitilaisille itselleen turismi on vieläkin uusi asia, jossa on paljon opettelemista.
Tiistai 22.12.2009: Selviytyjät
Tänään oli jännittävä päivä: osallistuimme (Mukin mukaan) yhdelle eteläisen Tyynenmeren parhaista safareista. Ananasmies oli aamulla tuonut vastaanottoon tuoreita ananaksia, joita emme kuitenkaan tilanneet, kun aavistimme saavamme päivän aikana vielä ananasta. Lähtö retkelle tapahtui laivalla laguunista. Ihailimme ensin Cookin lahtea, kävimme noutamassa eväät erään konkurssiin menneen lomaparatiisin rannasta (niin, myynnissä olisi, muttei oletettavasti kovin halvalla…) ja lähdimme katselemaan maisemia Moorean rannikolle. Näyttävimmät veden päälle rakennetut lomaparatiisit sijaitsivat Hiltonin ja Intercontinentalin rannoilla, ja Intercontinentalissa oli mahdollisuus jopa ruokkia delfiineitä sekä uiskennella niiden kanssa, luonnollisesti pientä maksua vastaan… Yö Intercontinentalissa saattoi maksaa 700 000 USA:n dollaria! Ajoimme koralliriutalle uiskentelemaan haiden ja rauskujen (ray) sekaan. Ray fish on jännittävä otus elefantinkorvaa muistuttavine olomuotoineen ja pitkine siimapyrstöineen. Ruokimme rauskuja, jotka pyörivät tyytyväisinä keskellämme. Hait sen sijaan pysyttelivät loitommalla, joukossa ei selvästikään ollut tappajahaita, sillä sapuskaa sille olisi kyllä piisannut.
Vesi riutalla oli lämmintä ja aivan uskomattoman väristä, aivan kuin olisimme uineet jättimäisessä ulkoilma-altaassa! Valtameren tyrskyt särkyivät ulompana merellä oleviin aallonmurtajiin. Myös veden värin vaihtelut syvänsinisestä turkoosiin ja vihreään ovat satumaisia. Näimme luonnossa postikorttimaisemia, joita yleensä katselemme vain kuvista. Runsas piknik oli katettu pienelle Motun saarelle, jossa oli mahdollisuus jatkaa sukeltelua korallien seassa suuressa ulkoilma-akvaariossa. Saarella asusteli suuri määrä kukkoja, kanoja ja kissoja poikineen. Iltapäivällä oli vielä ohjelmassa kookosmaidon valmistus, josta tehtiin Suomi-Japani -maaottelu allekirjoittaneen ja erään japanilaisen kesken. Kookos piti ensin kuoria hakkaamalla sitä maassa sojottavaan keppiin, hedelmä koputeltiin halki vähän kuin kananmuna ("lyö kuin anoppiasi") ja halkaistu hedelmä, jossa oli kookosvettä, ojennettiin juotavaksi Helenille. Hedelmän puolikkaat pilkottiin syötäviksi siivuiksi tai hienonnettiin raasteeksi, josta puristettiin kookosmaitoa. Sain kilpailussa hyvää sivustatukea mm. ranskalaiselta herrasmieheltä ja meitä koko ajan kovasti tukeneelta oregonilaispariskunnalta, joka muisti "ylistää saavutuksiani" vielä illallakin. Kävimme illallisella Pienessä kilpikonnassa yhdessä Seattlelaislääkärin kanssa; paikka ei täyttänyt odotuksia, vaikka rauskuja ruokittiinkin aivan silmiemme alla veteen johtavilta portailta.
Keskiviikko 23.12.2009: Yksi yö jouluun
Olemme nyt olleet matkalla viikon, uskomatonta sinänsä. Huomenna on jouluaatto, jolloin täällä pidetään joulujuhla tahitilaiseen tapaan. Suomalaiseen jouluun kuuluu lumi, ja pelkät joulukoristeet, vaikka niitä onkin kaikkialla, eivät vielä tee joulua vaan tuntuvat lähinnä hupaisilta. Paikallisessa lehdessä on joulunviettoa Tahitilla käsittelevä artikkeli, jonka yhteydessä olevassa kuvassa joulupukki makaa rannalla palmun alla ja katselee himokkaasti lahjakoria pitelevää yläosattomissa poseeraavaa tahitilaisneitoa. Kanadalaispariskunta kertoi, että uusi vuosi on Tyynenmeren alueella paljon suurempi juhla kuin joulu ja että sitä juhlitaan pitkään ja kaikkea muuta kuin hartaasti… Tässä vaiheessa voisi kai toivottaa kaikille mahdollisille lukijoille hyvää joulua (Suomessahan on tätä kirjoittaessa jo aattoaamu ja kello lyö kohta viisi)!
