Profile
Blog
Photos
Videos
Hyvää itsenäisyyspäivää koto-Suomeen!
Sydneyssä elo on jatkunut samaan malliin, kaupunkia kiertelemällä ja auringosta ja lämmöstä nauttien.
Perjantai-iltana kävin Sydneyn couchsurfing tapaamisessa - couchsurfing.com on nettisivusto, jonka kautta voi löytää ilmaisen yöpaikan (=sohvapaikan) melkein missä päin maailmaa, mutta se on myös hyvä tapa verkostoutua ja tutustua uusiin ihmisiin, sekä paikallisiin että reppureissaajiin. Perjantaina edustettuna oli aussien lisäksi suuri osa Eurooppaa, Aasiaa sekä Pohjois-Amerikkaa. Joskus aina suomalaisesta tai ainakin omasta näkökulmastani ihmetyttää, kun täällä päin tapaa paljon ihmisiä, jotka eivät koskaan ole käynyt Australian - tai edes oman kaupunkinsa ulkopuolella! No tietysti ulkomaille lähtö on jopa Suomea hankalampaa pitkien etäisyyksien vuoksi mutta silti!
Lauantai-iltaa vietin puolestaan Sydneyssä töissä olevan entisen työkaverini sekä toisen suomalaisen tytön kanssa. Darling Harbour sijaitsee satama-alueella ja on viihde-elämän keskus, jossa on paljon ravintoloita ja kahviloita, joiden ulkoterasseilla on mukava istuskella ja nauttia upeasta maisemasta ja valomerestä Sydneyn pimenevässä illassa.
Suomalainen DNA-liittymä näyttää toimivan kohtuu heikosti täällä, suurin osa tekstiviesteistä juuttui jonnekin bittiavaruuteen, joten kävin hankkimassa paikallisen pre-paid liittymän. Avaus sujui todella helposti ja nyt ei tarvitse arvuutella viestien läpituloa/menoa.
Rannalle en ole vielä ehtinyt laisinkaan, mutta suunnitelmissa on päästä Bondi- tai manly beachille pikapuolin. Ensi viikoksi on luvattu 35 asteen hellettä, tähän saakka tuo 25 on tuntunut ihan mukavalta, mutta eiköhän lämpimämmästäkin selvitä
- comments