Terse. Viime blogipostauksesta onkin vierahtanyt jonkin verran aikaa, pahoittelut siita. Guilinissa meno jatkui aivan uskomattomien fiilistelyjen merkeissa. Mario oli lahtenyt katsomaan riisipeltoja ja palaisi vasta illalla takaisin Wada hostelliin, samoihin aikoihin kun me vasta herailimme. Illalla pelailimme muutaman saksalaisen kanssa lautapeleja, joista toinen oli ollut Yangshuossa pari kuukautta ja saimme samalla hyvia neuvoja liittyen hostelleihin, safkaan, kalliokiipeilyyn ja bilettamiseen. Mario liittyi taas seuraan, muutama bisse ja mielettoman illan ainekset alkoivat olla kasassa. Edellisena iltana olimme bonganneet Wada hostellin omistajan, Uncle Yoshin, soittamassa meille tuntematonta viulun tapaista soitinta. Yosh tykastyi meihin ja loppuillasta otimme yhteiskuvia ja pidimme koko hostellia hereilla jamisessioillamme. Uncle Yosh soitti jousisoitintaan (myohemmin otimme selvaa etta kyseinen soitin oli "kiinalainen viulu", erhu) seka toista meille tuntematonta kiinalaista, kitaran tapaista soitinta. Samun kanssa saimme ensimmaisen kosketuksen kitaraan taman matkan aikana, ja Antoni, Karri seka Mario tyytyivat joko kuvaamaan, kuuntelemaan tai rummuttamaan poytaan.

Lahettiin Yangshuoon nimenomaan maisemien perassa ja niiden osalta ei ainakaan tarvinnut pettya. Kiinalaisia turisteja sen sijaan oli todella paljon joka teki paikasta suhteellisen rauhattoman. Kolme yota ja paivaa vilisi silmien edessa kun luotijuna ja saatiin hostellin rooftopbaarissa nyrkillinen uusia tuttuja. Aina kun krapulasta toikeni ja kiipesi kerroksen ylemmas rooftopille, lahdettiin siita mihin eilen jaatiin. Kiinalainen baarimikko Fen, Evan jenkeista, Fransesca italiasta, Martin hollannista ja me, aiheutti huomiota paikkallisilla tanssilattioilla. Martinin viimeisena iltana bongasimme Jimin, joka toimi engallinkielen opettajana, ja hanen oppilaansa Ruukan. Talla porukalla suuntasimme ulos juomaan olutta, ja huomattuamme kaikkien baarien olevan kiinni, otimme suunnaksemme Li-joen. Ruukan kannustuksella paadyimme kaikki jokeen uimaan. Oltiin neljantena yona onneksi viimeset jotka Yangshuoon jai ja saatiin olla selvinpain. Seuraavana aamuna kun nostettiin rahaa skoottereiden vuokraamista varten, sattui valikohtaus jossa automaatti nielaisi Antonin pankkikortin. Kaiken lisaksi oli sunnuntai joten ei voitu kavella pankin ovista sisaan ja tarttua satunnaista firman edustajaa pillista kiinni. No mutta, oltiin tutustuttu Feniin joka seuraavana paivana auttoi kortin takaisin saamisessa. Skootterit vuokrattiin suunnitelman mukaisesti ja loydettiin todella loistavia paikkoja. Hyva tapa nahda alueen asukkaiden arkea on sukeltaa isommilta teilta suoraan pikkuteille jotka vievat riisipeltojen, muun kasvillisuuden, kallioiden ja asutusten keskelle. Molemmat, seka lapset etta toitaan tekevat vanhemmat olivat yllattyneita ja kiinnostuneita kun uteliaina dallailtiin ympari kontuja. Kaikki hymyili ja tervehti, mutta lapset, koirat ja jotkut ankoistakin tykkasi seurata meita aika paljon. Ollaan oltu laiskoja kiinan kielen opiskelun kanssa ja kyllahan se paikanpaalla harmitti. No, ensimmainen pidempi reissu kaikille ja taalla ollaan tavallaan myos oppimassa niita asioita jotka helpottaa reissaamista tulevaisuudessa. Viihdyttiin kokopaiva kylilla ja ajettiin auringonlaskussa takasin keskustaan.

Ilta-auringon valaisemat pellot

Soi paassa sellot

Ei liikuta kellot

Ja aukeaa Kiinan verhot

Helpotus.

Kaksi bussia, valiyo Nanningissa ja oltiin Vietnamin Halongissa. Toisen bussimatkan pituus oli n.10 tuntia, koska bussikuskimme eksyi matkalla. Sillon kun sattuu Halongiin halutuimpaan sensonki-seasoniin voi vain kuvitella paikan halinan. Talla hetkella kuitenkin kun on sadekausi (pitaisi olla, noin kolme kertaa on satanut kolmessa viikossa) niin oli Halongissa pahin off-sesonki. Miinus puolena se, etta kaikki yrittvat meille kaupata kaikkea, mita ikina myyda yrittivatkaan. Kuten, "My friend, you want some boom-boom?" Ei kiitos. Ensimmainen kosketus mereen talla reissulla oli huumaava, ja oltiinkin rannalla uimassa aamusta auringonlaskuun, ja olutta nauttimassa laskuveden aikaan oisin. Suuri totutteleminen Vietsussa oli valuutta, eli dongi. 1euro talla hetkella on noin 26,000 dongia. Viimenen yo oli itse Halong Bayssa, meren paalle nousevien kallioiden keskella, mukavassa porukassa ja erittain mukavalla paatilla. Saatiin hyvaa ruokaa, nautittiin seurasta ja maisemista. Paatilta oli myos mukava hyppia vihreansinertavaan mereen.