Tänään olemme pääosin vain lepäilleet majapaikassamme. Iho on sen verran palanut eilisen seikkailun jäljiltä, että nyt kannattaa yrittää pysytellä varjossa. Altaalla on kyllä tullut käydyksi. Tien toisella puolella sijaitsevassa rakennuksessa on mm. englantilainen koulu, soitinverstas, käsityöpajoja sekä maksullinen internetyhteys, jota olisi kohta tarkoitus lähteä kokeilemaan. En tiedä, tuleeko kokeilusta mitään. Paratiisisaaren varjopuolia ovat trooppisen ilmaston kuumuuden ja kosteuden, polttavan auringon ja pienten ötököiden lisäksi suorastaan epärealistisen korkea hintataso sekä paikallisten ihmisten tottumattomuus palveluiden järjestämiseen. Ihmiset ovat sympaattisia ja ystävällisiä, mutta edistys ei vielä ole saavuttanut tätä saarta (hyvässä ja pahassa). Pienet asiat tuottavat odottamatonta päänvaivaa. Suoraan talomme takaa kulkevasta maantiestä on yllättävän vähän haittaa.
Yritimme kommunikoida keskenämme ranskaksi, sillä havaitsimme, että ranskan kielen taitomme, jota täällä voisi kohentaa, on pahasti ruosteessa. Paikallinen väestö samoin kuin monet matkalaiset puhuvat vain ranskaa. Muk on hyvä kaveri paikallisten kanssa, sillä hän osaa myös tahitia, ei kuitenkaan ranskaa. Muuten elämä Tahitilla on vähän kuin Thaimaassa tai Indonesiassa, hintataso vain on kovin toisenlainen. Myönteisenä asiana täällä on turvallisuus: ulkona voi vapaasti liikkua öiseenkin aikaan ilman, että tarvitsee pelätä mitään. Kanadalaispariskunnan mukaan tahitilaiset ovat laiskoja ja mukavuudenhaluisia, sillä heidän ei yksinkertaisesti koskaan ole tarvinnut tehdä mitään: Ranska huolehtii kaikesta.
Helen innostui tilaamaan paikalliselta kankaanvärjääjältä tahitilaisvaatteen, josta tulikin hieno. Myös internetin käyttö onnistui, tunnin käyttöajan sai muistaakseni 900 paikallisella frangilla. Akuutin kassakriisin vuoksi päätimme syödä kotona pastaa ja jälkiruoaksi ananasta, jota ananasmies oli tuonut kuuden hedelmän ryppäinä hotellin vastaanottoon. Iltaa viihdyttivät jälleen Mukin iloinen tunti altaalla sekä pitkin seiniä juoksentelevat gekot.
Torstai 24.12.2009: Kahdeksan tuntia pyöräilyä
Oli aika avata Suomesta tuodun joulukalenterin 24. luukku. Luukusta ei avautunutkaan perinteistä seimiasetelmaa, vaan kaksi omituisennäköistä tonttuolentoa tekemässä jotakin hörhöä.
Aattoaamun ensimmäinen askare oli käydä paikallisessa pankissa nostamassa lisää valuuttaa, entiset kun alkoivat loppua. Pyöräilimme Maharepan kylään, jossa on useampikin pankki, mutta luottokortin käyttö onnistui vasta toisessa (polynesialaisessa). Vuokrasimme polkupyörät koko päiväksi, joten ajoimme Maharepasta takaisin Paopaoon, sieltä serpentiinitietä ylös vuoristoon, alas Opunohun lahdelle, Intercontinentalin kautta Le Petit Villageen ja sieltä Hiltonin kautta takaisin Cook´s Bayhin. Matkaa tuli urheilusuorituksen verran ja aikaa meni kahdeksan tuntia. Belvederen näköalapaikalle nousevalla tiellä meinasi aamupäivän kuumuudessa tulla uskonpuute, mutta onneksi kaarteen takaa alkoi alamäki. Itse näköalatasanteelle emme enää lähteneet kipuamaan, sillä olimme saaneet tarpeeksemme nousemisesta.
