Profile
Blog
Photos
Videos
Moros
Nopeasti on taas vierähtänyt päivät. Matkalla olen ollut nyt n. 2,5 viikkoa, ja vielä 5,5 edessä :). Mitähän kaikkea se tuokaan. Toivottavasti ei ainakaan enää suurempia kommelluksia.
Eka kokonainen päivä täällä Brisbanessa meni aika pitkälti käppäillen ympäri kaupunkia. Mukavan näköinen paikka. Joki halkoo kaupunkia ja tuo siihen mukavan säväyksen.
Toisena päivänä päätinkin sitten lähteä Lone pine koala sanctuaryyn, joka on maailman ensimmäinen ja isoin koaloiden turvapaikka. Ja voi että ne olivat ihania :). Eihän ne paljon muuta tehneet, kuin nukkuivat puissa. Ja eivät ne olleet edes häkkien sisällä, koska minnepä ne jaksaisivat sieltä lähteä :). Pakko oli saada halia yhtä, joten ostin yhden valokuvan siitä hyvästä. Minä pääsin halaamaan 2,5 vuotiasta Lisa-tyttöä, joka vasta opetteli halimis-hommaan. Hyvin meni. Sen jälkeen lähdinkin syöttämään kenguruita. Ihan huippua! Ne oli niin siistejä. Ja röyhkeitä :). Parhaimmillaan mulla oli kolme kengurua nenän edessä joista kaksi nojaili minuun niillä pienillä etutassuilla vaatien ruokaa. Nätisti sitten kuitenkin ottivat sen ruoan kädestä.
Tuon jälkeen lähdin katsomaan lammaskoiranäytöstä, eli lievittämään Olgan ikävää. Voi hitto miten hienosti ne bordercolliet ja kelpiet hoisivat sen homman. Aivan kun olisivat vaihtaneet keskenään ajatuksia, että mene sinä nyt tuonne puolen lampaita niin minä paimennan tätä kautta. Uskomattomia. Ja sain pitää kuukauden ikäistä bc:n pentua sylissä...oli melkein yhtä ihanaa kuin pidellä sitä koalaa. Ja sitten aikuinen kelpie Rusty nuoli minun naaman märäksi, kun menin sitä rapsuttelemaan. Tästähän se pentukuume sitten vaan helpottuu...
Tietty kävin katsomassa myös wompatteja (voi miten ihania!), vesinokkaeläintä, lepakkoja, monia eri lintuja jne. Mukava paikka ja mukava päivä.
Tänään sitten lähdin retkelle Moreton Islandille. Se on n. 75 min. lauttamatkan päässä Brisbanesta. Sää oli hieno, ihan pilvetön taivas. Ohjelmassa oli ajelua jeepillä (opas ajoi) rantoja pitkin, joka oliki aika jännittävää nousuveden vuoksi joka kovasti ahdisteli meitä. Sitten käytiin sinisellä laguunilla saaren keskellä ja majakalla, josta näki mukavasti ympäri saarta ja merelle. Siellä merellä minä näin muutaman ryhävalaan tekemän vesisuihkun, mutta en itse valaita :(. Tällä kertaa ne eivät hyppineet. Rannalla tuli vastaan myös kuollut merilehmä...aika paljon mielummin olisin nähnyt elävän... Ja perhana en nähnyt yhtään delfiiniä!! Uskomatonta, niitä kun pitäisi asua Moreton Bay:lla vaikka kuinka paljon. No jospa minä niitä vielä tällä reissulla näkisin, kuten myös valaita.
Jaahas, pitäisi vissiin alkaa varaamaan majoitusta Cairnsistä, jonne lähden siis huomenna. Palaillaan ja kiva on lukea teidän kommentteja. Kuviakin tulee lisää jossain vaiheessa.
- comments
iskä Heippa. Hienoa, että saat toteuttaa unelmasi. Mukava, että mäet eläimiä mitä me täällä Suomessa katsomme tv:stä. Toivottavasti näet riutalla delfiinejä ja valaita. Tv iskä
Päivikki Aika ihania eläinystäviä sinulla kuvissa, koala oli ehkä maailman pehmeimmän näköinen ikinä. Hyvää rukkasmateriaalia :)
Tipi AIVAN mahtavalle kuullostaa!! Ei kestä !! Etenkin noi eläimet. Terveisiä erittäin myrskyisestä Suomesta, täällä satoi ja myrskysi niin, etten olisi koskaan uskonut lipputankojen taipuvan niinkuin Oulussa tänään näin niiden tekevän. Joten NAUTI siellä. Ja ole varovasti.
Tintti Ihanata!! Tuo yksi repussas, eikös siellä sen verran tilaa ollut. Yhdyn Tipsuun, NAUTI!
Marja-leena Olet oikeaan aikaan siellä auringossa ja lämpimässä. Täällä värjötellään kovassa sateessa ja harmaudessa. Kuullostaa siltä, että olet jo paljon kokenut sitä mitä olet odottanut matkalta. Ja mitä kaikkea vielä onkaan edessä päin, onnea reisuille uusiin maisemiin! Terveiset Ristoltakin.
Mari Luin useamapaan kertaan, että lähdet syömään kengurua... Onneks et! :D Ihanaa lomailua sinne muru! Me värjötellään vesisateessa.