Profile
Blog
Photos
Videos
Lukukausi on ohi ja arvosanatkin saatu! Loppujen lopuksi lopetin Trentin n. 80% keskiarvolla, joten voin olla todella tyytyväinen! Loppukokeet eivät todellakaan olleet mikään mahdoton rutistus, vaikkakin hienot säät viimeisillä viikoilla houkuttelivat viettämään enemmän aikaa ulkona, kuin kirjastossa...
Hyvästejä sai viimeisellä kouluviikolla heittää todella monta, eivätkä ne olleet helppoja, varsinkin kun kaikki lähtivät hieman eri aikaan ja itse olin melkein viimeisten joukossa. Jokainen kädenheilutus ja halaus sai syvemmän merkityksen kun tajusi, että seuraavan kerran sen voi tehdä ehkä vuoden tai kymmenen päästä. Tai ei ehkä koskaan.
Vaihtoaika on hassu kokemus. Tulin vieraaseen maahan ilman yhtään ystävää tai ylipäätään ketään tuttua, mukana vain oma rinkka ja parikymmentä kiloa tavaraa. Sitten ystävystyin, elin ja koin. Nyt osan siitä, mitä täällä sai kerättyä, tavallaan taas menettää. Tunteiden vuoristorata on ollut hurja, mutta samalla oikeasti elämäni parhaista hetkistähän tässä on ollut kysymys. Sekuntiakaan en vaihtaisi pois. Ja onneksi ensimmäiset lupaukset jälleennäkemisistä on jo tehty.
Lukukauden päätyttyä lähdin totta kai reissaamaan. Aikaa on 30.5. asti ja yritän reissata niin paljon kuin aika ja rahat antavat myöden. Seuraavassa matkakokemuksia New Yorkista ja Vancouverista (näihin olen tähän mennessä ehtinyt):
New York
Kun näsäviisaista rajavartijoista selvittiin, bussissa matkalla tänne saattoi tehdä kahta asiaa: valvoa tai teeskennellä nukkuvansa. Yritin kumpaakin, laihoin tuloksin. Kun Manhattanin skyline alkoi viimein aamuauringon ensisäteiden aikana näkyä, täytyi vanhan jenkkiskeptikonkin myöntää: on se upea.Vaikka Rockefeller Centerin korkeudet olivat ihan vangitsevia ja Times Square kiva nähdä, minusta Manhattanin reilusti hienoin ominaisuus tähän asti nähtynä on Central Park. Aivan mahtava paikka, joka taittaa suurkaupungin paikoittain tunkkaiselta tunnelmalta sen terävimmän kärjen. Puisto kun on tarpeeksi laaja, jotta sen keskellä ei isoista rakennuksista näe vilaustakaan. Ja kun luontoon kyllästyy, voi taas kävellä pilvenpiirtäjien keskelle.
Ensimmäinen ilta sai itseensä spontaanin kuorrutuksen, kun lähdettiin aika summamutikassa parin sveitsiläisleidin mukana nautiskelemaan taalan arvoisia oluita Greenwich Villageen. Jenkit pelasivat beer pongia, musiikki oli aivan liian lujalla. Silti meillä oli hauskaa ja eurooppalaisten tapaaminen on aina mukavaa. Lopulta kuitenkin valvotut tunnit alkoivat puskea yli kolmenkymmenen, ja oli pakko palata hotellille lataamaan akkuja.
Toisena päivänä käytiin tsekkailemassa keskuspuisto ja American National Museum of History. Kolmas päivä ajoi meidät Financial Districtille ja tutustuttiin taas yhteen sveitsiläiseen (no sveitsiläishostellissa niitä riittää). Lisäksi nähtiin Wall Street, NYSE, mitä näitä nyt on. Myös South Ferry oli hieno kokemus ja ilmainen! Illalla verestettiin vanhoja sushimuistoja ja syötiin melkein 30 kappaletta mieheen. New Yorkia vielä pari päivää, sitten täysin toiselle rannikolle, länteen ja Vancouveriin. Kuuma, kostea, tuulinen, ystävällinen, käsittämättömän suuri. Siinä viisi adjektiivia New Yorkista tältä reissulta. Joidenkin mielestä kaupungeista legendaarisin, omasta mielestäni parempi kuin olisin osannut odottaa.
Vancouver
Kun kaverini Jo kertoi minulle ihastuneensa Vancouveriin melkein ensisilmäyksellä, en uskaltanut innostua itse. Kaupunkeja on kehuttu maailman sivu, ja harva on oikeasti tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Vancouverissa on kuitenkin jotain todella erityistä, lähestulkoon maagista. Vuoret, Tyynimeri ja kaupunki luovat ainutlaatuisen kolmikon, joka on enemmän kuin osiensa summa. Kaupunki on siisti, luontoalueet yhdistyvät saumattomasti kaupungin ilmeeseen ja taustalla aina näkyvät vuoret luovat suuruuden tunnelmaa. Fiilistä on vaikea selittää pelkillä sanoilla, eivätkä valokuvat tee oikeutta.
Joannan kanssa tehtiin vaikka mitä: käytiin riippusilloilla ja katsomassa 1300-vuotiaita puita, käveltiin rannalla, istuttiin rannalla, syötiin sushia ja juteltiin ja muisteltiin kulunutta puolikasta vuotta. Tutustuttiin myös yhteen toiseen brittiin, Carly-nimiseen tyttöön, joka oli tehnyt seitsemän kuukauden maailmanympärimatkan. Kolmestaan vuokrattiin pyörät ja käytiin ajamassa upean Stanley Parkin ympäri. Carly on mukava tyyppi, ja kun kerran näköjään minun osani on olla brittityttöjen kaveri, niin miksei: sovittiin tekevämme jotain loppuajasta, kun Jo kerkesi jo tänään lähteä lennolle takaisin Englantiin.
Niin tosiaan, Jo oli viimeinen ystäväni Trentistä, jolle jouduin sanomaan heihei (ellen sitten törmää johonkuhun sattumalta...) Autoin häntä kantamaan tavarat lentokentälle ja totesimme, että tämä on yhden aikakauden loppu ja toisen alku: ehkä parin-kolmen vuoden päästä tulemme takaisin tänne ja voimme kaveerata taas. Kumpikin meistä oli niin vakuuttunut tämän kaupungin ilmapiiristä, että puolitosissaan jo suunnittelimme tulevia asuinalueitamme tai työpaikkojamme. Kuin enteenä mahdollisesta tulevasta, tapasimme pariskunnan joka oli muuttanut tänne 1986 ja totesivat että oli heidän elämänsä ehdottomasti paras päätös. Siitä jäi hyvä fiilis, ehkä minäkin vielä joskus...
Itse lähden käväisemään viikonloppuna vuoristoisessa Whistlerissä ja sen jälkeen pari päivää takin' it easy. Tiistaina takaisin Torontoon, jossa tapaan ensin Outin ja sitten myöhemmin vanhempani jossain vaiheessa. Vielä on muutama viikko Kanadaa ja lomaa jäljellä, ja Trentistäkin tuli hyvät arvosanat, joten hyvällä omallatunnolla voin olla jouten ja nauttia elämästä. At the moment, I do love my life.
- comments
AlfMelmac Moi. Olihan siinä jotain, mutta tuon takia en itse menis ko. paikkoihin. Aivan kuin luuta olisi kalunnut eli missä asia olisi pihvi. Jatkoja.