Lounaspaikkavalintamme oli täysosuma: Tipaniers! Ruoka oli hyvä, palvelu ystävällistä, maisemat palmujen katveessa meren rannalla upeat ja hintatasokin vielä sangen kohtuullinen moneen muuhun paikkaan nähden. Vastapäisen pikkukaupan omistaja oli ystävällisin saarella näkemämme ihminen, ja Helen innostui hankkimaan itselleen aidon tahitilaismekon. Kirjoitimme postikortit, veimme ne postiin ja ajelimme kangasmaalaamon kautta takaisin Bali Haihin, jossa oli mukava pulahtaa uima-altaaseen rentoutumaan. Hotellin henkilökunta oli säätämisen jälkeen onnistunut pesemään pyykkimme ja toimittamaan ne huoneeseemme, vain yksi sukka oli kadoksissa.
Joulujuhla Sinisessä ananaksessa (hotellin piharavintola) alkoi paikallisilla musiikki- ja tanssiesityksillä, joissa eri-ikäiset tanssijat esiintyivät ukulelejen, kitaroiden, rumpujen ja muiden lyömäsoitinten säestäminä. Ukulele ei kuulemma alun perin ole tahitilainen instrumentti, vaan sen ovat aikoinaan tuoneet saarelle portugalilaiset merimiehet. Viimeisenä numerona oli ehkä maailman tunnetuin joululaulu Jouluyö, juhlayö, jota emme kuitenkaan laulaneet yhdessä kukin omalla kielellämme. Tilasimme alkumaljoiksi Maithaita. Jouluateria oli maukas, joskaan sillä ei ollut muuta yhteistä perinteisen suomalaisen jouluaterian kanssa kuin se, että siitä tuli täyteen. Muk ei ollut mukana juhlassa (ei ilmeisesti ole ollut mukana missään juhlassa sitten 1950-luvun lopun, jolloin tuli ero silloisesta tyttöystävästä), mutta Bali Hain poikia edusti mupettimaisesti liikehtivä Jay.
Illastimme samassa pöydässä kanadalaispariskunnan kanssa ja keskustelimme vilkkaasti eri maiden jouluperinteistä. Jouluyö oli samettisen pehmeä ja tähtikirkas. Kuu loisti meren yllä, ja pienoiseen vedenloiskeeseen sekä gekkojen rapisteluun seinillä oli helppo nukahtaa.Tuuletin pitää makuuhuoneen päivisin mukavan viileänä, joten siellä saa hyvät unet.
Perjantai 25.12.2009: Tuuli yltyy
Yöllä myrskysi ja satoi, mutta aamu oli kuitenkin jälleen aurinkoinen ja lämmin. Sade on Tahitilla jännittävä ilmiö, sillä pientä päivittäistä pisartelua voi luonnehtia lähinnä kosteuden tiivistymiseksi. Tänään on tuulinen päivä, joka tuo raikastavaa vaihtelua helteeseen mutta karkottaa samalla auringonpalvojat rannalta ja altaalta ja jopa kuistilta. Kävin äsken maksamassa laskumme ja järjestelemässä huomista lähtöä Papeeteen ja sieltä edelleen Aucklandiin: noutaja saapuu Bali Hain portille keltaisella bussilla klo 5.20. Amerikkalaisessa lomakeskuksessa vallitsee rento ja välitön ilmapiiri, ja kaikki tervehtivät toisiaan amerikkalaisen aurinkoisesti. Nyt on hyvä hetki lähteä käymään kylillä pienellä kävelyllä.
