Profile
Blog
Photos
Videos
Viikko hoo-hetkeen. Viikon päästä (su 13.9.2009 kello jotakin) jo muualla, poissa tutuista ja turvallisista ympyröistä. Oikeastaan ekaa kertaa olen menneellä viikolla miettinyt, onko tässä mitään järkeä. Kait se on ihan luonnollista luopumisen tuskaa kun tietää, että joutuu olemaan pitkään erossa ihkuista kavereista, unelmien työpaikasta, salibandy- ja tennismailoista, ihmisen parhaasta kaverista eli polkupyörästä, tutusta kahvinkeittimestä ja ylipäätänsä kaikesta tutusta ja tutuista. Tilalle tupsahtaa 10kk seikkailuhenkisyys epävarmoissa ja vaativissa olosuhteissa , jossa jokainen aamu ja ilta ovat voitettuja maileja ja hetkiä. Anyway, en pelkää yhtään Vietnamin, Intian tai Kampotsan oloja tai kaupunkeja, vaan kyllä ne suurimmat pelot ja odotukset löytyvät ja lentelevät ihan muissa ulottuvuuksissa.
Viimeiset viikot ovat kuluneet hyvin pitkälle teknisten ja fyysisten asioiden kasaamiseen ja viime hetken pakollisiin kiireisiin. On ollut duunin läksiäisiä, kv-ajokortin ja nettiviisumi-hakemusten täyttöjä, viimeiset rokotukset ja hammaslääkäriajat, psp-muistikorttien viilaamista, musakirjaston päivittämistä jne. Onneksi enää muutama pikkuasia jäljellä, kuten hyttysverkkojen, munalukon ja nippusiteiden hankkiminen sekä paperisotien siirtämiset pdf-maailmaan ja g-mailiin, ja sitten olemme valmiita pakkaamaan. Mukaan meille tulee kantoon rinkat mulle, Riialle ja Mikolle, ja Miisalle pienempi päivärinkka. Lisäksi pari pienempää reppua. Kun katselee tavaralistaa, niin olen tullut siihen lopputulokseen, että olemme lähdössä sairaalatyöntekijöiksi kolmanten maailmaan. Rinkkamme tulevat olemaan käveleviä apteekkeja; aivan sairas määrä erilaista pilleriä, tabua, rasvapurkkia, geeliä ja seassa ne muutamat vaateparret ja kengät, läppäri ja iPod sekä otsalamppupurkinavaajatulitikkumonitoimityökalu.
Mites lasten koulu? Kysymys, jonka käytännössä kaikki ovat kysyneet. No, tässä vielä kertaalleen - kyl se on. Olemme palaveeranneet ja keskustelleet molempien opettajien kanssa ja heidän suhtautumisensaon ollut alusta alkaen täydellisen positiivista. Saamme syksyn kirjat ja opintosuunnitelmat mukaan matkalle ja kevään satsi postiteaan Stephanin kämpille Ausseihin joulun tienoilla. Opetan matkalla vitos- ja kakkosluokan opintosuunnitelmiin kirjatut asiat, joihin muksut pääsevät kerran kuussa vastailemaan kokeiden muodossa sähköpostin äärellä. Lisäksi molemmat pitävät ns. matkapäiväkirjaa, johon tulee kirjoittaa ja kuvittaa muisteloja viikottain. Lisäksi rinkoihin pakataan kässän tunteja varten virkkuukoukku ja lankakerä, videokamera ja moviemaker-softa kuviksen tunnin videoclipseihin, lasten blogi- ja lehtikirjoituksia äikkää ylläpitäen, uikkarit ja lenkkarit liikunnan riemuihin, yatzy, uno ja shakki matikan lisätehtäviin jne. Ylli (siis vanhat mantsa ja bilsa), historia ja kemma mennevät omalla painollaan ;-) Ja ensi heinäkuussa sitten näemme, kuinka ahkerasti olemme jaksaneet opiskella kun molemmat istuutuvat ehtoja suorittamaan. Hyvin koulu menee ensi vuonna, en jaksa ottaa siten yhtään painetta tästäkään asiasta. Olen varma, että saavuttuamme muksut ovat henkisesti rikkaampia ja kypsempiä kuin moni muu luokkatoveri.
Ihan varmasti tulemme ylipaljon näkemään, kokemaan, tuntemaan, maistamaan, ihastelemaan ja kiroamaan. Loppuun kuitenkin vielä 3 samimaisen henkilökohtaista asiaa, jotka haluan ehdottomasti oppia, löytää ja kokea matkalla: löytää sen ensimmäisen oman aaltoni surffilaudan päällä, kokea korallivesien kirkkaus veden alta käsin sekä kasvattaa pidempi takatukka kuin Kallella on, vaatikoot se sitten rastan ottamista tai ei.
- sami
- comments