Profile
Blog
Photos
Videos
No mutta moro!!
Krabilla tuli saatua vähän väriä pintaan (Tanja) ja yksi melkoinen kohmelo (Kari ja Esa). Kohmelosta kiitos kuuluu hyvälle ystävällemme, Luke Skywalkerin maanläheiselle serkulle Johnnie Walkerille. Kavereiden kesken Zoni on kulkenut urhoollisesti rinnallamme alusta asti ja palaa kuvioihin myos myohemmin. Käytiin myös katsomassa apinoita, jotka kuitenkin säntäsivät kirkuen viidakkoon naamamme nähdessään. Melko imartelevaa. Krabilla oltiin lopulta viisi päivää, kunnes alkoi tehdä mieli vehreämmille laitumille. Nautimme kaikki Krabilla lomailusta, mutta uusien seikkailuiden odotus sai porukan aikaistamaan lähtöä yhdellä päivällä. Vantaalla hikipäässä ostetut liput jäivät siis käyttämättä.
Ostimme torstai iltana majapaikkamme respasta liput aamulla kuuden maissa lähtevään minibussiin. Lopullinen määränpäämme oli Kota Bharu Malesian puolella. Matkan kestoksi respan mukava setä ilmoitti noin 7 tuntia, mutta todellisuus olikin sitten ihan jotain muuta.Olimme kuulleet ettei rajaa kannattaisi ylittää itäpuolelta, siellä vallitsevan levottoman ilmapiirin takia. Kokeneina travellereina (10 päivää auringossa makailua) emme pienestä säikähtäneet, vaan päätimme katsoa vaaraa silmästä silmään.
Matkamme alkoi todella hyvin tyhjän minibussin saapuessa hakemaan meitä majapaikastamme. Heitimme rinkat kyytiin ja otimme oikein mukavat asennot bussin takapenkillä löhöten. Pikkuhiljaa porukkaa poimittiin kyytiin lisää ja jouduimme luopumaan omista mukavista lepoasennoista. Melkoinen yhteensattuma oli, että kahdeksan ensimmäisenä autoon noussutta matkustajaa olivat kaikki suomalaisia. Ihan mukaviakin. Siinä vaiheessa kun takapenkillä ei enää tuntenut omia jalkojaan ahtauden vuoksi ja muutenkin tuntui ettei liikkumisesta yhtään mitenkään päin tulisi mitään,poimittiin kyytiin vielä venäläispariskunta joilla oli mukanaan kahden todella ison laukun lisäksi luonnollisesti suksipussi??? Niiku häh? Bussissa ei ollut erikseen tavaratilaa, joten kaikkien matkustajien rinkat ja muut nyssäkät (esim. suksipussit) säilytettiin penkeillä ja käytävällä. Siinä sitten matkusteltiin irvistys korvissa, varmana siitä että vähintään puolikroppaa on halvaantunut. Kaikista epämukavuuksista huolimatta Suomen armeijan kovaakin kovemman sotilaspoliisikoulun käynyt alikessu Pettinen nukkui lähes koko matkan. Lisäpisteitä suoritukseen tulee siitä, että koko valveilla olo ajan Tanja puhalteli muovipussiin aikomuksenaan oksentaa. Oksennus jäi tulematta ja tästäkös pojille tuli pahamieli. Kanssa matkustajien reaktioista olisi todennäköisesti saanut paljon kerrottavaa.
Matkan mielenkiintoinen osuus alkoi kun kaikki kanssamatkustajamme olivat jääneet kyydistä ja meidätkin hylättiin bussiasemalle, mihin lie kaupunkiin. Paikalliset ohjasivat meidät oikeaan bussiin ja matka jatkui. Paikalliset olivat hyvin innoissaan läsnäolostamme ja varsinkin rinkoistamme, jotka tukkivat koko bussin käytävän. Kyseessä oli siis jälleen minibussi, joka oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Alkuperäisen suunnitelman mukaista 7h matkaa näytti olevan tässä vaiheesa jäljellä enää alle tunti ja aloimmekin katsella innoissamme ensimmäisiä merkkejä rajalle saapumisesta. No niitä saatiinkin odotella sitten noin neljä tuntia. Matka sujui kuitenkin mukavissa merkeissä duunarinorsuja ja rynnäkkökiväärit ojossa skootterilla kaks päällä ajavia sotilaita ihmetellen. Näytti muuten hauskalta, eli jos kotonta löytyy rynkky ja skode niin ei muuta ku baanalle.
Sykettä saatiin hinattua jälleen lähelle kahtasataa aseistettujen sotilaiden valitessa autojonosta juuri meidän kulkupelin pistotarkastusta varten. Jännitys oli suurimmillaan sotilaan avatessa auton oven ja alkaessa tutkiskelemaan matkustajia. Tällä kertaa rulettipallo pysähtyi kuitenkin mustaan, ja seurueemme sai huokaista helpotuksesta. Alikersantti Pettinen ei tosin reagoinut tilanteeseen mitenkään ja jatkoi uniaan välittömästi tapahtuneen jälkeen.
Lopulta olimme noin 4-5 tuntia alkuperäistä suunnitelmaa myöhemmin Malesian rajala. Rajalla muodollisuudet hoituivat yllättävän sujuvasti ja Tanjakin pääsi käymään Malesian puolella vessassa jo ennen pakollisia passi- ja turvatarkastuksia. Pääseminen rajalta Kota Bharuun (40km) vaatikin sitten tunnin odottelun paikallisen väestön polttavien katseiden alla ja tunnin bussimatkan. Varsinkin Tanjan skandinaavinen ulkonäkö herätti paloa paikallisten miesten katseissa. Kota Bharuun päästyämme polttavat katseet vaihtuivat ystävällisiin hymyihin sekä tervehdyksiin ja tunsimme itsemme tervetulleiksi Malesiaan. Shokki odotti kuitenkin vessassa huljutteluastian ja "kyykkypöntön" muodossa.
Huomenna olisi tarkoitus suunnata palaneet nenämme kohti Perhandian saaria, tosin tällä hetkelle ei ole mitään hajua miten ja mistä se tapahtuu. Pääsemmekö perille koskaan, selviää seuraavasta blogi-kirjoituksesta tai siitä ettei sellaisia enää tule.
Huljuttelemisiin...
Kirjoitettu 17.12.2010
- comments
Läppä Tuohon odotteluun kyllä saatte tottua, jos enemmänkin tulee liikuskeltua, sekä siihen että aikamääreet ovat vähintäänkiin suhteellisia :)
hanna hurjalta kuulostaa tuo tein matkailu, mut kyllähän te pärjäätte (yllätysyllätys). ja jostai kumman syyst en yhtää yllättyny siitä et tanja kääntelee miesten päitä siellä, ku nii tapahtuu täälläki ! : D
Antton kieltämättä tapahtumarikasta matkailua :D eiku samaa tahtia vaan! (oon tutustunu Johnnieen kans, kannattaa pitää porukoissa, pelastaa päivän ku päivän :)
ReiRei Ei kuulosta ihan normipäivältä ainakaa täällä päin. ja kulta lopeta se miesten päitten kääntely :D vaik ootkin maailman ihanin ja kaunein nainen! hali ja pusu tanjalle ja jätkille yläfemma