Herätys tuli kirjaimellisesti kalkkunan laulun aikaan! Aamu oli sateinen ja märän ja hiekkaisen teltan kokoaminen vähemmän mukavaa. Tunnelmaa piristivät iloisen reippaat oppaamme, jotka aamiaista laittaessaan toistelivat jälleen "Even me, I don´t know" ja "Laka laka" -tyyppisiä lausahduksiaan. Ajoimme Francistownin kautta Elephant Sandsille (Nata), jossa oli näyttäviä muurahaiskekoja. Francistown vaikutti sangen modernilta paikalta Nokian liikkeineen ja muodikkaine näyteikkunoineen, eivätkä vaikutelmaa juuri häirinneet edes pihoilla juoksentelevat pahkasiat. Matkalla kohtasimme sadekuuroja ja, kuinka ollakaan, elefantteja, jotka Botswanassa ovat vielä isompia kuin Etelä-Afrikassa. Leiripaikassa, jossa nimensä mukaisesti oli paitsi elefantteja myös hiekkaa, oli sekä ihmisille pystytetty juomapaikka että elefanttien juomalammikko. Päiväsaikaan emme lammikolla elefantteja nähneet, mutta pimeän tultua lammikolle ilmestyi kuusi elefanttia janoaan tyydyttämään: siinä sitä sitten ottivat huikan jos toisenkin sekä ihmiset että elefantit.

Majapaikan Suomi-assosiaatio oli Mika Häkkinen. Iltasafarilla näimme matkakumppanieni suureksi pettymykseksi lähinnä vain lintuja ja jäniksiä, ja pimeäkin ehti yllättää meidät. Vähäisiä eläinhavaintoja (kaksi kirahvia ja kaksi elefanttia matkan päässä savannilla) korvasivat kertomukset mm. reitillä joskus lepäilleestä kaksimetrisestä mustamambasta. Maantie, jota parhaillaan korjattiin, oli ollut jopa niin kuoppainen, että maan presidentti oli sen ajettuaan antanut suoraa päätä potkut teistä vastaavalle liikenneministerille. Tullessamme pimeän aikaan takaisin meidät pysäytettiin aluerajalla kävelytestiin, jossa jokaisen kyydissä olijan tuli astua määrätylle alustalle; kysymyksessä oli ilmeisesti jonkinlainen rajavalvontaan liittyvä biotesti. Havaitsimme myös, etteivät norsun silmät kiilu pimeässä samalla tavoin kuin vaikkapa hirven. Yö oli tähtikirkas ja majapaikassa nautittu ateria maittava.