Profile
Blog
Photos
Videos
Brisighella: kolmen kukkulan ja karnevaalien kaupunki
Ystävänpäivänä päätettiin lähteä tutustumaan viereiseen kylään. Matkaporukkana olivat kämppikset Veronika ja Luca, sekä Matte ja Saci, jotka myös ovat Unkarilaisia. Brisighellaan pääsee näppärästi junalla sillä matka kestää vain 10 minuuttia ja lipulle tulee hintaa vaivaiset 1,70 €. Junasta astuttuani ensimmäinen näky olivat kolme kukkulaa (tai ne kyllä taisivat olla ihan vuoria), joista kaupunki on tunnettu. Yhden päällä sijaitsee kellotorni, toisen päällä linna ja kolmannelle huipulle on asettunut kirkko. Suuntasimme keskustan läpi ja taivallus huipuille alkoi.
Portaita kavutessa eteen avautuivat huimat näkymät Brisighellan kaupunkiin ja niitä ympäröiville vuorille. Kipuaminen todella kannatti, koska kaikki kohteet olivat upeita ja samalla pääsi tutustumaan paikalliseen maalaiselämään. Brisighella on pieni kylä ja ympäröivässä vuoristossa viljellään mm. oliiveja ja viiniä.
269 portaan jälkeen oli tällaiset maisemat...
Kirkko on Italialaiseen tyyliin runsaasti koristeltu ja sisältä löytyy upeita maalauksia aina kattoa myöten. Nähtiin myös tämän reissun eka skorpioni! Kyllä, vihkivesiastiassa oli skorpioni. Tosin se oli noin sentin pituinen.. Mutta kuulin, että myös isoja skorpioneja löytyy varsinkin etelä-Italiasta, koska ne tulevat sinne uimalla Afrikasta. Melkoisia sissejä.
Kiipeiltyämme ja ihailtuamme maisemia parisen tuntia alkoi pikkuhiljaa hiukoa ja päätimme suunnata takaisin alas, mistä jo kuuluikin rytmikästä samban pauketta. Ystävänpäivän kunniaksi kylässä järjestettiin karnevaalit. Olivatkin muuten sellaiset karnevaalit etten ole ennen nähnyt… Kaikki kyläläiset olivat saapunut keskustaan katsomaan paraatia. Paraatissa oli sekä aikuisia ja lapsia ja kaikki olivat pukeutuneet oman teemansa mukaisesti. Erilaiset yhdistykset, koululuokat ja kaveriporukat olivat tuunanneet itselleen ajopelin, joka useimmiten koostui traktorista ja perävaunusta. Meno oli kuin meidän penkkareissa, kun karkkia ja konfetteja nakeltiin ja musiikki raikui. Italialaiset tosiaan osaavat juhlia…
Karnevaalihumussa törmättiin myös Ernestoon ja Perlaan lapsineen (siis Las Ramblasin omistajiin). Heidän kanssaan suunnattiin perinteiseen Italialaiseen viinitupaan. Kyseinen viinitupa on lähinnä viinikauppa, mutta siellä sijaitsee yksi suuri pöytä, jonka ympärille keräännytään maistelemaan viiniä ja syömään herkkuja. Pöytään katettiin Italialaista salamia, leipää, pecorino-juustoa sekä paistettua ja kuivattua sianlihaa. Tämä sianliha on jokin paikallinen herkku, jollaista en kyllä ole ennen maistanut, mutta erittäin hyvää se oli! Sanoisin kyllä, että Italialainen tyyli on ehdottomasti parempi, kuin suomalainen. Täällä näes pienimmistäkin kuppiloista saa jonkinlaista suolapalaa ja useimmiten se kuuluukin hintaan, jos tilaat esimerkiksi coktailin tai viinilasillisen.
Ennen junan lähtöä mentiin vielä perinteiselle pizzalle. Tiesittekö muuten, että pizza äännetään täällä samalla tavoin, kuin suomessa? Eli ihan vaan pitsa. Tämän opin siis eilen Unkarilaisessa illassa. Mutta siitä kerron toiste. Ciao!
- comments
Maria heheeiiii tiina tiikeri! kuulostaa siistilta myos nuo sinun seikkailusi! makin haluun karnevaalihumuun. meillahan ei kaytannossa ollut koko ystavanpaivaa tama vuonna, lennettiin sen yli. :D hyva etta laskit myos tarkkaan nuo portaat :) me lahetaan nyt ajelee jonnekki, joten palataan!