Profile
Blog
Photos
Videos
Mitä ihmettä? Lopputekstit menivät jo, mutta sijainti ei vieläkään ole CERN? Ne jotka pysyivät kanavalla kiittävät nyt onneaan, sillä luvassa on encore. Kuvittelin kuulevani taputusta tai jotain niin pitähän tämä sitten kirjoittaa. Tein nimittäin viime hetken suunnitelmamuutoksen enkä palannutkaan aamujunalla Geneveen, vaan vasta iltajunalla. Tuon aamun synkistä tapahtumista saatte lukea tässä erikoisjaksossa: Dachau.
Hostellin aamupalan jälkeen löysin kyllä itseni junasta, mutta tuo juna ei ollut menossa menossa Geneveen. Määränpää oli paljon synkempi, Dachau. Jos tuo nimi ei sano mitään, niin voin tässä vaiheessa kertoa että kyseessä on yksi Natsi-Saksan pahamaineisimmista keskitysleireistä. Tämä oli lisäksi ainoa keskitysleiri, joka toimi läpi koko kolmannen valtakunnan aikakauden. Se perustettiin kaksi päivää Hitlerin valtaannousun jälkeen ja vapautettiin vain päivää ennen Hitlerin itsemurhaa. Tännekin menin ohjatun kierroksen mukana, sillä tällä tavalla kuvittelin saavani eniten tietoa paikasta. Olin tässä luultavasti aivan oikeassa. Tänä päivänä meitä oli yli-iso ryhmä, miltei viisikymmentä henkeä. Tämä johtui siitä, että toinen oppaista päätti aamulla jättää tulematta eikä ilmoittanut siitä kenellekään, niin hänelle ei tiedetty etsiä sijaista. Mutta eipä siinä mitään, loppujen lopulta hyvin tuo meni noinkin. Tässä vaiheessa voin varoittaa, että jos ei kiinnosta lukea kertomusta keskitysleiristä ja joistakin siellä tapahtuneista kauheuksista, voi hypätä suoraan toiseksi viimeiseen kappaleeseen.
Kierros alkoi historiapläjäyksellä ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisistä tapahtumista Saksassa. Opas kertoi vallinneista oloista ja Hitlerin valtaannousun syistä. Myös kierroksen aikana puhetta oli jonkin verran yleisestäkin historia, ei pelkästään tästä keskitysleiristä. Tässä jutussa en puhu historiasta vaan keskityn keskitysleiriin. Tuon alkuspiikin jälkeen menimme sisälle keskitysleirin alueelle. Tuonne päästäkseen piti mennä portista, jonka yläpuolella lukivat pahamaineiset sanat: "Arbeit macht frei" - "Työn kautta vapaaksi". Tuohan ei tietenkään ollut totta, vaikka kyseessä olikin työleiri eikä tuhousleiri, vaan yksi monista leirin psykologisen kidutuksen muodoista. Todellisuudessa kovemmin työskentelemällä sai itsensä varmemmin työkyvyttömään kuntoon, jolloin muuttui hyödyttömäksi natseille. Tällöin pääsi tutustumaan krematorioon sisältäpäin. Nykyisin tuo portti pidetään aina auki merkkinä siitä, että leiri on nyt vapaa.
Ennen keskitysleirin eri osien kuvaamista pikkuisen alustusta leiristä. Dachaun pääasiallinen tarkoitus oli olla työleiri. Mikäli vangeilla oli jotain erityistaitoja joita voitiin käyttää hyväksi, niin yleensä myös tehtiin. Mikäli tällaisia ei ollut, joutui tekemään raskaimpia kuviteltavissa olleita hommia, kuten esimerkiksi kuivaamaan suota käsipelillä. Päivällä vangit olivat "työpaikkoillaan" ja palasivat sitten illaksi leirille. Koska Dachau oli ensimmäinen keskitysleiri ja sijaitsi niin lähellä natsien kotikaupunkia, Müncheniä, sitä pidettiin mallileirinä ja esimerkkinä muille. Esimerkiksi kaikki uudet kidutustekniikat testattiin aluksi täällä, ennen kuin niitä sovellettiin muilla leireillä. Täällä sijaitsi myös pahamaineinen "School of Terror", terrorin koulu, jossa koulutettiin 95% kaikista kaikilla keskitysleireillä palvelleista SS-joukoista. Mutta nyt takaisin kierrokselle leirillä.
