Profile
Blog
Photos
Videos
United States of America.
New York, New York
Pienestä pitäen ollut unelmana päästä käymään Yhdysvalloissa ja New Yorkissa viime huhtikuussa siitä tuli totta. Thaimaan reissusta joulukuussa jäi kivasti vielä taskuun rahaa ja kotiin päästyä alkoi heti uuden reissun suunnittelu. Ensiksi oli tarkoitus pysytellä Euroopassa ja kaupunkiloma Berliinissä oli ensiksi suunnitelmissa, mutta lentolippuja katsoessa yllätyin kuinka kalliita lentoja oli tarjolla. Sen jälkeen aloin kartoittamaan uusia vaihtoehtoja mieleeni tuli New York ja Finnairilta tuli vielä mukava tarjous 499 eurolla lähti suorat lennot mukaan.Sitten se ikävin osuus kun piti hommata majapaikka sillä hotellit ovat hieman liian kalliita opiskelijabudjetilla matkaavalle nuorelle, mutta onneksi West Villagesta löytyi hotelli nimeltä The Jane ja se kustansi 400 euroa viikolta, eli lennot ja hotelli noin 900e joka oli omasta mielestä ihan hyvä hinta.
Tämän jälkeen piti vielä hommata tarvittavat matkustusasiakirjat eli Esta (Electronic System for Travel Authorization) se hoitui helposti sillä en ole rikoksia tehnyt. Sitten vielä Apis (Advance Passenger Information System) sekin hoitui kivuttomasti ja kaikki oli valmista ja sitten odoteltiin huhtikuuta. Aika kului nopeasti ja sitten oli jo lähtö aamu esillä, reilun tunnin ajomatka Helsinki-Vantaalle meni letkeästi kavereiden kanssa. Koneena toimi Finnairin uusi Airbus 330 jossa oli sopivasti jalkatilaa ja jokaisella oma näyttö selkänojassa. Lentomatkan aikana piti täyttää tullilomake johon riitti kun löi raksin jokaiseen No kohtaan. Lento meni yllättävän nopeasti 7 tuntia ja kello oli 4 iltapäivällä paikallista aikaa, ja seuraavama edessä oli immigration joka hieman jännitti jos virkailija sattuu kysymään jotakin mitä en ymmärrä. Se sujui helposti sillä virkailija kysyi vain minkä takia olen täällä, johon nopeasti vastasin että lomamatkalla, se riitti hänelle ja sitten vain sormenjäljet otettiin ja valokuva sen jälkeen passissa oli leima jolla olin oikeutettu oleskelemaan 90 päivää maassa.
Siintä sitten taksijonoon ja Yellow cabin takapenkille ja suunta kohti Manhattania ja hotellia, juuri silloin oli sopivasti ruuhka-aika pahimmillaan ja matkassa meni lähes 90 minuuttia. Aikaero painoi kropassa taksissa mutta kun ikkunasta avautui Manhattanin skyline niin aikaero oli poissa ja energiaa tuli heti lisää. Hotellille kamat ja pientä lepoa ensiksi jonka jälkeen oli lähdettevä etsimään ruokapaikkaa se onneksi löytyi läheltä hotellia.Kaikki oli niin suurta ja uutta kun käveli kaduilla ihmisiä ja autoja oli tajuttomasti, varmasti näin sinä iltana saman verran ihmisiä kuin vuodessa Kouvolassa.
Seuraavana päivänä sitten metrokortin ostoon ja 7 päivän metrokortti maksoi 30 dollaria jolla sai ajaa rajattomasti. Metro oli tosi helppo käyttää sillä metro kulkee vain Uptowniin ja Downtowniin, jos hyppäsi väärään metroon ja oli menossa Uptowniin niin vain seuraavalla pysäkillä pois ja kävelet kadun ylitse oikealle pysäkille. Linjoja oli useita ja pari kertaa tuli eksyttyä sillä metroasemat olivat tosi isoja ja linjoja lähti eri kerroksista, mutta tämän oppi nopeasti ja muutanpäivän päästä tuntui kuin olisi aina käyttänyt metroa. Ihmiset neuvoivat ja olivat ystävällisiä jos satuit olemaan hieman hukassa, ja jopa kerran neuvoivat kädestä mihin metroon hypätä. Pysäkeillä oli jos jonkinmoista ammatinharjoittajaa, joku puhui Jeesuksesta ja toinen taas soitti musiikkia tai lauloi.
