23.8 Bali Ô Lombok (Gili Islands), Indonesia

Päivä alkoi rapsakasti jo kuuden aikaan aamulla, kun hostellimme pihaan kaarsi minibussi (eli paikallisittain bemo, hieman normaalia pakettiautoa pienempi, erittäin täyteen ahdettu kulkuneuvo). Määränpäänä olivat siis Lombokin pohjoispuolella sijaitsevat Gilin saaret ja niistä suurin eli Gili Trawangan.

Kuta Beachilta (kuten käytännössä muualtakin eteläisen Balin alueelta) on olemassa kaksi vaihtoehtoista tapaa päästä Gilin saarille, nopea ja hidas. Nopea reitti on kestoltaan noin kaksi tuntia ja koostuu tunnin bussimatkasta pohjoisessa sijaitsevaan Padangbain satamaan ja sieltä pikaveneellä samanverran suoraan Gili Travanganille. Hintaa koko huville tulee agentista ja neuvottelutaidoista riippuen 300 000-500 000 IDR (n. 30-50 e).

Hitaampi, mutta sitäkin enemmän paikallista maalaismaisemaa sisältävä reitti maksaa alle puolet nopeammasta, mutta kestokin venähtää pitkälti yli 12 tunnin. Se alkaa samalla pakukyydillä aamutuimaan Paganbain satamaan, mutta "pakollisen" aamiaisen jälkeen edessä on nopean lähdön sijasta erittäin sekava ja hidas lähtöprosessi, joka on kuin suoraan Suomen armeijan käsikirjasta: ensin juostaan kiireellä odottamaan paikkaan X, josta olisi tarkoitus vielä siirtyä paikkaan Y (ehkä jopa Z), mutta tuon siirtymän ajankohtaa tai edes tarkempia tietoja ei kellään tunnu olevan.

Yhden laivan missaamisen ja tunnin verran auringossa makaamisen jälkeen pääsimme vihdoin paikalliselle Suokin lautalle, johon lastattiin matkustajien lisäksi kiitettävä määrä ajoneuvoja ja muuta tavaraa. Edessä oli neljätuntinen laivamatka Lombokille ja Lembarin satamaan. Sieltä paikallinen Juha Kankkunen kyyditsi 11 ihmistä ja lähes yhtä monta rinkkaa sisältäneen lastinsa noin tunnin matkan päässä pohjoisessa sijaitsevaan Mataramin kylään, jossa kirjoitettiin liput viimeistä venematkaa varten ja tarjottiin mahdollisuus hankkia paluulippuja. Pitkien keskinäisten neuvottelujen jälkeen päädyimme ottamaan "Open day, open end"-tyyppisen pikavenelipun takaisin, ihan jo lomapäivien säästämiseksi.

Mataramista matka jatkui saman, nopeaksi havaitun kuskin johdolla noin 45 min läpi upeiden vuoristo- ja sademetsämaisemien Bangsaliin ja sieltä samanverran pienellä veneellä pitkän matkamme päätepisteeseen, Gili Trawanganin idylliselle saarelle. Heti saaren rannassa huomasi totisesti matkan kannattaneen ja eron Kuta Beachin ja nykyisen sijaintimme välillä olevan kuin yöllä ja päivällä.

Ensinnäkin Gilillä luonto on ihailtavalla tavalla pidetty mahdollisimman koskemattomana (mm. tiet ovat päällystämättömiä eikä katulamppuja ole). Myös paikalliset tuntuivat olevan huomattavasti rennompia ja kaduilla näki katukaupustelijoiden sijaan leikkiviä lapsia pelaamassa jalkapalloa tai muita pallopelejä.

Suurin ero lienee kuitenkin se helpoimmin huomattava ja samalla merkittävin: millään Gilin saarista ei ole käytössä moottoriajoneuvoja vaan ainoa tapa liikkua ympäriinsä on joko ponivaunulla (cidomo) tai polkupyörällä. Liikkuminen ei tosin ole muutenkaan ongelma saarilla, suurin saarista eli Trawangan kun on käveltävissä ympäri muutamassa tunnissa ja kolmen saaren keskinäinen etäisyys ei ole kovinkaan paljoa kivenheittoa suurempi.

Kuta Beachin tapaan saavuimme mestoille pimeän jo laskeuduttua, joten asuinpaikan etsiminen oli jälleen tavallista haastavampaa. Kiertelyn ja tinkimisten jälkeen päädyimme ottamaan huoneen mukavanoloisesta bungalowikeskittymästä (Trawangan Cottages), jossa kahden reilun sängyn huone kolmelle kustansi neuvottelujen jälkeen 250 000 IDR per yö. Ylipäätään hintataso Gilillä vaikutti olevan majoituksen suhteen hieman Kutaa korkeammalla, tosin niin oli myös asumusten laatutaso. Paljoa pimeitä katuja enempää emme saareen ehtineet vielä tutustua, aterian jälkeen kutsuivat nimittäin höyhensaaret, jotta akut olisivat täynnä seuraavana aamuna alkavaa sukelluskurssia varten.

ps. Pitkästä ja monivaiheisesta matkastamme Gilin saarille täytyy sanoa vielä sen verran, että vaikka se ei alunperin ollutkaan allekirjoittaneen ykkösvaihtoehto, oli kuitenkin todella mukava nähdä, että jo muutaman kymmenen kilometrin päässä Kuta Beachilta alkoi näkyä merkkejä paikallisesta kulttuurista ja elämänmenosta. On myös aina hieno tehdä hyvässä seurassa reissuja, jonka jälkeen pelkkä ilo perillepääsystä tuo hyvän fiiliksen.

Mikäli siis haluaa nähdä hieman enemmän paikallista, ajoittain villiltäkin vaikuttavaa liikennekulttuuria ja viettää leppoisaa aikaa kierrelen paikallista maaseutua, on pidempi reitti ehdottomasti harkitsemisen arvoinen, kunhan ei kärsi kovin pahasta meri- tai autopahoinvoinnista :D