Halongin jalkeen seurasi Hanoi. Yleinen puheenaihe Vietnamin, ja varsinkin sen suurkaupunkien (ainakin Hanoin) mopoista, ei ole mitaan turhaa tai liioiteltua. Loydettiin jo ekana iltana hyva kahvila-ravintola ison risteyksen kulmasta, jonka parvekkeelta pystyi halinaa seurata. Loytyi myos ensimmainen musiikkikauppa, josta saatiin vihdoin meikalaiselle kantoon reissukitara ja Juhalle Guilinissa bongattu erhu niminen jousisoitin, "kiinalainen viulu". Sama jota vanha herra Uncle Yosh meidankanssa jamitteli. Jos Hanoissa haluaa paasta halvalla se ei ole vaikeaa. Monien kortteleiden kulmilta loytyy nuudeli kuppiloita joista saa kananuudeli keitot reilulla eurolla.

Silloin talloin on myos onnea matkassa, ja tajuttiin ennen Hanoihin menoa etta paastaan maan paakaupungissa juhlimaan itsenaisyyspaivaa. Vietnamin ollen maa, jonka kaikki tuntevat Vietnamin sodasta ja maan olleen mm. kiinalaisten vallan alla n. 1000 vuotta, pystyi vain kuvitella miten iso asia itsenaisyyspaiva Vietnamissa on. Ho Chi Minh sai vielakin suuremman ylistyksen kansalaisten idolina ja pyhimyksena, kun mita se maassa muutenkin jokainen arkipaiva saa. Oltiin ainoina valkonaamoina Ho Chi papan museon edessa, Vietnam paidat paalla seuraamassa seremoniaa, joka oli jarisyttava kokemus. Varastettiin Papalta ikavasti myos huomiota kun lapset ja tietysti naiset, niinkun aina, halusivat meidan kanssa yhteiskuvia. Oli aika siirtya jatkoille ja tavattiin paikallisessa raflassa erittain mukava tyontekija tytteli, joka soitti hyvaa musiikkia ja antoi meidankin soittaa stereoista mita haluttiin. Syotiin, juotiin ja laulettiin. Sitten vaihdettiin mestaa, juotiin hitusen lisaa, ja aamusta nukkumaan. Ajantaju katoaa, mutta luultavasti seuraavana paivana, varattiin lentoliput Hanoista Bangkokiin. Lento on kuitenkin vasta viikon paasta, joten lahdettiin sita ennen vielakin pohjoisempaan Vietnamiin, Sapaan.

Matka Sapaan oli ensimmainen yobussi jolla mentiin ja sumuinen nousu aamulla bussista toi mukaanaan, menetyksen. Hostelliin kun saavuttiin, rinkkoja ja reppuja vihapaissa revittya, tultiin tulokseen etta Antonin kamera oli jaanyt bussiin. Vitutuskayra kasvoi huippuunsa tajuttuamme etta kaikki taman reissun yhteis-biletys-ja tuttavuuskuvat olivat Antonin kamerassa. Hostellin isanta (Green Valley Hostel, suositus) auttoi meita epatoivoisessa yrityksessa saada kamera takaisin bussifirman konttorilta ja bussista joka parkkipaikalta viela loytyi, mutta turhaan. Joku oli jo sen vienyt. Sapassa ollaan yksi paiva oltu ja toinen menossa. Toistaseksi "kaupunki" on tunnelmaltaan ja yksinkertaisesti vuoristomaisemiensa takia ollut yksi ehdottomista reissun tahan astisista kohokohdista. Tehtiin eilen Antonin kanssa tutkimusmatka haasteellista vuoristotieta, 40km edestakas lenkki mopedin selassa. Ei voi paikkaa ja vuoria muuta kun ihmetella. Suomalaisena peltohiirena toisaalta kun ei vuoria ole nahnyt kuin keski-Euroopassa reissatessa. Myos maissipellot, ja paikallinen asutus jota ajolenkin aikana kohdattiin on mahtavaa. Vuoristoheimolaisista osa on keskustassa kauppaamassa kasitoitaan turisteille tienatakseen leipansa, mutta osa perheesta on aina kotona johon voi jalleen kerran suunnata helposti mopskuilla, ja hymyilla yhdessa maan asukeiden kanssa ihmetellen elamaa. Tanaan oli tarkotus lahtea yhessa taas ajelemaan, mutta sade ja huono nakyvyys pilasi suunnitelmat. Toivotaan huomiselle Aurinkoa ja uusia elamyksia.

Tuulta kohti.