Nähtävyyksiähän siellä olisi ollut tuhottomasti mutta tuli sitten kierrettyä nämä "pakolliset" eli vapaudenpatsas, en halunnut maksaa että pääsisin tallustelemaan patsaan ympärille vaan hyppäsin ilmaiseen Staten Islandin lauttaaN joka kulki vapaudenpatsaan vierestä josta sai napsittua tarvittavat valokuvat. Sitten Central Parkissa tuli myös käyty ihmettelemässä varmasti ihan kiva paikka kesällä mutta ei oikein päässyt oikeuksiinsa vielä näin keväällä. Vaikuttavin ja mielenkiintoisin paikka oli tämä Ground Zero eli World Trade Center mihin herra Osama Bind Laden päätti laittaa kaverinsa lentämään, ikävin seurauksin jolloin 3000 ihmistä kuoli. Alueella on tällä hetkellä käynnissä isot rakennustyöt ja uusi World Trade Center One pitäisi valmistua tänä vuonna. Itse muistoalue oli vaikuttava näky isoineen vesialtaineen jotka olivat rakennettu romahtaneiden tornien kohdalle, joissa oli jokaisen menehtyneen ihmisen nimi. Sitten alueen vieressä oli joku muistokauppa joka oli täynnä ihmisiä ja siellä oli näytillä osia raunioista ja koko myymälän kiersi kuvakertomus tapahtuneesta, sekä taustalla pyöri video jossa selviytyneet kertoivat tapahtuneesta, usealla ihmisille oli ilmeisesti kova paikka myymälässä sillä jotkut jopa itkivät siellä, ehdottomasti käymisen arvoinen paikka vaikka et mitään aikoisi ostaa. Alueen läheltä löytyi kaveri joka uskoi vieläkin salaliittoteoriaan, että se olisi ollut hallituksen tekemä hyökkäys ja kertoi innoissaan sekä yritti todistella kuvillaan väitteitä oikeaksi.
Eniten silmään pisti tavalliset kansalaiset jotka kerjäsivät rahaa kaduilla, erilaisin selityksin yksi väitti olevan Irakin sodan veteraani ja hän oli tullut mielisairaaksi sodassa ja tarvitsi ruokaan rahaan. Paras kerjäläis yritys oli miehellä jolla oli lappu kaulassa jossa luki "En tahdo valehdelle tarvitsen rahaa ruohoon" hieman tuli naurettua, mutta ei silti ollut dollarin arvoinen.
Jääkiekkoa sinne lähdettiin alunperin katsomaan ja vihdoin koitti New Jersy Devilsin peli Torontoa vastaan, liput tähän matsiin irtosi muutama tunti ennen matsia 30 dollarilla. New Jerseyn puolelle pääsi nopeasti ja halvalla PATH-junalla noin 20 minuutissa. Itse matsi oli aika surkea sillä Devils hävisi ja tunnelma ei ollut häävi. Positiivista pelistä oli se että Leo Komarov teki Torontolle maalin. New York Rangesilla olisi ollut myös peli mutta liput lähtivät 90 dollarista ylöspäin niin jäi menemättä. Tuli vielä mentyä toiseenkiin Devilsin otteluun ja vastaan asettui Boston Bruins ja Devils otti toistamiseen turpaan. Eli 2 ottelua tuli käytyä katsomassa ja molemmissa tuli todistettua kotijoukkueen häviötä. Itse ottelutapahtuma oheistoimineen oli mielenkiintoinen kokemus.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja oli aika siirtyä takaisin lentokentälle, tällä kertaa päätin mennä metrolla sillä se ei maksanut kuin 5 dollaria ja oli myös paljon nopeampi. Viimeisellä pysäkillä mistä siirryttiin Air-trainiin oli pari mustaa miestä tekemässä laittoimia bisneksiään ja yrittävät huijata tyhmiä turisteja antamaan heille metrokorttinsa joissa olisi aikaa ja he pääsisivät matkustamaan ilmaiseksi. Jos olisi tähän huijaukseen mennyt lankaan niin olisi joutunut pulittamaan 2,5 dollaria ekstraa Air-trainiin sillä matka ladataan sinun metrokorttiisi. Matka oli oikein onnistunut ja varmasti lähden uudestaan, hieman jäi harmittamaan ettei päässyt baareihin sillä ikää oli vain 20 vuotta joten katsotaan vuodenpäästä uudestaan. Ehdottomasti kannattaa lähtä vaikka et olisikaan vielä 21 vuotta.
- comments

