Profile
Blog
Photos
Videos
Koulunkäyntiä ja muuta oheistoimintaa Phuketissa
Viime teksti taisi tulla näpyteltyä Kambodzasta, joten ehkä on aika päivittää kuulumisia ja kerrottavaa kyllä riittääkin. Lotta jo onkin vähän ahkerampana kertonut Phi Phi:n reissusta ja esitellyt kämppää, mä voisin sitten puolestani kertoo "arkielämästä" täällä Rawailla.
Arkielämällä tarkotan tietysti harrastuksia haittavaa koulunkäyntiä, joka vie keskimäärin kolme päivää viikosta. Meillä on thaikieltä, kansainvälistä liiketoimintaa ja henk.koht . inhokkiani rahoitusta. Kaikki kurssit on melko työläitä, luonnollisesti nytkin innostuin päivittään blogia ku vaihtoehtona olis liiketoiminnan ryhmätyö. Toisaalta kyllä noita läksyjä kelpaa vääntää meidän altaalla :)
Aamuja helpottaa koulupuvut, kun ei tarvi miettiä vaatteita. Tosin täällä helteessä tekokuitu ei oo mikään mukavin materiaali ja jotkut onkin käyny räätälillä teettämässä vähän siedettävämpiä asuja. Ollaan Lotan kanssa huomattu, että noi kynähameet ei oikein sovellu skootterilla ajeluun, muutama hame on jouduttu parsimaan..Hametta tai ei, liikenne täällä on tosi hankalaa. Tuk-tuk-pappaa, Hiluxia ja kulkukoiraa änkeää oikeelta ja vasemmalta vähäsen eri logiikalla kun Suomessa.Heti ekana päivänä saatiin koulussa tärkeä neuvo, jossa ilmenee kulttuuriero aika selvästi: jos näät kolarin, älä missään nimessä pysähdy auttamaan. Tämä sen takia, että jos joitain sattuu ja länkkäri on paikallalla niin kaikki on aina ulkomaalaisen syytä. Täytyy vaan koittaa olla tarkkana, niin toivottavasti haavereilta vältytään.
Raskaan arjen vastapainoksi ollaan vietetty aivan mielettömiä viikonloppuja porukalla. Pari viikkoa sitten käytiin surffauskurssi ja taas sitä sai ihmetellä, miten joku niin helpolta ja yksinkertaiseltä näyttävä voi olla niin raskasta. Kaksi päivää kestäneellä kurssilla kokenut Aussiguru opetti surffauksen perusteet ja kun muutama suolavesilitra oli nieleskety niin kaikki pääsi laudan päälle seisomaan ja varsinki pojat tuntu olevan varsinaisia luonnonlahjakkuuksia. Muutama päivä kurssin jälkeen koitettiin käydäkesyttämässä Kata Beachin aallot,jotka ei sit kuitenkaan ihan sopinu mun taitorepertuaariin:P Pientä viilausta tuntuis olevan vielä tekniikassa, nyt täytyy vaan koittaa ehtiä harjoittelemaan.
Vegetarian festivalit käytiin myös kattomassa ja niitä on melkein mahdoton kuvailla. Koko Phuket town oli ihan sekasin, ihmiset lävistää poskiaan koukuilla, polkupyörillä ja muilla kivoilla pikkuesineillä ja festivaali huipentuu kulkueeseen, jossa jumalia kuskataan kantotuoleissa pitkin katuja ihmisten viskellessä papattimattoja kantajien päälle(??)niin, että ilma oli ihan täynnä savua. Ei ihan selvinny, mikä oli homman pointti, mutta katujen varsilla ihmiset rukoili ja polvistu kulkueen edessä. Koska ei mennessä tiedetty, mitä tuleman pitää, jätettiin skootterit tietty just kulkuekadulle ja siellä oltiin sitte muutama tunti jumissa kun ei huvittanu lähteä papattimeren keskelle ajelemaan. Onneks saatiin kuitenki korvatulpat niin kuulo säily. Kotiin päästessä nenä ja korvat oli täynnä ruudinjämiä, mutta kokemus sekin.
Oltiin myös noin viikko sitten etsimässä salabiitsiä lähistöltä, löydettiinkin pieni Nui beach noin 2km kävelymatkan päässä päätieltä. Biitsi osottautui aika likaiseksi, siellä oli selvästikkin ollut muutama pieni talo, ravintola ja baari, jotka tsunami oli vienyt mennessään. Päätettiin porukalla että jos joskus löytyy tarpeeksi rahaa, siivotaan tää salabiitsi ja laitetaan joku putiikki pystyyn. Maisemat oli kyllä huikeat ja oltiin ainoat koko rannalla (mikä on todella harvinaista herkkua Phuketissa!)
Viime viikonloppu kulu letkeissä tunnelmissa, perjantaina vietettiin koti-iltaa salaatin(joka tuli maksamaan kolme kertaa yhtä paljon ku ulkona syöminen) ja viinin kera. Lauantaina suunnattiin Rawaille, josta vuokrattiin pitkähäntävene päi väksi, jolla sitten seilattiin Coral Islandille snorklaamaan ja löhöilemään.Ite kyllä katosin nopeasti vedestä, kun pääsin tekemään tuttavuutta meduusan kanssa ja muut seuras pian perästä kun joku tyyppi oli nähny vedessä hengenvaarallisen kivikalan. Pienestä jännityksestä huolimatta ihan täydellinen päivä! Illalla oli vielä luvassa opiskelijoiden perusajanviete allasbileet, josta matka jatkui Banglalle ja kivaa oli. :)
Nyt vois koittaa keskittyä hetkisen niihin läksyihin, eiköhän tää tarina ollut tällä erää tässä. Mikko ja Lotta vietti viime viikonlopun Full moon -partyissa Koh Phanganilla, josta ne kertoo varmaan lisää seuraavalla kerralla.
Veera
- comments
eni vihdoinki saan jotain yhteyttä!kortti kambodzasta tuli vasta tänään 17.11.(!!!!!!!),sähköposti ei ilm. oikein kulje...numero,johon olen lähettäny tekstarii taitaa myös olla puutteellinen,eli: LUETTUASI TÄMÄN LAITA JOLLAIN KONSTILLA EDES ETANAPOSTIN OSOITE TMS. Kaikkea hyvää ja kaikilta terkkuja!