Porttien sisällä ensimmäisenä vastaan tulee suuri aukio, jonne vangit tuotiin aina aamuin ja illoin luvun ottamista varten. Tämä autius ehkä vähän yllätti, vaikka en kyllä ollut oikein ajatellut mitä tällaiseltä paikalta pitäisi odottaa. Aukion toisella reunalla olivat vankien asuintilat ja toisella puolella "tervetulokomitean" rakennus sekä erikoissellit. Mainittakoon tässä vaiheessa että Dachaussa kaikki muut rakennuḱset, paitsi vankien asuintilat ovat alkuperäisiä. Ne säästettin vapautuksen jälkeen varoituksena jälkipolville. Vankien asuintiloissa ei ollut kunnollisia perustuksia tai mitään, joten ne mätänivät maan tasalle 60-luvulle mennessä. Ensimmäinen vierailukohde oli "tervetulokomitean" rakennus jossa vangit toivotettiin "tervetulleiksi". Tämä tapahtui siten, että aluksi vangit marssivat portilta rakennukselle. Jos jokin jossakin vangissa otti tässä vaiheessa jotakin SS-miestä silmään, niin hän saattoi hakata tämän (puoli)kuoliaaksi siltä silmänräpäykseltä antaakseen hyvän kuvan itsestään esimiehilleen. Tämän jälkeen vangit tilostoitiin arkistoihin ja heiltä riistettiin kaikki henkilökohteinen nimeä myöten. Vaatteiden tilalle annettiin ohut vangin univormu ja släpärit, nimen tilalle numero. Tämän jälkeen jos erehtyi puhumaan itsestään tai kenestäkään toisesta vangista nimellä, rankaistiin kidutuksella. Ennen kuin univormut sai vetää ylle, kehon kaikki karvat ajeltiin nopeasti partaveitsellä, joka oli usein tylsä ja ruosteinen. Tämä tarkoitti sitä, että esimerkiksi pään ajelu tarkoitti lähinnä skalpeerausta. Tässä vaiheessa tuskasta kirkuviin vankeihin suihkutettiin jotain vahvaa puhdistusainetta, joka poltti myös ihoa mennessään. Tämä huuhdeltiin pois kiuhuvalla vedellä (saattoi olla myös kuuma kesällä ja kylmä talvella, en nyt muista ihan tarkalleen). Tämän "tervetuloseremonian" jälkeen vangit olivat valmiita leirille. Itse rakennus oli ankea betonista valettu paikka. Siellä oli esillä erilaista kamaa kidutusvälineistä lähtien, niistä ei tässä sen enempää.
Tämän rakennuksen jälkeen kierros jatkoi erikoisselleihin joissa olevat vangit saivat "erityiskohtelua". Täällä selleihin oli esimerkiksi asennettu lämmityspatterit. Näitä ei tosin käytetty talven kylminä öinä, vaan kesällä. SS-miehet eivät tykänneet siitä, että selleissä oli kesällä mukavan viileää, joten ne iskivät lämmityksen päälle tehdäkseen vankien olon entistäkin epämukavammaksi. Sellit olivat pienehköjä betonikuutioita, joissa oli vessanpönttö nurkassa ja patteri seinässä. Rakennus oli lähinnä yksi pitkä käytävä, jossa oli paljon sellejä molemmilla puolilla. Aikaisemmin eristetyssä, mutta tällä hetkellä muun käytävän kanssa yhtenäisessä osassa olivat vielä erityisemmät sellit, joissa pidettiin johtajia. Tänne kannettiin muun muassa natseja vastustaneet papit tai maalliset johtajat. "Erityiskohtelusta" ei ole ehkä tarvetta kertoa enempää, mainittakoon kuitenkin vielä yksi psykologisen kidutuksen muoto. SS-joukoilla oli tapana hakea joku vanki käytävälle kidutettavaksi/tapettavaksi keskellä yötä. Tarkoituksena oli pitää mahdollisimman kovaa meteliä ja saada vangista lähtemään paljon ääntä, jotta kaikki varmasti heräävät ja tietävät että eivät voi olla edes yöllä rauhassa. SS-joukot voivat tulla selliisi hetkenä minä hyvänsä.
Täältä kierros jatkui vankien parakkeihin. Nämä oli rakennettu uudestaan ja siten, että eri huoneet kuvasivat keskitysleirin eri ajanjaksoja. Ensimmäinen jakso oli ennen toisen maailmansodan alkua. Tällöin keskitysleirille heitettiin lähinnä poliittisia ja mielipidevankeja. Tähän aikaan ylikansoitusta ei ollut, yhdessä huoneessa asui joitakin kymmeniä vankeja joilla kaikilla oli oma laidoilla varastettu sänkynsä kolmikerrossängyistä. Vangeilla oli jopa pieni taso omia tavaroita varten (ja koska omia tavaroita ei sallittu, tämä oli aina tyhjä). Toinen ajanjakso oli noin vuosi toisen maailmansodan alusta. Nyt tungosta alkoi jo jonkin verran tulla, vankien määrä huoneissa oli yli sata. Tasot ja välilevyt poistettiin sängyistä, jotta niihin saatiin enemmän vankeja mahtumaan. Sängyt kävivät ahtaiksi, mutta olivat silti melkein järkevän kokoisia vangeille. Tämän jälkeen olikin jo vähän masentavaa nähdä toisen maailmansodan loppupuolen majoitusolot. Kolmikerrossänky tarkoitti lähinnä koko huoneen kokoista hyllyä, joka oli kolmessa kerroksessa. Tänne saatettiin ahdata nukkumaan äärettömän ahtaisiin oloihin jopa 300 vankia. Jokaiseen vankiryhmään määrättiin aina päävanki, jonka tehtävänä oli kiduttaa/tappaa muita vankeja. Jos hän ei hoitanut tehtäväänsä, hänet laitettiin muiden vankijen joukkoon ja valittiin uusi päävanki. Päävankina olemisen etuja olivat parempi ruoka ja yksityishuone. Kyllä, kun viereiseen huoneeseen oli ahdettu 300 vankia lomittain nukkumaan, oli päävangilla samankokoinen yksityiskämppä. Tai ehkä hän saattoi jakaa sen toisen ryhmän päävangin kanssa, mutta kuitenkin. Tämän takia päävangin asemasta ei halunnut pois. Sensuroidaan nyt tästäkin pahimmat jutut ja siirrytään eteenpäin.
