Profile
Blog
Photos
Videos
Goalla on orpokoti nimeltä Valentina´s little heaven. Orpokotia pitää 80 -vuotias nunna, omassa kodissaan. Asukkaita siellä on n. 90 ja siellä kuulee paljon surullisia tarinoita. Tarinoilla on tosin suhteellisen onnellinen loppu, sillä jokaisella on nyt koti, kunnes he täyttävät 18 vuotta. Kaikki, joiden syntymäpäivää ei tiedetä, viettävät syntymäpäiväänsä yhteisesti 24.12. Herättää valtavaa kunnioitusta tavata ihminen, jolla on niin suuri sydän kuin tällä vanhalla rouvalla.
Tänä vuonna orpokodista pääsi ensimmäinen ryhmä myös valtion kouluun. Kuulin, että se oli IDEX:in ja orpokodissa olleiden vapaaehtoisten ansiota, jotka kaikki olivat tarjonneet lapsille kouluun vaadittavat osaamisen lähtökohdat.
Aamupäivän opetimme pienemmille lapsille perusasioita, kuten miten kynästä pidetään kiinni ja miten piirretään viivojen päällä. Ruokailun jälkeen lähdimme kaikki ulos leikkimään, eli keinumaan. Aamupäivä tuntui kuitenkin hiukan hankalalta, sillä meillä ei ollut yhteistä kieltä. Syliä jokainen pikkuinen kaipasi, ja sen pystyin heille tarjoamaan kielimuurista huolimatta.
Iltapäivällä valmistimme muun henkilökunnan ja vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa seuraavan päivän aktiviteettia campilla. Tarkoituksena olisi järjestää kuukauden tapahtuma, ympäristöpäivä. Sinne kutsuttaisiin kaikki tytöt slummialueelta ja heille järjestetään hiukan ohjelmaa.
Illalla katselin bollywood elokuvan campin oleskelutilassa, kävin jatkamassa joogaharjoittelua ja sen jälkeen päätimme saada hieman vaihtelua riisiin ja naan leipään. Kävimme Colvalla syömässä lasagnea, Jamie´s nimisessä ravintolassa. Voin lämpimästi suositella.
- comments