Profile
Blog
Photos
Videos
Kaikki hyvä päättyy aikanaan, niin myös tämä reissu. Takana on nyt lukukauden jälkeen yhteensä reilu neljä viikkoa matkailua eripuolilla Pohjois-Amerikkaa - lähdin kampukselta suoraan New Yorkiin jo 26.4! Eli kauan on tien päällä tässä oltu.
Koska edellisessä kirjoituksessani keskityin enemmän matkailuun, ajattelin tässä viimeisessä osiossa muistella vielä varsinaisia opiskeluaikojani Trentissä ja sitä, kuinka alunperin tänne päädyinkään. Siitä ensimmäisestä vierailusta Kilroyn toimistollekin on jo melkein vuosi aikaa. Olin pitkään haaveillut opiskelusta ulkomailla, mutta välillä jo haudannutkin haaveeni. Jostain kumman syystä jonkun päivän iltana vain tein sen päätöksen - nyt jos koskaan pitää lähteä. Kun päätös oli tehty, asiat lähtivät rullaamaan. Ei aikaakaan, kun olin jo odottamassa jännittyneenä kevätlukukauden alkua.
Kun sitten saavuin Trent:iin, kaikki etukäteisjännitys hävisi hyvin nopeasti. Opiskeluihin liittyvät asiat selitettiin selvästi ja uusia ystäviä sai heti ensimmäisinä päivinä helposti ja paljon! Alkuaika olikin stressitöntä ja uuden verkoston luomista - verkoston, josta myöhemmin sukeutui yksi elämäni tärkeimmistä ja läheisimmistä. Vaikka lukukauden aikana saikin tehdä ihan tarpeeksi töitä koulumenestyksen eteen, parasta oli juuri se, ettei tarvinnut puurtaa yksin. Kaikki olivat samassa tilanteessa, joten yhteishengestä ja kurssikavereista oli paljon hyötyä motivaation kannalta.
Niin kuin monet ehkä arvaavatkin, vaihtoajan tärkeimmät opetukset eivät tule koulussa (ainakaan kaikki). Eri maista tulevien opiskelijoiden ja muiden ihmisten kanssa toimiminen on jo matkan arvoista sinänsä. Puhumattakaan juhlista ja bileistä! Minä olen ainakin oppinut enemmän eri tilanteissa toimimisesta ja erilaisten ihmisten kanssa selviämisestä enemmän, kuin missään muualla.
Matkustaminen avartaa, ja se on Kanadassa ja Pohjois-Amerikassa helppoa! Tutustumisen arvoisia kohteita on enemmän, kuin millään ehtii käymään läpi. Suosittelen erittäin lämpimästi Trentiin tulevia opiskelijoita lähtemään varsinkin Quebecin provinssiin ja British Columbiaan, varsinkin Vancouveriin! Se oli yksi niistä paikoista, joka jäi lähtemättömästi mieleen ja jonka takia Kanadasta pidän niin paljon.
Trent on hyvä koulu, ja Peterborough hyvä kaupunki. Vaihto-opiskelijoille kummassakin on tarjolla paljon, vaikka kumpikaan ei koonsa puolesta ole suuri. Myös Toronto, yksi Kanadan isoimmista kaupungeista ja Ontarion pääkaupunki, on alle kahden tunnin matkan päässä. Kursseista osaan mainita vain itse opiskelemani - ne olivat laadukkaita, enkä valittamisen aihetta juuri löytänyt. Parasta Trentissä on kuitenkin joustavuus - kohtuullisen kokoisena yliopistona se pystyy mukautumaan opiskelijan toiveisiin melkoisen hyvin. Professorit ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta helposti lähestyttäviä ja asiantuntevia. Ja ne kaverit! En voi olla liikaa hehkuttamatta - vaihtoaikana ystävät muodostuvat nopeasti ja ystävyyssuhteista tulee lujia. Heidän kanssaan tulee vietettyä elämän parhaita aikoja, monta kertaa, niin vaihtoaikana kuin sen jälkeenkin!
Tämän blogin viimeinen kirjoitus on tässä. Jos joku haluaa tietää Trentistä/Peterboroughsta/Kanadasta lisää, (varsinkin yksityiskohtia, blogia kirjoittaessa on vaikeaa mainita kaikkea kovin yksityiskohtaisesti...) yhteystietoni saa Kilroyn toimistosta.
Paras reissu ikinä, ja tulipahan tehtyä.
- Timo
- comments
vilma mitä opiskelet siellä ja kuinka pitkää olit siellä?