Kävely jäi lyhyeksi, sillä havaitsimme, että lähes kaikki paikat ovat joulupäivänä suljettuja. Pakkasimme laukut varhaista lähtöä varten ja menimme vielä kerran altaalle kuuntelemaan Mukin juttuja sekä jättämään jäähyväiset tutuiksi tulleille lomakyläläisille. Hetki oli haikea, koska meistä oli muutamien (lähinnä kanadalais- ja oregonilaispariskunnan) kanssa tullut hyvät ystävät. Olisi mukava tavata toistekin, kenties joskus Torontossa, Hawaijilla tai vaikkapa Helsingissä! Muk kertoi mm. sen, että hevosta kutsutaan Tahitilla isoksi juoksevaksi siaksi, sillä sika on eräänlainen alkueläin, jonka mukaan muut eläimet on ristitty. Esimerkiksi lehmä on sarvipäinen sika. Apina on tahitiksi ihmiskoira. Saimme Mukilta kyydin meren rannalla ja osittain päälläkin sijaitsevaan Kaveka-ravintolaan, jossa nautimme jäähyväisillallisen yrittäen muistella mm. sitä, ketkä ranskalaistaiteilijat Tahitilla ovat viettäneet aikaansa ja milloin. Tahitin lentokenttä on rakennettu vasta vuonna 1961, mistä päättelimme, että Sulho Ranta ei ole tavannut Bora-Boralla tyttöänsä. On uskomatonta ajatella, kuinka saaren aasialaisperäiset alkuasukkaat ovat aikoinaan voineet ylittää valtameren pelkillä kanooteilla, matkaa lähimmälle mantereelle kun on monia tuhansia kilometrejä!
Kavekan omistaja (Mukin hyvä kaveri) tarjosi meille autokyydin takaisin Bali haihin. On aika mennä nukkumaan ja jättää hyvästit Tahitille: huomenna alkaa Uuden-Seelannin valloitus!
Lauantai 26.12.2009: Menetetty vuorokausi
Yöllä ja vielä aamullakin satoi. Venytimme frangia ajamalla pienellä keltaisella bussilla Bali Haista Moorean satamaan ja sieltä laivalla Tahitin pääsaarelle. Papeeten satamasta oli lähes pakko ottaa 1 500 merentakaista frangia maksava taksi lentokentälle. Olimme onnistuneesti vältelleet kalliita sisäisiä lentoja ja takseja aina tähän asti. Aucklandin-lennon lähtöselvitykseen oli ennätysmäisen pitkä jono, jossa oli suuri joukko Tahitilta Uuteen-Seelantiin matkaavia kielikoululaisia (mm. Heiki ja Maui). Lennolla täytimme Uuden-Seelannin edellyttämiä perusteellisia maahantuloasiakirjoja ja saimme myös vastauksen edellisenä iltana askarruttaneeseen taiteilijakysymykseen: Tahitilla maalannut ranskalaistaiteilija oli Paul Gauguin. Air Tahiti Nuin tarjoilu oli jälleen runsas ja maukas.
Nyt on vielä lauantai 26.12., mutta aivan näillä hetkillä ylitämme vuorokausirajan ja menetämme silmänräpäyksessä kokonaisen vuorokauden. Jännittävää. Tahitilla olemme olleet Suomen ajasta 12 tuntia jäljessä, Uudessa-Seelannissa olemme Suomen aikaa 11 tuntia edellä!
- comments
ämmi olen usein käynyt blogillasi. Mielenkiintoisia paikkoja ja monenlaisia kokemuksia olette saaneet. Me täällä veimme eilen joulukuusen ulos, kun alkoi varistaa neulasia,Taitaa olla parasta joulussa odottaminen.Pakkasta yli 20 astetta.Henkheen meinaa ottaa.
Sanni Hyvä blogi! Tuo mieleen oman Millenniumtourneemme loka-marraskuulta v.2000. Vietimme yhden yön Club Bali Haissa, joten ainakin yksi suomalaisnainen on siellä asunut ennen teitä. Meillä oli toisen kerroksen studio, ja parvekenäkymä Cookin lahdelle oli unohtumaton. Muuten asustelimme Tahiti Nuilla, Punaauan kylän Chez Armeessa sekä viimeisen yön Papeetessa (Mahina Teassa), koska siellä oli karnevaali. Moorea on paratiisi, mutta Tahiti tosi mielenkiintoinen! Lisäksi kaunis.