Profile
Blog
Photos
Videos
Ja nyt tallainen lyhyt selostus...
Indonesia jai taaksi ja Tultiin Singaporeen. Helppo oli tanne tulla, kun kaupunki oli tuttu. Taaltahan meidan reissu uutena vuotena alkoi. Hotelli (Hangout @ Mt Emily) on myos sama, kun viimeksi lahtiessa tehtiin uusi varaus tanne. Mukava paikka ja lahella keskustaa. Taalla on nyt oltu viime sunnuntaista lahtien ja valmistaudutaan Australiaan siirtymiseen. Lento sinne on huomenna illalla ja Sydneyssa ollaan sitten klo. 5 aikoihin aamulla paikallista aikaa.
Taalla kaupungissa on kierrelty ja katseltu meininkia. Ei mitaan suurta ohjelmaa tai rahan kulutusta. Lahinna ostettu jotain uusia tarpeellisia vaatteita ja heitetty vanhoja haisevia sita mukaan pois. Esimerkiksi meikalaisen sandaalit on tullu reissunsa paatokseen. Tuli hankittua Nike Outletista ihan aidot Jordanin Nikeeet (maksoi kokonaiset 20e). Taas kelpaa lontystella. Pyykkia on pesty ja suunniteltu seuraavaa etappia. Tassa hotellissa on ilmainen netti, joten taallakin on kulunut muutama tovi. Tosin kuvien lataus ei onnistu edelleenkaan taalta, joten Ubudin ja Singaporen kuvia joutuu nyt hieman odottelemaan. Satutaan muuten sopivasti Paasiaisen pyhien ajaksi Sydneyyn. Katsotaan nyt onko siella mikaan auki vai onko kaikki totaalisen kiinni. Tosin voi siella olla vaikka mita ohjelmaakin kun on lomapaivat kyseessa!
Muutama oma hankinta on mainittava: Hennan "iloksi" tuli hankittua huuliharppu, jonka harjoittelua pitaa jatkaa taas. Myos pitkan metsastyksen jalkeen Aasiasta loytyi Children Of Bodomin uusi levy. Nyt vaan ongelmana on, etta se pitaisi saada muutettua Mp3 muotoon ja siirrettya soittimelle... Siina talle paivalle tehtava! Henna onnistui hankkimaan uudet farkut, juoksulenkkarit kun vanhat kului loppuun ja Nike Outletista tarttui muutama muu "ratti" mukaan.
Edelleen on sellainen fiilis, etta tama kaupunki on aika makee paikka. Mutta kylla tassa alkaa jo odottelemaan oikein urakalla tota Australiaa. Aasian puoli riittaa nyt talla eraa ja aika siirtya eteenpain. Todella hyva reissu ollut tahan mennessa! Ihmettelya, oppimista, uusia ystavia, kokemuksia ja kaikkea niiden valilta! Ei harmita yhtaan etta reissuun on lahtenyt... suosittelen siis muillekin! Mutta laitetaan niita kuvia kun on siihen tilaisuus ja uutta paivitysta uudelta mantereelta. Eilen laskettiin niin Aussit on 7 uusi maa meille tan reissun aikana...
Gydae maet! (tai jotain...)
-A-
- comments