Kierroksen viimeinen osa oli tutustuminen krematorioihin ja kaasukammioon. Krematoriot olivat täälläkin ahkerassa käytössä. Itse asiassa pahimpina aikoina kuusi paikalla sijaitsevaa krematorion uunia ei kerennyt polttaa ruumiita sitä mukaa kun uusia vainajia kertyi. Niinpä ruumiita jouduttiin pinoamaan kasoihin odottamaan tuhkausta ja näistä kasoista tuli nopeasti korkeita ja pitkiä. Uuneissa ei sinänsä ollut paljoa nähtävää, olivathan ne vähän erilaisia kuin pullien paistamiseen tarkoitetut, mutta uuneja kuitenkin. Kaasukammio (kuvassa) sen sijaan oli hyvin ankea paikka. Tuo rakennus koostui monista erilaisista osista. Aluksi oli odotushuone jossa vangit riisuttiin alasti, sillä heille kerrottiin että he pääsisivät suihkuun. Itse asiassa odotushuoneesta kun siirtyy kaasukammion puolelle, oven yläpuolella lukee saksaksi "Brausebad", eli "suihkuhuone" tai jotain vastaavaa. Kammio itse on ankea betoninen huone, jossa seinillä on kaasun suihkutusaukot ja katossa on suihkupäätteitä. Näitä suihkuja käytettiin sitten kaasutuksen jälkeen huuhtelemaan kaikki eritteet pois. Tämän jälkeen tuli ensimmäinen kuolon kammio, jossa vangeilta irroitettiin kultahampaat ynnä muu arvokas mitä heillä saattoi vielä olla mukana. Tästä heidät siirrettiin toiseen kuolon kammioon pinoihin odottamaan tuhkausta.
Tässä oli lyhyesti kuvailtuna Dachaun keskitysleiri. Yritin pitää jutun pituuden järkevänä, mutta silti kertoa joitakin tarinoita paikoista mitä näin tuolla. Vaikka tuo ei ole missään mielessä mukava paikka nähdä, on visiitti sinne kuitenkin omalla tavallaan ihan mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Voin kyllä suositella kierrosta tuollaiseen paikkaan, jos sellaista ei ole aikaisemmin nähnyt. Nämä on kuitenkin jätetty tuhoamatta tarkoituksella. Tämä tarkoitus luki vapautetun vangin patsaassa aivan kierroksen lopussa: Muistoksi kuolleille, varoitukseksi eläville.
Suuren ryhmän vuoksi palattiin 45 minuutia myöhässä Müncheniin. Paikallisjunan saapumisesta aikaa Geneveen päin suunnanneen junan lähtöön oli vajaat kaksikymmentä minuuttia. Seuraava juna olisi yöjuna, jolla myöhästyisin hieman töistä ja pääsisin nukkumaan asemalla. Olin jättänyt kaikki kamat hostellille varastoon. Sinne käveli asemalta noin kymmenen minuuttia. Päätin kerätä tuohon junaan ja yli 30 asteen helteessä juoksin hostellille, rynnistin varastoon hakemaan kamani ja kaiken krääsän kanssa hölkkäsin takaisin asemalle vain huomatakseni että olisin voinut käyttää kaksi minuuttia enemmänkin aikaa. Nyt pystyin jopa kävelemään loppumatkan laiturin päästä toiseen luokkaan. Junaan päästessäni olin hiestä aivan märkänä. Näytti siltä, että olisin käynyt kastautumassa järvessä. Kun juna lähti liikkeelle, kävin vessassa hieman pyyhkimässä suurempia hikiä pois kaikkialta. Kun palasin paikalleni, kävin vierustoverin kanssa keskustelun joka alkoi näin: "Hello, where are you from?", "Finland", "Yes, this must be a really hot day for you"... Niinpä, loppumatka menikin sitten rennosti istuskellessa junissa. Matkustamiseen olen jo tässä vaiheessa tottunut. Takaisin kämpillä olin jo vähän yhden jälkeen yöllä.
- comments