Profile
Blog
Photos
Videos
Hellurei ja hellät tunteet Malesiasta!
Lähdimme suuntaamaan Kota Bharusta kohti Perhantian saaria rankka sateen iskiessä kolmen pienen elefantin naamoja vasten. Malesialaiset ihmiset näyttivät ihanuutensa neuvoessaan ryhmämme paikalliselle bussiasemalla. Moniko suomalainen perusjantteri lähtisi näyttämään suuntaa kolmelle gringolle rankkasateessa,kysynpähän vaan?!?!?
Venailimme bussiaseman katoksen suojissa tunnin verran ennen kuin Kuola Besutin bussi kaartoi lätäköt roiskuen eteemme. Paikallisbussin hinta 2 tunnin matkaan sai hymyn nousemaan korviimme, turistibussien hinnat tuntuivat ryöstöltä tämän rinnalla. Matka sujui leppoisasti, Tanja ja Kari käpertyivät vilttien alle ja Esa ja paikalliset naureskelivat kuolaaville pikku mamman sinappitykeille. Perillä Kuola Besutissa vastassa oli heti auttavaisia immeisiä ja eräs herra lähti näyttämään tietä sataman terminaaliin. Terminaalissa jouduimme kuitenkin pettymään venekuskien ilmoittaessa ettei kyytejä saarelle ole enää menossa tänään. Rahallahan siitä olisi tietysti selvinnyt, muttemme halunneet maksaa itseämme kipeiksi. Uusi ystävämme lähti näyttämään meille lähellä sijaitsevaa hotellia, josta muodostui tukikohtamme seuraavaksi yöksi.
Ilta sujui Kuola Besutin pienessä satamakaupunkissa hyvän ruuan ja huilailun muodossa. Aikaisin aamulla suuntasimme nokkamme taas terminaaliin ja matkamme Perhantian saarille alkoi. Tästä matkasta muodostui kuitenkin osalle porukasta elämämme pelottavin siirtymätaipale. Hieman perus suomalaista soutuvenettä isompi lasikuituvene natisi liitoksistaan kun pari metriset aallot tulivat vastaan. Lumilautatermi vastapalloon kertautui moninkertaiseksi kun kumpareiden sijasta iskeydyimme parin metrin pudotuksen seuraavan aallon etuseinämään. Tätä huvipuistolaitetta kesti sitten seuraavat 45min ja poikien kulkuset huusivat hoosiannaa! Ainoa joka ei osannut pelätä oli taas Tanja, joka nauroi katketakseen koko matkan ajan,liekö sitten tapa purkaa pelkoa? Ehkä nyt ryhmämme ymmärsi miksi paikalliset ihmettelivät miksi olemme täällä kesken monsuunikauden.
Perhantian lähestyessä aallotkin alkoivat pienentyä ja pystyimme huokaisemaan helpotuksesta, kun jalat koskettivat laiturin pintaa ei ole koskaan tuntenut itseään niin elossa olevaksi. Huikea fiilis!!!Perhantian Coral Bay oli kuin vanhasta lännenfilmistä, ei ristin sielua missään. ShariLa-hotelli oli meidän pelastuksemme ja astuimme paratiisiin, meidän lisäksi saarella oli vain kolme Aussia. Lowseasonin takia majoitusten hinnat olivat pohjahinnoissa, joten pääsimme nauttimaan luxus olosuhteista budjettimme puitteissa. Ei edes muistanut kuinka hyvältä lämmin suihku tuntui kropassa.
Päätimme porukassa että nauttisimme Perhantian rauhasta kahden päivän ajan. Päivät kuluivat saaren toisella puolella sijaitsevan Long Beachin aaltoja haastaen,lenkkeillen ja kuntopiirien merkeissä. Alkoholiahan muslimien saarelta ei irronnut, joten päätimme ottaa terveellisestä hetkestä kaiken irti. Illat sujuivat ruokaillen ja läheisten kanssa tietokoneella turisten. Perhantian saaret tekivät suuren vaikutuksen, voi vaan kuvitella kuinka se puhkeaa kukkaansa highseasonin aikaan.
Reissumies ei kuitenkaan osaa pysyä aloillaan, joten 21.12. lähdimme taas jatkamaan matkaamme kohti westcoastia ja Penangia. Huomattavasti rauhallisemman paluu matkan veneellä Kuola Besutiin, törmäsimme taas vanhaan ystäväämme. Gubbe lähti heittämään meitä Tanah Merahiin tunnin ajomatkan päähän. Maksoimme gubelle hyvän hinnan, hintaan sisältyi matkaopasmaista tarinointia riisipeltojen ja vesipuhvelien vilistessä silmiemme ohi. Opimme myös ettei muslimimiesten elämä ole ruusuilla tanssimista, kukapa haluaisi useamman kuin yhden kaulinta heiluttavan pirttihirmun kontolleen?
Nyt alkaa läppärin akku huutaa tyhjyyttään, joten laitan laput korville ja Junon Matkamies biisin repeatille. Palataan linjoille Penangin polttavan auringon alta, f*** the rain!!!!
Kirjoitettu 21.12.2010
- comments